Keisarin uudet vaatteet

Tein viime viikolla työhakemuksia tavallista väsyneempänä, ja istuin puoli tuntia kirjoittaen hienoa esittelyä itsestäni. Kyllästyttyäni tavanomaiseen lässytykseen ”oma-aloitteisuudesta” ja ”ahkeruudesta”, lähetin seuraavan esittelyn:

Tarvis maksaa vuokra. Jos sul on rahaa, teen työtä. Teen sen myös hyvin ja ahkerasti, tosin perehdytystähän aina kannattaa harjoittaa. En ole ydinfyysikko, mutta kamoon hei, ei sun duunikaan oo ydinfysiikkaa.

Myönnän, tätä työpaikkaa en halunnutkaan, työkkäri pakotti hakemaan, mutta periaatteessa tämähän on omalla kohdallani rehellisin työhakemus koskaan. Suomalainen työkulttuuri perustuu valtavissa määrin tyhjien ja merkityksettömien rituaalien varaan, joista kukaan ei nauti.

Jos puoletkaan työnhakijoiden esittelyistä ja omakehuista olisivat totta, Suomessa oltaisiin jo keksitty kylmäfuusio ja parannus syöpään. Selvästikään työntekijät eivät itse ole lainkaan kiinnostuneita siitä, ovatko he ”dynaamisia innovaattoreita.” Miksipä olisivat? Vaikka vapaaehtoistyössä olenkin, vuokranmaksuni suhteen en suinkaan pyöritä mitään talkoohenkistä hyväntekeväisyysjärjestöä. Veikkaan, että aika moni muukin työntekijä hakee töistä lähinnä elantoaan, ja muut asiat ovat hyvää boonusta.

Työntekijät ovat tietysti työntekijöitä, mutta en tahdo uskoa, että siivousfirman työnantajatkaan uskovat kovin usein, kun he lukevat hakemusta ”yrittäjähenkiseltä siivoojalta”, joka on aina halunnut toteuttaa itseään juuri vessaharjaa käyttämällä.

Selvästikään sen enempää työntekijät kuin työnantajatkaan eivät usko työhakemusten mahtipontisuuteen ja siloiteltuun markkinointiin. Kyseessä on pitkälti sama ilmiö, kuin keisarin uusissa vaatteissa. Kaikki tietävät, että keisarilla ei ole vaatteita, jonka lisäksi kaikki tietävät, että muutkin tietävät, ettei keisarilla ole vaatteita. Silti sama farssi jatkuu, koska kukaan ei uskalla olla se ensimmäinen, joka huomauttaa asiasta.

Eikö täälläkin voisi tehdä työsopimuksia ihan aikuisten kesken? Minä tarvitsen rahaa, ja joku tarvitsee työtä. Minä suostun tekemään työtä hyvin ja ahkerasti, jos minulle maksetaan turvallisesti ja riittävästi. Toki minulla on kykyjäkin, mutta puhutaan niistä, jos tarvetta on.

Suomessa saisi pitää enemmän ääntä siitä, ettei kukaan usko näihin vaivoin naamioituihin mainoslauseisiin, joita myös työhakemuksen esittelyiksi kutsutaan. Ei tässä muuta.