Sipilän puheen voi tyrmätä jo ennen sen alkua

Tosiaan, pääministeri Sipilä pitää puheen tänään illalla yleisradion avustuksella. Luvassa on ennalta-arvattavia oikeistokliseitä aina velkakriisistä kestävyysvajeeseen. Jos joku jaksaisi tehdä oikeistokliseebingon iltaa varten, osaisin arvostaa sitä.

Moni on ehtinyt jo huomauttaa, ettei puheen sisältöä kannata tuomita ennen kuulemista, ja tätä väitettä en aio kiistää. Sisällön veikkaaminen ja sillä pelaaminen olisi parhaimmillaankin spekulointia, eikä sellaisesta kannattaisi vetää kovin isoja johtopäätöksiä.

Sen sijaan puheen itsessään voi tuomita etukäteen, ja näin ehkä kannattaakin tehdä. Jo se tosiasia, että Sipilä puhuttelee kansaa, on poliittinen viesti itsessään. Hesarin Jussi Pullinen ehtikin jo vihjata samaan suuntaan.

Puheen pitäminen, ja yleisradion valjastaminen tähän peliin, on vahva viesti. Se on viesti siitä, että Suomi on kriisissä ja siitä, että kriisi on tavallista suhdannevaihtelua syvempi.

Vaan mistä kriisistä Sipilä voisi sitten puhua illalla? Siitäkö talouskriisistä jota ei ole olemassa? Yhden päivän lakosta, jonka Sipilä itse voi lopettaa hetkenä minä hyvänsä perumalla leikkaukset? Siitä ainoasta oikeasta kriisistä, sosiaalisesta ihmisarvon kriisistä, josta Sipilä itse on suurilta osin vastuussa?

Mistä ikinä kriisiksi mielletystä asiasta Sipilä tahtookaan nostaa tietoisuutta poikkeuspuheella, on Sipilä väärä mies siitä puhumaan. Suomessa ei ole olemassa sellaista kriisiä, jossa pääministerimme voisi näyttäytyä muuna kuin valheellisena krokotiilinkyyneleitä vuodattavana leikkauspäällikkönä. Siksi Sipilän puheen voi tuomita jo ennen kuin se on alkanutkaan.

koulutuslupaus

Advertisements

One comment

  1. Hautalintu · syyskuu 16, 2015

    Bingotoiveeseesi on jo vastattu:

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s