Kannustinloukkuja pitää aina olla

Sosiaaliturva on liian suuri! Se on talouden tiellä, koska eihän kenenkään kannata mennä töihin, kun sosiaaliturva on palkkaa kookkaampi. Ihmistenhän kannattaa jäädä kotiin istumaan.

Kaikki tietävät mikä on paljon puhuttu ”kannustinloukku”. Suomalaisesta keskustelusta päätellen se on itse tuomiopäivän ratsumies, hirmuisa kaaosvoima, joka täytyy pysäyttää hinnalla millä hyvänsä. Harvempi tietää, että kannustinloukut ovat typerä argumentti yhtään mihinkään. Olisi kovin hälyttävä merkki, jos kannustinloukkuja ei olisi.

Kannustinloukku on tilanne, jollaista ei voi olla olematta järkevässä yhteiskunnassa. Ei ole olemassa sellaista sosiaaliturvaa, etteikö yrittäjä voisi tarjota pienempää palkkaa. Poliittinen keskustelu on kovin epärakentava, jos kannustinloukku nähdään järkevänä argumenttina, sillä jos huomenna sosiaaliturvan taso laskettaisiin euroon kuukaudessa, voisin ylihuomenna perustaa yrityksen ja ehdottaa palkaksi viisikymmentä senttiä kuussa. Sitten kun kukaan ei tarttuisi tarjoukseen, voisin hieman tirauttaa kyyneleitä ja kirjoittaa koskettavan blogikirjoituksen kannustinloukuista. Omassa paremmuudessaan piehtaroivat pukupellet tulevat valittamaan kannustinloukuista niin kauan, kuin sosiaaliturvaa on ylipäätään olemassa.

Valitus on sitä kummallisempaa, mitä lähemmin tarkastelemme ”purkakaa sosiaaliturva”-huutoja. Periaatteessahan kannustinloukkujen vastainen logiikka harmittelee sitä, että ihmisten ei ole kerta kaikkiaan pakko hyväksyä mitä tahansa paskaduuneja suunnattomassa epätoivon ja selviytymistaistelun vimmassa. Minä en ole lainkaan pahoillani siitä, että yhteiskunnassa on olemassa joku alimmainen taso, jonka kohdalla voi viime kädessä valita vaikka työttömyyden, mieluummin kuin kaikkea ihmisarvoa polkevan hikipajan.

Poliittisesta vasemmistostakin voi joskus kuulla kannustinloukkujen vastaista retoriikkaa. Sieltä käsin kritiikki tosin koskee sitä, että sosiaaliturva pitäisi järjestää tavalla, jolloin työn vastaanottaminen ei koskaan verota sosiaaliturvaa. Tämä kritiikki ei ole varsinaisesti ihmisvihamielistä ja sitä kautta pilkattavissa, mutta se on toisella tapaa outo. Palkkatyö (toisin kuin työ yleensä) tehdään juuri rahan takia, ja jokaisella ihmisellä on aina valmius pohtia onko tämä tai tuo rahallinen korvaus kannattavampaa kuin tämä tai tuo sosiaaliturva. On toki mahdollista käydä keskustelua siitä, että minkälaiset puitteet näille valinnoille ovat järkevät, ja siihen keskusteluun kannustaisinkin mm. keikkatöiden suhteen. Varsinaisia valintoja ja ”jään kotiin makaamaan” tilanteita tämä ei kuitenkaan koskaan voi poistaa, koska viime kädessä työnantajan palkkatarjous voi vain olla yksinkertaisesti liian pieni vaivaan verrattuna, ja se on kannustinloukku sekin.

Toisaalta vasemmistolainen perustulomalli on siitäkin hassu, että se on suoraa tulonsiirtoa työnantajille. Jos meillä on jonkinlainen asteittainen sosiaaliturvamalli, jossa sosiaaliturva laskee sitä myötä kun palkka nousee, niin se on käytännössä surkean liiketoiminnan surkeiden palkkojen subventointia valtion taholta. Suurimmat skeptikot ovat arvioineet, että tällainen asteittainen sosiaaliturvamalli johtaisi ainoastaan palkkojen alenemiseen, koska työnantajat voivat sysätä ihmisen elättämisen kustannuksia valtiolle. Vaikka näin ei kävisikään, niin se olisi tulonsiirtoa yhtiöille silti, ja lisäksi kannattamattomien liikemuotojen tukemista.

Tässä vaiheessa oman elämänsä pankkiirit tulevat viimeistään vetämään tavanomaisen korttinsa:
”Mutta onhan yhteiskunnassa tehtävä työtä! Eihän tästä tule mitään jos kaikki lepäävät kotona ja saavat suunnatonta tiliä!”

Argumentti on tietenkin olkiukko. Ei kukaan ehdotakaan sosiaaliturvan nostamista viiteen tuhanteen euroon kuussa, ja täten kaiken palkkatyön nollaamista. Kun kyse on lähinnä surkeimpien riistosuhteiden poistamisesta, niin pieniä kannustinloukkuja pitääkin olla. Suomen radikaalein aloite, SKP:n 1200 euron perusturva-aloite, on kirjaimellisesti köyhyysrajan tuntumassa, eikä siis loppupeleissä kovin radikaali tavoite laisinkaan.

Kyse ei edes ole siitä, että sosiaaliturva olisi jonkinlaista markkinavoimiin sekaantumista ja talouden vääristämistä. Kysyntään ja tarjontaan kuuluu luonnollisena osana valtavien firmojen ja kokonaisten teollisuudenalojen poistuminen luonnonvalinnan kautta. Ihmiset olettavat yleensä, että kannustinloukut kertovat jotain olennaista Suomen sosiaaliturvasta tai työehdoista. Jos kuitenkin firmasi ei kerta kaikkiaan kannata, ellei ihmisiä saada töihin yhdeksällä sadalla eurolla kuussa, niin se kertoo enemmän firmastasi kuin sosiaaliturvasta. Jos firmasi selviytyminen on ehdottomasti siitä muutamasta satasesta kiinni jonka saisit köyhiä kurittamalla, niin silloin on mennyt pieleen kyllä paljon muutakin kuin pelkät kannustinloukut.

Ottaen huomioon, että Suomessa työvoimakustannukset ovat kilpailualueen keskiarvoa alempana, katseen pitäisi aivan erityisesti olla siinä, että miksi näilläkään tilastoilla suomalainen myyntimies ei vain saa toimintaansa tuottavaksi. Koska kapitalismi ei ole meille voittoisan firman velkaa, ei voi samaan aikaan kannattaa kapitalismia ja valittaa siitä kun se karsii huonot liikeideat pois markkinoilta. Se on juuri sitä, mitä kapitalismi tekee.

Kun sosiaaliturvaa vaaditaan lihoiksi, kysymys on ennenkaikkea siitä, että maamme rikkaat yrittävät sysätä liiketoimintansa riskit köyhän kansan maksettaviksi. Jos on huono liikemies ja konkurssi uhkaa, niin paljon mieluummin sitä ehdottelee sosiaaliturvan poistoa ja hikipajojen tuomista Suomeen, kuin että laittaisi suosiolla lapun luukulle. Siinä ei sinänsä ole mitään objektiivisesti väärää, mutta ehkä sillä tavalla näitä avautumisia kannattaisi kuunnella. Kyse ei ole karskin pörssihain analyysistä kovan talousmaailman suhteen, vaan siinä epäonnistuneen pseudo-sijoittajan viimeinen epätoivoinen yritys pakottaa niskaan kaatuneet kustannukset muiden maksettavaksi.

Kysymys ei ole siitä, että kannustinloukut olisivat aina ja kaikkialla hyvä juttu. Kun kuitenkin puhumme Suomesta 2010-luvulla, kannustinloukut eivät ole liian suurta sosiaaliturvaa. Kannustinloukut ovat viimekädessä liian pieniä palkkoja. Kannustinloukut voi suorastaan ajatella eräänlaisena merkkipaaluna, jonka tavoite on karsia taloudesta pois sellaiset firmat ja liiketoiminnan muodot, jotka eivät kykene kustantamaan tätä määriteltyä elintasoa. On yksinomaan yhtiöiden asia pohtia, että kustantaako se mieluummin itselleen työvoimaa vai omistajille osinkoja.

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s