Pankkituelle on vaihtoehtoja

Tässä vähän aikaa sitten Jutta Urpilainen kiteytti EU-keskustelun oivasti. Hän sanoi, että ”maailmasta ei voi hypätä pois”, viitaten perussuomalaisten ehdotuksiin EU:sta eroamiseksi. Kommentti on sekä hyvä kuvaus niistä vaihtoehdoista joita meillä median mukaan on, että monumentti sille, kuinka pihalla suomalainen vasemmisto on eurokriisistä.

Urpilaisen antaman mielikuvan mukaan vaihtoehdot ovat rajattuina joko kriisimaiden pankkitukiin tai tyhjään perussuomalaiseen kritiikkiin. Mitään välivaiheita tai muita vaihtoehtoja ei tunnusteta. Tosiasiassa Euroopan pankkituet eivät ole niinkään tukia pohjoisilta mailta eteläisten maiden taloudelle, vaan ne ovat tulonsiirtoja veronmaksajilta pankkiireille.

Pankkitukia perustellaan sillä, että pankit ovat liian suuria kaatuakseen. Perustelu sinänsä pitää paikkansa, sillä rahoitusalan osuus bruttokansantuotteesta Euroopassa ja Yhdysvalloissa on kohtuuton. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että pankkeja pitää tukea ilman mitään kummempia ehtoja.

Esimerkiksi Helsingin yliopiston taloustieteen professori huomautti terävästi, kuinka veronmaksajien rahan siirtäminen pankeille ilman omistuksen muuttumista on kohtuutonta. Nykyisellään pankkituet ovatkin lähinnä ideologista rikkaiden tukemista, joiden avulla kohdemaihin pakotetaan oikeistolainen talouspolitiikka. On erittäin hämmentävää seurata, kuinka Suomen eduskuntapuolueet näkevät tämän auttamisena tai vastuuna.

Tuet ovat kuitenkin vain osa yleisempää ilmiötä, jossa suurempi ja suurempi osa taloudestamme pyörii rahoituksen ympärillä. Rahoitusalan osuuden kasvaminen, ja toisaalta perinteisen työn ja tuotannon osuuden pieneneminen, tarkoittaa sitä, että toisen maailmansodan jälkeen kauppaa tehdään vähemmän ja vähemmän työllä ja oikealla tuotannolla, ja entistä enemmän silkalla omistamisella. Ottaen huomioon, että koko rahoitusalan tarkoitus on vain mahdollistaa käytännön reaalitalous, on tilanne hieman kuin häntä heiluttaisi koiraa. Tästä on myös kyse pankkituissa, joissa Euroopan rahoitusalan häntä on niin iso, että kansantalouden koira heiluu mielellään sen käskystä.

Ongelma on vain siinä, että kukaan ei tunnu olevan huolestunut tästä. Jokainen eduskuntapuolue edustaa jotain mieletöntä ääripäätä. Joko rikkaita tuetaan lähes ehdoitta, kuten nykyisten hallituspuolueiden kanssa tuntuu käyvän, tai sitten kritisoidaan rahan syytämistä ”huonoille valtioille” tajuamatta mistä kriisissä on kyse. (Kuten Soini ja kumppanit.) Kansalaiset jatkavat elämäänsä ihmetellen miksi elintaso laskee, samalla äänestäen puolueita jotka sokeasti jatkavat tulonsiirtoa köyhiltä rikkaille.

Näin ei ole kuitenkaan pakko olla. Kuten jo yllä huomasimme, taloustieteilijätkin ehdottavat pankkien kansallistamista. Vaatimus on vähintäänkin kohtuullinen, kun muistamme, että pankit ovat ”liian isoja kaatuakseen”. Jos pankit ovat niin isoja, että ne sanelevat koko euroopan elämän, koko euroopalla pitää olla valta vaikuttaa näiden pankkien asioihin. Me tarvitsemme myös lisää rajoitteita siihen, minkälaisia talous-instituutioita saa perustaa, ja minkälaisia taloustoimia saa ottaa. Yksi tällainen aloite on mm. Euroopan vasemmistopuolueen syksyllä allekirjoitettavaksi tuleva kansalaisaloite, jossa säädetään ehdot sille, minkälaisia rahoitustoimia voi harjoittaa Euroopan kustannuksella.

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s