Velvollisuus vastustaa

Smash Asem, Kiakkovieraat, ”Nyt saa riittää!” sekä vappu 2014. Viimeisten vuosien ja erityisesti viimeisten kuukausien aikana on totisesti saanut keskustella mielenosoituksista. Suomalaisella oikeistolla on tietenkin aina ollut hämmästyttävä kyky käsitellä maailman mittapuulla pieniä rähinöitä täysinä mellakoina, mutta myös muu keskustelu on ollut sävyltään moralisoivaa.

Jos valtamediaa on uskominen, mielenosoittajat ovat ”väkivaltainen ääriliike”, ja poliisit ovat vain huonoon asemaan jäänyt uhri, joka yrittää pitää yllä ”laillista järjestystä”. Sävyltään keskustelua käydään, ikään kuin mielenosoittajien pitäisi pyydellä anteeksi laillisen järjestyksen horjuttamista, vaikka muiden pitäisi pyytää anteeksi sitä, etteivät sitä pyri horjuttamaan.

Mikä ihmeen laillinen järjestys?

Viimevuosien mielenosoittajista on ymmärrettävä, että vaikka osa heistä onkin anarkisteja, he eivät vastusta lakia tai järjestystä sinänsä. Selvästi toisenlaista kehitystä puolustavat poliittiset tunnukset ovat olleet usein esillä, eikä niissä ole ollut paljoa tulkinnanvaraa, vaikka epäselvyyttä ja valheitakin on yritetty viljellä.

Se Suomi, jota viimevuosien ankarat mielenosoitukset ovat vastustaneet, ei ole järvien, Sibeliuksen tai metsien Suomi, vaan palkattoman työn, pankeille nöyristelyn ja leikkauspolitiikan Suomi.

Leikkauspolitiikkaa vastustetaan useastakin syystä. Ensinnäkin, leikkaukset tai ”Suomitalkoot” eivät ikinä tunnu koskevan rikkaita ja pankkeja. Säästöt tehdään tasaveroja nostamalla, mutta monikansallisten firmojen veroja alentamalla. Lisäksi leikattavista palveluista ensimmäisenä laitetaan lihoiksi yleiset julkiset palvelut, siinä missä kaiken maailman Guggenheim-projekteihin ja rantatunneleihin riittää aina satoja miljoonia.

Toiseksi on mainittava, että leikkauspolitiikka ei ole mitään kotikutoisten poliitikkojen keksimää, vaan se on virkaintoisten ja trendien perässä juoksevien ministerien EU-ihannointia. Jos maamme Troikka-hallitus ei olisi niin läheisissä kytköksissä Brysselin poliittisiin linjoihin, tuskin se olisi ikinä keksinyt leikkauspolitiikkaa maailman vakaimpiin talouksiin kuuluvassa maassa.

Leikkauspolitiikan sivussa maassamme vallitsee massiivinen palkattoman pakkotyön reservi, silmitöntä ympäristötuhoa voittojen hyväksi sekä salonkikelpoiseksi räätälöityä rasismia ja vihapuhetta. Maamme poliittinen eliitti nauttii ennätyspalkkoja ja bonuksia, samalla kun kompuroi sokeasti korruptioskandaalista toiseen tiiviin hyvä-veli-kerhon tukemana. Ne muutamat lait joita sitten onnistutaan säätämään, kumpuavat avoimesta halveksunnasta köyhiä ja nuoria kohtaan.

Miten kukaan voi katsoa tätä maata ja ajatella, että tällainen ”yleinen järjestys” on millään tasolla hyväksyttävää?

Äänestä ihminen, äänestä!

Viimeistään tässä vaiheessa moni oikeistolainen vetää kaapistansa pyhimyksen sädekehät, ja lausuu taikasanat: ”käy äänestämässä.”

Totisesti, jos joku luulee äänestämisen sinänsä ratkaisevan nämä asiat, niin hän ei ymmärrä ongelmaa. Juuri ne äänin valitut poliitikot ovat pettäneet lupauksensa säännöllisyydellä, josta kemistit olisivat ylpeitä. Juuri se sama eduskunta on luonut nämä ongelmat, joihin nyt haetaan ratkaisua eduskunnalta. Suomen poliittinen eliitti on niin täydellisesti korruptoitunutta, ettei sen varaan voi yksinkertaisesti laskea pienintäkään muutosta. Korruption ja eliitin vastainen muutos on määritelmällisesti kadulle lähtevien kansalaisliikkeiden harteilla.

Toki mielestäni kannattaa myös äänestää, miksipä ei, mutta ei demokratia ole ikinä perustunut pelkkään äänestämiseen. Ilman painetta tavallisen kansan taholta, onko se mikään yllätyskään, jos poliittinen eliitti menettää aatteensa ja selkärankansa?

Viesti tässä ei olekaan se, että lakia pitäisi rikkoa, vaan se, että jäykkä virkavalta ei saa olla tekosyy kertakaikkiaan huonon yhteiskunnan säilymiselle. Tiedän toki, että monen suomalaisen mielestä moraali ei ole hyvä syy rikkoa lakia. Toisaalta taas näiden samojen suomalaisten mielestä kiire, hyvät sätkät tai silkka kiinnostuksen puute ovat hyviä syitä rikkoa lakia. On siis käsitettävä, että kovin harvaa haittaa lain rikkominen noin yleensä, vaan mielenosoituksissa kalvaa nimenomaan se, että juuri vasemmistoaktivistit rikkovat lakia.

Päätelmiä

Tietenkään kaikkea ei voi oikeuttaa päämäärällä, mutta pielessä suomalainen keskustelu silti on. Mielenosoittajat eivät vain tyhjäpäisesti kapinoi, ja jos keskustelu olisi rehellistä, harvempi meistä tuomitsisi lainrikkomistä sinänsä. Sen sijaan useampi keskustelisi lainrikkomisen muodoista ja hyödyistä, sekä siitä, miten tavoitteeseen parhaiten päästään.

Ehkä vielä olennaisempi oppitunti tässä on se, että mielenosoittajien puolustaminen on loppupeleissä suhteellisen helppoa, oli kyseessä sitten rauhallinen mielenosoitus tai suomalaisen mittakaavan ”mellakka”. Vaikeaa nimittäin on puolustaa sitä, että istuu kotona kun Suomesta tehdään uuden aikakauden dystopiaa.

Outoa on myös se puhe, kun vasemmistoaktivistit itse puolustelevat tekojaan sanomalla, että heillä on ”oikeus osoittaa mieltään”. Tämä on nykytilanteessa täysin väärä analyysi. Jokaisella suomalaisella on nimittäin velvollisuus osoittaa mieltään.

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s