Luin tässä menneellä kuukaudella viidentoista vuoden takaisen kirjan, joka kertoi ilmastonmuutoksesta. Kokemus oli silmiä avaava, joskaan ei juuri minulle aivan uusi. Välillä on hyvä muistuttaa itseään siitä, että ilmastonmuutos ja siihen tepsivät konstit ovat olleet yleistä tietoa jo useamman vuosikymmenen ajan. Ongelma ei koko minun elämäni aikana ole ollut tekninen, teknologinen byrokraattinen tai edes fysiologinen. Kun ratkaisut ovat olleet aina tiedossa, voidaan sanoa, että ilmastonmuutos on ongelmana sataprosenttisesti ideologinen. Ilmastotekoja eivät estä kosmiset ongelmat, vaan niitä estävät denialistit, maltilliset, omistava luokka ja monet muut.
Nyt on korkea aika lopettaa puhuminen ilmastokriisistä, ja aloittaa puhe denialistikriisistä. Julkinen keskustelu vilisee ihmiskunnan ylintä johtoa myöten ratkaisuehdotuksia ilmastonmuutoksen teknisiin puoliin, mutta kukaan ei uskalla ehdottaa ratkaisua denialismin tai maltillisuuden paljon vakavampiin ongelmiin. Keskustelu denialismin ongelmasta on jo osittain myöhässä, sillä ainakin Suomessa lähes puolet ihmisistä epäilee ilmastopuheita.
Ensin on tehtävä selväksi, että denialisteilla en tässä viittaa pelkästään ilmastodenialismin aivokuolleimpaan ilmenemismuotoon. Kun suora ilmastonmuutoksen olemassaolon kiistäminen on päivä päivältä tullut enemmän ja enemmän älyvapaaksi, denialistit ovat tilanteen pakosta siirtyneet aikaisempaa kevyempiin denialismin muotoihin. Nykyajan suurin ongelma ovat nämä ”dieettidenialistit”, joiden ajattelun ongelmallisuus ei välttämättä näy päälle päin niin hyvin. Nykyään ei enää ole muotia kiistää ilmastonmuutosta sinänsä, mutta ihmisen rooli siinä voidaan kiistää. Toisaalta taas ne jotka myöntävät ihmiskunnan roolin ilmastonmuutoksessa, voivat pitäytyä viimeiseen asti kielikuvassa, jossa kyse on tosiaan ”ihmiskunnan” roolista sinänsä, ja tällöin kiistetään tai halutaan sivuuttaa aivan tiettyjen väestönosien rooli ilmastonmuutoksessa.
Tässä välissä olisi kiihkomielistä sokeutta yrittää sivuuttaa ilmastonmuutoksen luokkaluonne. Joo joo, tiedän, luokista puhuminen on mälsää ja kuulostaa ideologiselta. Kyse on kuitenkin niin kiistattoman selkästä ilmiöstä, ettei järkevä ihminen voi sivuuttaa sitä pelkästään trendien perusteella. Tiesitkö esimerkiksi, että rikkain 10% on syyllinen puoliin ilmastopäästöistä? Tai että vain 100 megayhtiötä vastaa 70%:sta ilmastopäästöistä?
Kokonaan toinen denialismin muoto on ideologinen maltillisuus. Tällä tarkoitetaan niitä poliittisia tekijöitä, jotka toki myöntävät ilmastonmuutoksen olevan vakava ongelma, mutta jotka jokapäiväisessä päätöksenteossaan kokevat konfliktien välttämisen, taloudelliset tekijät tai parlamentaarisen järjestyksen säilymisen tärkeämmäksi. Ne eivät kuitenkaan ole tärkeämpiä. Ilmastonmuutoksen torjuminen on tärkeintä. Ikävä kyllä maltillinen lähestymistapa sai mahdollisuuden kokeiluilleen edellisen kolmen vuosikymmenen ajan, mutta se epäonnistui surkeasti. Tässä vaiheessa ilmastonmuutosta maltillinen ja kaikkia kunnioittava ratkaisu ilmastonmuutokseen on auttamattoman epärealistinen.
On filosofisesti mielenkiintoista seurata sitä, kuinka usein ihminen voi samaan aikaan korostaa uskovansa ihmisen aiheuttamaan ilmastonmuutokseen, mutta silti teoissaan käyttäytyä ikään kuin ilmastonmuutos on jokin ihmiskunnan ulkopuolelta tuleva mörkö. Tämä näkyy erityisesti niissä tapauksissa, joissa korostetaan ihmiskunnan yhtenäisyyttä ja yhteistä vastuuta. Mutta jos ihmiskunta on aiheuttanut ilmastonmuutoksen, miten me voimme suojella ihmiskuntaa ilmastonmuutokselta?
Tämä kysymys on mm. ihmisvihamielisen lähestymistavan pohjalla, jossa tosiaan nähdään ”ihmiskunta” sinänsä syyllisenä ilmastonmuutokseen, ja jonka perusteella ihmiskunta ei siis voi tehdä ilmaston puolesta muuta kuin kuolla. Toisaalta joitakin kysymys auttaa purkamaan ongelmaa käsiteltäviin osiin. Ihmiset selvästikin voivat tehdä ilmastonmuutokselle yhtä sun toista, joten ongelma ei olekaan ihmiset sinänsä. Ja jos ihmiset sinänsä eivät ole ongelma, niin ongelmana on selvästikin jokin ryhmä ihmisiä, joiden vaikutus yhteiskuntaan pitää mitätöidä niin nopeasti kuin mahdollista. Vaihtoehto näille kahdelle näkemykselle on kiistää ihmisen rooli ilmastonmuutoksessa, tai ilmastonmuutos kokonaan.
Sitä ei tietenkään voi kiistää etteikö tällainen konfliktin herättely olisi epämukavaa, sillä se on juuri sitä. Mukavuus ei kuitenkaan saisi enää olla tärkeysjärjestyksen kärjessä. Poliittista konfliktia ei enää voi välttää, sillä kelvottomiin ilmastotekoihin sitoutuneet tahot ovat jo nyt pakottaneet konfliktin päällemme. Ainoa valinta mitä hyvä kansalainen voi tässä vaiheessa enää tehdä, on tasapainotella vastarinnan tehokkuuden ja eettisyyden välillä. Jean-Paul Sartrea mukaillen, me voimme aina päättää mitä teemme sillä, mitä meille tehdään.
Käytännön politiikasta kiinnostuneiden kannattaa lukea Max Anttilan vastikään julkaistu kirjoitus ilmastolakosta.
Karl Marxin hiilihanko 