Ulkomainonta kieltoon

Kun amerikkalaisten suuryritysten johtajia haastateltiin mainonnasta, tuloksia voitiin kuvailla vain sanalla ”rehellinen”. 85% johtajista sanoi, että mainonta saa ”usein” ihmiset ostamaan asioita, joita he eivät tarvitse, ja 51% sanoi mainonnan saavan ihmiset ostamaan asioita, joita he eivät halua. [1] Tällaisessa maailmassa on vaikea kuvitella kenenkään haluavan mainoksia tahallaan, ja luultavaa onkin, että monet hyväksyvät mainonnan jonkinlaisena välttämättömänä pahana.

Mainonnan rajoittamisella olisi kuitenkin lukuisia hyötyjä. Jos kerta ihmiset eivät enää ostaisi kuin välttämätöntä, kulutus ja luonnon rasittuminen pienenisivät merkittävästi. Jos mainontaa rajoitettaisiin, yhtiöillä ei enää olisi yhtä suuria kilpailupaineita kuluttaa valtavia määriä markkinointiin. Kilpailun luonne muuttuisi, ja katukuvakin olisi kauniimpaa.

Tämä voi kuulostaa utopistiselta, mutta Brasilialaisessa Sao Paulon suurkaupungissa tämä on jo todellisuutta. Sao Paulo kielsi vajaa kuusi vuotta sitten ulkomainonnan täysin. Aloite lähti tarpeesta rajata saasteita, mutta se muutti katukuvaa ja paikallisen kaupankäynnin luonnetta.

Kuten videosta käy ilmi, ulkomainonnan kielto ei ole kuolettanut kaupankäyntiä. Päinvastoin, kun ulkomainonta on kielletty, yhtiöiden kilpailukeinoina ovat palvelun hyvä laatu, sekä asiakkaiden vakuuttaminen puskaradion käynnistämiseksi. Muutenkin kilpailu on saatu paljon rehellisemmäksi. Pienyritysten ei tarvitse kilpailla monikansallisten jättien kanssa markkinointibudjetista, eikä kilpailuun liity pitkälle kehittynyttä psykologiaan pohjautuvaa manipulointia.

Kaikenkaikkiaan aloitteesta tuntuu olevan lähinnä positiivisia kokemuksia, sillä 70% väestöstä on tyytyväisiä kaupungin uuteen ilmeeseen, vielä viisi vuotta kiellon jälkeen. Tällä hetkellä Sao Paulo on ainoa kaupunki jossa ulkomainonta on täysin kielletty, mutta muissakin paikoissa on rajoitettu ulkomainontaa. Koska Sao Paulo on maailman seitsemänneksi suurimpana kaupunkina onnistunut näin rohkeassa vedossa, on syytä odottaa, että vastaavia lakeja tullaan näkemään lisää.

Suomessakin pitää keskustella mainonnan roolista. Ulkomainonnan täydellinen kielto on osoittautunut mahdolliseksi, ja jopa hyväksi vaihtoehdoksi. Tämän lisäksi tulee puhua mm. TV-mainonnan kieltämisestä lastenohjelmien aikana, tai vaikkapa mainoksenpoistajien asentamisesta koulujen ja kirjastojen tietokoneille.

Mainonta ei ole välttämätöntä, mutta pahaa se eittämättä on. Tämän takia keskustelu aiheesta on vähintä mitä voimme tehdä.

Lähteet:
1. Latouche Serge ; Farewell to Growth (Polity Press 2009 ; Cambridge) p. 17

One comment

  1. Heikki · joulukuu 3, 2012

    Siviilipalveluksessa ollessani asensin muuten mainostenpoisto-ohjelmiston kaikille koulumme tietokoneille. Se myös paransi vanhempien koneiden nettisurffaus-kykyä, kun raskaat mainosanimaatiot jäivät kokonaan latautumatta ja pyörittämättä.

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s