IPCC:n jättiraportin jälkimaininneissa on puhuttu ilmastonmuutoksen nykyisyydestä, tulevaisuudesta sekä siitä mitä sille pitää tehdä. Vähemmälle huomiolle on jäänyt ilmastonmuutoksen äärimmäinen menneisyys. Jo ainakin kolme vuosikymmentä ilmastotieteilijät ovat olleet tuskallisen tietoisia siitä, että mitä meidän pitää ilmastonmuutokselle tehdä ja miksi. Tästä huolimatta ilmastonmuutos on jatkanut pysäyttämätöntä marssiaan. Hälyttävintä on se, että nyt vain muutama vuosi ennen kriittisiä ratkaisun aikoja, puhumme edelleen samoista asioista kuin vuosikymmeniä sitten.
Investoinnit uusiutuviin energianlähteisiin, ydinvoimaan ja kasvissyönnin edistäminen ovat nousseet esille. Ongelma näissä ratkaisuissa on niiden epäsuoruus. Me tiedämme, että ilmastonmuutos johtuu erilaisista hiilipohjaisista kaasuista ilmakehässä, ja useimmat ehdotetut toimet joko epäsuorasti yrittävät tasapainottaa päästöjä sitomalla hiiltä toisaalle (hiilinielut), poistaa taloudellisia houkutuksia tuottaa fossiilipäästöjä (valtiontukien peruminen ja hiilitullit) tai pahimmillaan ne eivät liity hiilen vähentämiseen oikeastaan mitenkään (vaihtoehtoisten energiamuotojen kehittäminen). Paraskaan aurinkopaneeli tai ydinvoimala ei itsessään vähennä fossiilipäästöjä. Pahimmillaan yksilövetoisten kulutus- ja äänestysvalintojen korostaminen ruokkii tilannetta, jossa päättäjät väistävät vastuutaan vetoamalla yksilöihin. Kivojen vaihtoehtojen sijaan nyt tarvitaan täyttä fossiilikieltoa ja varteenotettavia rangaistuksia kiellon rikkomisesta.
Vain täysi fossiilisten polttoaineiden tuotanto- ja maahantuontikielto voi taata tarpeeksi nopean ilmastopoliittisen vaikutuksen. Vaikka muut epäsuoremmat tavat eität tietenkään ole loogisesti mahdottomia, tässä vaiheessa ei enää ole varaa ottaa sitä täysin mahdollista ja realistista riskiä, että demokraattiset, kapitalistiset ja yksilövetoiset reformit eivät toimikaan tarvitussa aikataulussa.
Täyttä fossiilikieltoa vastustetaan usein vetoamalla siihen, että kielto tarkoittaisi talouslamaa ja monien nykymukavuuksien loppua. Rehellisyyden nimissä on myönnettävä, että väitteen faktapohja on täysin pitävä. Jos fossiiliset polttoaineet yksinkertaisesti kielletään riittävän nopeassa ajassa, meillä ei ole aikaa korvata energiatuotantoa muilla resursseilla, eikä yhteiskunta nykymuodossaan pysty sopeutumaan muutokseen. Kielto tarkoittaisi vain muutaman vuoden sisällä liikenteen romahtamista sekä valtavaa massamuuttoa maaseudulle, kun kone- ja fossiilipohjaisen ruuantuotannon aukkoja pitää paikata yhä useamman ihmisen henkilökohtaisella työpanoksella. Jollain tasolla me siis tiedostamme ristiriidan, joka vallitsee nykyisen kapitalistisen elämän ja ilmastonmuutoksen hidastamisen välillä. Me kuitenkin kohtelemme tätä ristiriitaa ongelmana joka pitää ratkaista, vaikka se on valinta, joka tulee tehdä.
Kyse ei varsinaisesti ole enää edes kovin radikaalista valinnasta. Fossiilisten liikennevälineiden kieltoja on tehtailtu eri aikatauluilla ympäri maailman, vaikka ilmeisesti useimmissa on edelleen taustalla luulo siitä, että ajoneuvokanta voidaan vielä uusia toisenlaisilla liikennevälineillä. Näistä päätöksistä on jopa oma sivunsa wikipediassa. Kun kaikista maailman valtioista juuri Suomi harkitsee kivihiilen ja turpeen kieltoa, aikataulun kiireistäminen ja muutaman muun energialähteen mukaan ottaminen ei enää ole valtava askel vihervasemmistoon.
Näissä on kuitenkin usein kysymys vain liikennevälineitä koskevasta rajoituksesta. Jotta ilmastonmuutosta voisi edes jossain määrin hillitä, kaikki fossiilituotanto pitää lopettaa niin nopeasti, että valtaosa nykyisistäkin fossiiliesiintymistä pysyy maassa. Ottaen huomioon raportin kirjoitusajankohdan (2015), se tarkoittaa esimerkiksi hiilen kohdalla lähes välitöntä kieltoa.
Olisi tietenkin vastuutonta teeskennellä, että erityisesti Suomessa fossiilituotannon kielto olisi jonkinlainen helppo taikaratkaisu. Kuten irtikytkentäkeskustelussa on huomattu, tähän asti länsimaiden yritykset kytkeä talouskasvu irti fossiilipäästöistä on tarkoittanut lähinnä päästöjen siirtämistä kehitysmaihin. Kyse on siis eräänlaisesta ympäristöimperialismista. Kiina on ehkä saastuttava maa, mutta suurin osa niistä saasteista menee sellaisenaan länsimaisen elintason ylläpitämiseen. Tämän takia Suomessa varsinaisen tuotantokiellon ohella tärkeä askel olisi täysi fossiilisten polttoaineiden tuontikielto, sekä mittavat hiilitullit tuotteen ja alkuperämaan pohjalta.
Maltillisen politiikan nimissä me olemme odotelleet sopuisaa, demokraattista ja taloudellisesti hyväksyttävää lopputulosta ilmastonmuutokselle. Kuitenkin kun tiedemiehet antavat takarajat yhä lähemmäs tulevaisuuteen, tulee kivojen ratkaisujen odottelu aina vain kalliimmaksi. Jokaisen maan on aika vakavissaan pohtia, että kuinka hirveitä lopputuloksia voimmekaan oikeuttaa hyvillä päämäärillä ja jaloilla toimintatavoilla.
Karl Marxin hiilihanko 