Poliitikot ovat hylkiöitä syystäkin

Pia Kauma kirjoittaa blogissaan politiikan asemasta kulttuuristamme. Kirjoitus otsikolla ”Poliitikot, nuo aikamme hylkiöt” huomauttaa, sinänsä täysin perustellusti, kuinka Yhdysvaltain ja Suomen äänestysprosentit ovat naurettavan alhaiset. Blogikirjoitus jatkaa kuvailemalla niitä lukemattomia tapoja, joilla suomalaiset osoittavat epäluottamustaan poliitikkoja ja politiikkaa kohtaan. Kuten valtapuolueen poliitikolta ehkä pystyi odottamaankin, syyllinen ei kirjoituksen perusteella ole maamme kelvoton politiikka ja hyvä-veli-verkostoitunut poliittinen eliitti, vaan äänestäjä. Kauman mukaan suomalainen äänestäjä on mukavuuteen tottunut nössö, joka ei osaa arvostaa demokratian merkitystä ja poliitikoiden asemaa.

Ongelman henkilöiminen Kaumaan on kuitenkin hieman epäreilua. Vaalit ylipäätään ovat Suomessa pullollaan poliitikoita, jotka positiivista asennetta ja intoa ähkyen kannustavat kansalaisia äänestämään. Äänestämistä perustellaan ”vaikuttamisella”, vapaudella ja monilla muilla mukavan kuuloisilla asioilla. Moni onnistuukin pitämään vaalihypetyksensä asiallisen puheen rajoissa, mutta aina taustalta pilkistää Kauman kirjoituksesta tuttu ruma maailmankuva: vika on äänestäjien äänestyskäyttäytymisessä, eikä suinkaan poliitikoissa itsessään.

Ajattelu on tuttua Euroopan vanhoista monarkioista, joissa vallanpitäjien valtaa perusteltiin ”jumalallisella oikeudella.” Kunkinkaan tehtävä kun ei ollut miellyttää kansalaisia, vaan oli kansalaisten tehtävä tulla sinuiksi kuningasvallan kanssa tavalla tai toisella. Nykyisissä länsimaissa on tietenkin edistytty näin räikeästä ajattelusta paljonkin, mutta peruskaava ei ole muuttunut. Liian monen poliitikon mielestä äänestäjä tehtävä on tulla sinuiksi tarjottujen vaihtoehtojen kanssa. Tällaisessa ajattelussa ääniä ei tarvitse ansaita, vaan äänestäminen on käyttäytymisenä eräänkaltainen itseisarvo.

Nukkuvien äänestäjien poliittista innottomuutta ei selitä niinkään laiskuus ja kiittämättömyys, vaan se, että yksikään suomalainen poliitikko ei herätä nukkuvassa äänestäjässä edes sen vertaa intohimoa, että hänen puolestaan kannattaisi vaivautua äänestyspaikalle. Siinä missä ilmiötä selittävät osin myös suomalaisen kulttuurin kummalliset tabut ja ideologiat, paljon asiaa selittää myös se, että suomalaiset poliitikot tekevät tahallisesti itsestään epäluotettavia pintaliitäjiä. Eduskunnassa ei ole sellaista puoluetta, joka ei olisi kääntänyt takkiaan jonkin keskeisen aiheen tiimoilta, tai joka ei olisi toiminut täysin ohjelmansa vastaisesti. Vaalien alla annetaan mielettömän yksinkertaisia selityksiä Suomen ongelmille, joihin sitten tarjotaan sitäkin yksinkertaisempia ratkaisuja. Jos poliitikkojen viesti on luokkaa: ”äänestämällä oikein ongelmat voidaan ratkaista”, niin äänestäjät täysin oikeutetusti epäilevät poliitikkoa kevytmieliseksi hihhuliksi. Jos en tuntisi omaa puoluettani ja sen tekoja, en varmasti äänestäisi itsekään.

Kun puhuin tähän tyyliin muuan vaalipaneelissa, muuan toinen panelisti syytti minua ”itsemme ruoskimisesta.” Hän tarkoitti ”meillä” tietysti poliitikkoja jonkinlaisena identiteettinä, joka on huolestuttavaa sinänsä. Vaan eikö siinä ole tiettyä pointtia? Olenko minä eduskuntavaaliehdokkaana jotenkin ristiriitainen tässä aiheessa?

En ainakaan omasta mielestäni. Tarkoitukseni ei ole tuomita politiikkaa tai poliitikkoja jotenkin lähtökohtaisesti huonoksi. Tämä virhe tehdään Suomessa ehkä liian usein. En myöskään ole sitä mieltä, että äänestämättä jättäminen olisi lähtökohtaisesti hyvä asia, tai äänestäminen lähtökohtaisesti huono asia. Se kuitenkin haittaa, että politiikka mitätöidään jonkinlaiseksi identiteettikisaksi, jossa äänestäminen on lähtökohta, ja ainoa kyseenalainen asia on puolue jolle ääni annetaan.

Äänestäminen ei ole lähtökohta, josta poikkeaminen pitäisi selittää jollain erillisellä ilmiöllä. Päinvastoin! Ihmisen DNA:han ei ole koodattu äänestämistä, ja siten äänestämättä jättäminen on ihmiselle täysin luonnollista. Haluaisinkin nähdä poliittisen kulttuurin, jossa poliitikolla on aatteita ja tekoja jotka innostavat ihmisiä järjestäytymään. Tällaisessa kulttuurissa äänestäminen ei ehkä ole luonnollista, mutta ihmiset äänestäisivät silti, koska kokevat jonkin asian itselleen tärkeäksi. Tätä järjestäytymistä ei vaadittaisi jonkinlaisena yhteiskunnan ylläpitämisen rituaalina, vaan kunkin poliitikon tulisi ansaita saamansa tuki äänestäjiensä puolustamisella.

Äänestäminen itsessään ei tietenkään ratkaise kovin paljoa, ja tällainen poliittisen kulttuurin eheytys onkin vain osa isompaa parannusta jota Suomi tarvitsisi kipeästi. Vika ei ole nukkuvissa äänestäjissä, jotka jotenkin poikkeaisivat odotetusta muotista. Vika on vallitsevassa politiikassa, joka itse ei kykene täyttämään velvollisuuksiaan.