Facebook-markkinointi ja yritysten herkkä hipiä

Yritykset ja mainonta on luonnollisesti ollut aina osa facebook-sivustoa, mutta viimeaikoina ilmiötä on viety yhä pidemmälle. Niille, jotka eivät ole facebookissa kerrottakoon, että yleensä facebookissa täytyy ”tykätä” jostain yrityksestä, ennen kuin sen ilmoitukset näkyvät syötteessäsi. Viimeaikoina yritykset ovat voineet maksaa facebookille siitä, että heidän ilmoituksensa näkyvät myös sellaisten ihmisten seinällä, jotka eivät ole sitä erikseen pyytäneet. Tämä uusi trendi on kuitenkin potkaissut takaisin aika huvittavalla tavalla.

Facebook on yhden kaltainen sosiaalinen media, ja sosiaaliseen mediaan liittyy aina kahteen suuntaan kulkeva vuorovaikutus. Sitä luulisi mainostajienkin ymmärtävän, että vuorovaikutteisuus ja pakolla tuputtaminen eivät ole hyvä yhdistelmä markkinoinnin kannalta. Moni onkin varmasti huomannut, kuinka nämä maksetut päivitykset ovat ikään kuin vieneet mainoksesta kaiken sen mainostavuuden pois.

Ensimmäisen kerran törmäsin tähän ilmiöön, kun Nestle mainosti törkeästi syötteessäni, vaikka en ole ikinä moisesta puljusta ”tykännyt”. Ilokseni sain huomata, että moni tuttuni oli myös hyvin hiiltynyt tästä pakkopullasta. Nestlen mainoksen kommentit olivat pääasiassa kirouksia Nestleä kohtaan, ja pääsipä tapaus myös ”Feissarimokat”-sivustolle.

Kun ihmiset saavat liittää mainoksiin omat kommenttinsa…

Feissarimokien kuvasta ei näe sitä, kuinka myöhemmin kommenteissa ihmiset alkoivat kysellä, että miksi se Nestle on niin kamala. Siitähän se keskustelu vasta syntyikin, kun mainoksen alla käytiin tapauskohtaisesti suuryrityksen arkeen liittyviä ihmisoikeusrikkomuksia ja luonnon tuhoamista. Aloin miettiä, että ehkä tämä mainonnan interaktiivisuus onkin ihan hyvä juttu, kun ihmiset oppivat yrityksistä yhtä sun toista.

Tarina ei kuitenkaan lopu tähän, sillä samanlaisia aktivistien tekemiä facebook-mainosten valtauksia ja muita ad-bustereita ilmestyi muidenkin yritysten facebook-mainoksiin. Esimerkkinä vaikka Gillette.

Itse kuitenkin mietin, että voisiko facebook-mainosten interaktiivisuutta hyödyntää vieläkin paremmin. Oiva tilaisuus testata tätä ilmaantui Coca-Colan uuden kampanjan myötä. Tässä viime viikkoina Coca-Cola on aloittanut uuden viherpesukampanjan, jolla yhtiö yrittää ostaa itselleen kiltin ja moraalisen imagon. Minähän en moista sietänyt ihmisoikeusrikkeiden veteraanilta ja AY-liikkeen vannoutuneelta viholliselta, joten päätin aloittaa oman kampanjan. Etsin käsiini Coca-Colan facebook-sivuilla olevat viherpesumainokset, ja linkitin niihin suoraan sivuston, jossa listataan Coca-Colan ihmisoikeusrikkomuksia.

Tässä yksi linkeistä, uuden päivityksen ensimmäisenä kommenttina.
Coca-Cola 3

Tässä sama päivitys yhden Tampere-Seinäjoki junamatkan jälkeen.
Coca-Cola perkele!

Itse en ole niinkään suuttunut tai tuohtunut jostain sananvapaudesta, kuin olen äärimmäisen huvittunut. Siinä meillä on kansainvälinen suuryhtiö, joka ei viitsi kommentoida rikoksiaan millään tavalla, ei puolustella tekojaan eikä edes selitellä miten nämä teot olisivat olleet jotenkin ”tarpeellisia”. Coca-Cola yksinkertaisesti teeskentelee, että mitään ikävää ei koskaan tapahtunutkaan.

Tässä siis neuvo jokaiselle facebook-mainoksiin kyllästyneelle: Jos löydät mainoksen syötteestäsi, googlaa äkkiä kyseinen yhtiö ja lisää hakusanoihin vaikka ”ihmisoikeusrikkomus”, ”ympäristötuho” tai vaikka pelkästään ”YT-neuvottelu”. Kokeile vielä samankaltaisia hakusanoja englanniksi, ja tulokset ovat taattuja jokaisen hiemankaan isomman yrityksen tapauksessa. Jos kerran valtavan yhtiön voi näin helposti saada turvautumaan sensuuriin, niin moinen yhtiö ansaitsee kyllä kaiken trollauksen mitä netti voi sille suoltaa.

Ja hei! On tässä hyväkin puoli. Voit ehkä jopa onnistua levittämään tietoa ulkomailla tapahtuvista rikoksista, ja auttaa niiden tekijöiden saattamista vastuuseen.

Olkoonkin, että tämä teksti jäi tällaiseksi puolivakavaksi nettiaktivismin oppaaksi, niin eipä tästä mitään haittaakaan ole. Troll and destroy!

Ps. Coca-Cola… meidän juttu ei ole ohi vielä…

Yksi vastaus artikkeliiin “Facebook-markkinointi ja yritysten herkkä hipiä

Jätä kommentti