Kuka kenen harteilla?

Emilia Kukkala kirjoitti tämän viikkoisesta syrjäytymisillasta blogiinsa. Minä en sen enempää ota kantaa hänen tekstiinsä, mutta jatkan tässä aiheesta: ”Kuka elää ja kenen kustannuksella”. Emilian tekstistä ei ehkä niin yksityiskohtaisesti käynyt selville se, että rikkaat, suuryhtiöt ja muut isot kihot ovat huomattavasti suurempia siivellä eläjiä, kuin mitä isoimmatkaan sossupummit voisivat kuvitella.

Ensinnäkin, yksi suurimpia siipeilykeinoja yhtiöille on ulkoisvaikutusten hyväksikäyttö. Kun kauppaa ”vapautetaan”, yhtiöille tulee entistä helpommaksi kaataa kuluja muiden maksettavaksi. Ulkoisvaikutushan on sitä, että jokin kulu tai hyöty ei koidu ostajan eikä myyjän maksettavaksi, vaan joku kolmas osapuoli kantaa vastuun.

Esimerkki negatiivisesta ulkoisvaikutuksesta on se, kun joku ostaa auton, tai rakennuttaa tehtaan. Auton ja tehtaiden toiminnan aiheuttamat saasteet eivät kuulu rakennuttamisen ja/tai ostamisen hintaan, joten niistä huolehtiminen jää jonkun muun, usein valtion, vastuulle. Yksi tärkeimpiä bisnes-strategioita nykyään on laittaa mahdollisimman paljon kuluja muiden kuin ostajan tai myyjän piikkiin. [1]

Toisaalta taas yhtiöt nauttivat monista eduista, joista heidän ei pidä maksaa laisinkaan yhtä paljon kuin mitä ne siitä hyötyvät. Yhtiöt ovat riippuvaisia julkisista palveluista, kuten tieverkoista, vesiverkosta, sähköverkosta, maan korkeasta koulutuksesta, ilmaisesta sairaanhoidosta yms… Joku voisi sanoa, että rikkaat maksavat tästä Suomessa jopa enemmän kuin köyhät, mutta asia ei ole niin yksinkertainen.

Rikkaiden kansalaisten verotus on vähän mitä sattuu. Tämä johtuu pääasiassa pääomaverotuksesta, sillä pääomatuloista ei kerätä lainkaan kunnallisveroa. Tavallisia duunareita verotetaan siis kaksinverroin, mutta jonkun mielestä kaikkein rikkaimpien kaksinkertainen verotus on aivan liikaa.

Sitten pitää muistaa se tosiasia, että rikkaiden ja yhtiöiden verotusta on kevennetty systemaattisesti 90-luvun lamasta lähtien. Viimeksi tämä nähtiin edellisessä budjettiriihessä, jossa yhteisöveroa alennettiin, ja tasaveroluontoista arvonlisäveroa korotettiin.

Yrjö Hakasen blogissa (edellinen linkki) huomautettiinkin, kuinka tällaiset vastuun karttamiset ovat yksinäänkin miljoonien, pahimmillaan miljardien bisnestä. Silti eri yhtiöt ja maamme rikkaat väittävät naama peruslukemilla, että nimenomaan köyhät loisivat yhteiskunnasta.

Ja tokihan yritykset saavat valtavasti suoria tukiaisia Kelaltakin. Tukityöllistämiset ja työharjoittelut ovat suoraa tulonsiirtoa veronmaksajilta yrityksille. Nämä sopimukset ovat niin houkuttelevia, että joillain aloilla Kelan maksaman työvoiman käyttö on ongelma. Eikä tuo ole edes ihme. Kun veronmaksaja kustantaa palkan, mutta hyöty menee yritykselle, niin moni yrittäjä varmasti kokee suurta houkutusta ottaa tilanteesta kaikki irti.

Sitä voi jokainen yksinään miettiä, että kukas se onkaan ja kenen harteilla nykyisessä Suomessa.

Lähteet:
1. Bakan, Joel: Yhtiö: Sairaalloinen voiton ja vallan tavoittelu. (The Corporation: The Pathological Pursuit Of Profit And Power, 2004.) Helsinki: Art House, 2010. ISBN 978-951-884-451-1.

Advertisements

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s