Tekisitkö sinä mitä tahansa töitä?

Yle on julkaissut jutun Mervistä, sairaanhoitajasta, joka ei ota vastaan oman alansa töitä. Idea on provokatiivinen, ehkä ihan tahallaan, mutta juttu itsessään on suomalaiseen kontekstiin suhteellisen neutraali.

Vaikka juttu on otsikoitu lehdistölle tyypilliseen tyyliin, jossa kaikkein keskeisimmäksi asiaksi esitetään työhalu, jutussa itsessään ollaan jossain määrin kriittisiä Suomen työelämälle. Sairaanhoitajan työ esitetään rankaksi, työajoiltaan kestämättömäksi, koulutuslaitosta hengettömäksi ja sairaanhoidosta piittaamattomaksi, muita ongelmia nyt sen enempää luettelematta.

Jutulta voi odottaa kahdenlaisia reaktioita. Ne, jotka näkevät työn ennen kaikkea moraalisena hyveenä, varmaankin pahastuvat ja osoittavat sormea: ”Katsokaa, enkös minä sanonutkin työttömyysturvan passivoivan!” Analyyttisemmille ihmisille juttu kuitenkin avaa mielenkiintoisia keskustelunaiheita.

Jos työn tarkoituksena on taata elanto, tarvitseeko työtä edes harkita, jos se ei siihen kykene? Tarvitseeko työtä tehdä hinnalla millä hyvänsä? Mikä oikeastaan on työn tarkoitus yhteiskunnassa, ja mikä on ”kannustinloukkujen” rooli?

Kirjoitinkin jo Työttömässä Suomessa, kuinka ihmisten haluttomuus ottaa vastaan työtä on tutkitusti äärimmäisen marginaalinen ilmiö. Olisin kuitenkin voinut lisätä, että entä jos ei olisikaan? Mahdollisiin kannustinloukkuihin on vähintään yhtä loogista reagoida palkkoja ja lomia lisäämällä kuin sosiaaliturvaa heikentämällä. Ottaen huomioon kuinka firmoja ”motivoidaan” palkkioilla, olisi vähintäänkin epäjohdonmukaista motivoida työntekijöitä raipalla.

Tästä heräsikin ajatus kysyä lukijoilta suoraan, että suhtaudummeko me oikeasti näin uskonnollisella kiihkolla työhön? Pitäen sairaanhoitajien työolot mielessä, pitäisikö mielestäsi ihmisen työskennellä hinnalla millä hyvänsä?

Moral-Hazard

Lähden lomalle. Lähde sinäkin.

Ilmoitan tässä, että en tule kirjoittamaan blogiin kesäkuun aikana tätä tekstiä enempää. Lähden rakkaan vaimoni kanssa junailemaan pitkin Eurooppaa. Tätä varten onkin säästetty yli vuoden ajan rahaa pätkätöistä ja sittemmin työttömyysturvasta.

Kyllä, aion ottaa koko Kesän lomaa, ja rahoittaa sen sosiaaliturvalla. Nyt kun avaudun, niin voin kertoa etten koskaan edes hakenut kesätöitä. En osaa edes hävetä tällaista elämäntyyliä, koska on se vaan hienoa! Itseasiassa, menen tässä jopa niin pitkälle, että suosittelen teitä kaikkia ottamaan paljon kesälomaa, jonka aikana voi irstailla ja laiskotella niin paljon kuin vain rahaa riittää.

Tiedän tiedän, Suomi on talouslamassa ja Sipilä aikoo lisätä ihmisten työtunteja. Monen mielestä olen moraaliton vätys joka ei tee omaa osaansa Suomen nousussa, ja tietyin määritelmin varmasti sellainen olenkin.

Suomi ei ole jonkinlainen kollektiivinen tajunta, jonka jäsenet olisivat kaikki siinä sananparren ”samassa veneessä”. Otin Sipilän leikkaukset esille, koska nythän hallitus on korjaamassa rikkaiden aiheuttamaa kriisiä leikkauksilla, jotka hyökkäävät voimakkaimmin eläkeläisten ja lapsiperheiden kimppuun. Työttömillähän ei ole pitkään aikaan mitään leikattavaa ollutkaan.

Senkin haluan sanoa, etten missään tapauksessa vähättele rahan tärkeyttä juuri köyhille. Monet jättävät loman väliin, ei niinkään protestanttisen työmoraalin puuskassa, vaan koska rahaa ei ole. Jokainen eduskuntapuolue on omalta osaltaan pitänyt tästä huolen viimeisen muutaman vuoden aikana. Myönnän olevani tässä mielessä onnekas, että minulla on ollut tilaisuus säästää vuoden ajan lomaa varten, ja vieläpä sosiaaliturvasta. Sekin on mainittava, että työmoraali on harvoin työntekijöiden oma keksintö, ja yhä useammin konservatiivisten päättäjien, esimiesten tai ay-pamppujen päähänpinttymä.

Kaiken tämän jälkeen tahdon sanoa, että kenelläkään ei ole pyhää velvollisuutta tehdä töitä, ellei se satu hyödyttämään itseään. Elinkeinoelämä suhtautuu työsuhteisiin näin, joten miksi eivät myöskin työntekijät?

Rahan puute on mahdollisesti yleisin syy työn paiskimiselle, mutta nyt puhun siitä toisesta isosta syystä. Suomalainen työmoraali on epäterve. Usein hyvin kirjaimellisesti.

Tiesitkö jo, että työuupumus näkyy jo joka neljännen suomalaisen arjessa? Entä tiesitkö sen, että keskimääräinen eläkkeellesiirtymisiänodote oli viime vuonna alle virallisen eläkeiän? Tämä viimeinenhän tarkoittaa käytännössä sitä, että puolet työntekijöistä ei kestä työelämän tahtia viralliselle vanhuuseläkkeelle asti, vaan putoaa sen sijaan sairaus- tai työkyvyttömyyseläkkeelle. Entä tiesitkö, että yksinomaan ammattiliitto PRO:n jäsenet tekevät vuosittain yli kaksi miljoonaa ilmaista ylityötuntia työnantajilleen? Järjetön tilasto maassa, jossa podetaan rakenteellista massatyöttömyyttä.

Joten jos olet siinä hyvässä asemassa, että voit lomailla kesällä, niin tee se. Jos taas olet tänä kesänä töissä jumissa tai rutiköyhänä, kuten minäkin olen ollut liian monena vuonna, niin tänä kesänä on erityisen hyvät mahdollisuudet järjestäytyä järjettömyyttä vastaan. Sipilän hallituksen sekoilut (mm. työajan pidentämiseksi) ovat poikineet lukuisia kansanliikkeitä, ja minä ainakin aion olla paikalla elokuussa, kun maassa järjestetään liikehdintää leikkauspolitiikkaa vastaan.

Tapahtui mitä tapahtui, minä lähden lomalle.

Prekaarin päiväkirja 2 – mitä tein tänään?

Työttömille rakastetaan vinoilla siitä, kuinka he vain laiskottelevat kotona eivätkä tee mitään. Vaikka kyseinen stereotypia ei selvästikään perustu mihinkään kovin analyyttiseen aineistoon, on ikävä kyllä myönnettävä, että se ei ole täysin tyhjästä temmattu. Tänään en nimitäin ole tehnyt mitään.

Okei okei, kyse ei ole laiskuudesta ja tavallaan olenkin ehkä tehnyt jotain. Torstai 25.9. piti taas olla sellainen päivä, että haen työpaikkaa, ja että lähettäisin vähintäänkin muutaman työhakemuksen. Sen verran tosiaan voi kuka tahansa tehdä, että katselee työpaikkoja asiaan kuuluvilta sivustoilta. Tätä minä olen tehnytkin.

Jotain nykyisestä työllisyystilanteesta kertoo se, että vaikka työpaikkoja voi seurata päivittäin, ei se ole tae siitä, että voisi saada edes työhakemuksia lähetettyä. Mm. nuorille töitä-palvelu, jota olen seurannut ahkerasti, avasi edellisen kerran työpaikan lähes kuukausi sitten. Monster-palvelussa työpaikkoja on enemmän, mutta niihinkin on muutaman työnhakupäivän jälkeen haettu sen verran kattavasti, että täysin uusia mahdollisia työpaikkoja ilmestyy harvakseltaan. Työkkäri… tai noh, hehe, eihän tätä tarvitse selitellä.

Nämä ja pari muuta palvelua läpikäyneenä jouduin heittämän hanskat naulaan ja toteamaan, että tänään ei löytynyt ainuttakaan avointa työpaikkaa, johon voisi edes lähettää hakemuksen. Iltapäivä kului siis hassuja pelejä pelatessa, kunnes kyllästyin niihinkin, ja aloin kirjoittamaan tätä tekstiä.

Kirjoittelen tylsästä päivästäni siksi, että tämän konkreettisemmaksi ei Suomen työllisyystilanne mene. Työttömät kyllä tekisivät paljonkin, mutta koska minkäänlaista sitoutumista ei tapahdu työsopimuksen toisella puolella, on aktiivisillakin työnhakijoilla pakko jäädä kotiin istumaan, ja jopa suhteellisen usein. On moneen kertaan todistettu, että nuoret eivät kerta kaikkiaan nirsoile työpaikoista, ja että tahtoa toimeentulon hankkimiseksi on. (Uutiset 1, 2, ja 3) Vaikka pitäisi olla selvää, että kymmenet tuhannet työpaikat eivät riitä sadoille tuhansille työttömille, kiirehtivät omaa tärkeyttään korostavat päättäjät korjaamaan työttömiä, eivätkä suinkaan työmarkkinoita.

Samaan henkeen ”nirsojen ja laiskojen nuorten” päitä huudetaan vadille milloin vastikkeellisen sosiaaliturvan milloin palkka-alen muodossa. Limaisimmat byrokraatit uskaltavat vielä puhua alentavaan äänensävyyn, kuinka nämä kaikki toimet ovat oikeastaan meidän työttömien omaksi parhaaksemme, ja kuinka oikeastaan palkaton pakkotyö ja loputtomat harjoitteluputket ovat ”mahdollisuuksia”. Meille kerrotaan, että asia oikeastaan korjaantuu kun työttömille annetaan lisää kokemusta, koulutusta tai palkkatukea, ja että oikeastaan työpaikkojen määrä ei lainkaan vaikuta asiaan. Totta puhuen kun asiaa ajattelee, ei työpaikkojen määrästä sanota edes tuon vertaa, vaan koko Suomi tuntuu kollektiivisesti teeskentelevän, että työvoiman kysyntää ja tarjontaa ei ilmiönä ole edes olemassa, ja että homma korjaantuu jos sen vain sivuuttaa tarpeeksi päättäväisesti.

Tämän päivän jälkeen totean tähän kaikkeen, että ”ihan miten vain”. Puhukoot mitä puhuvat, mutta ennen kuin minulle osoitetaan avoimia työpaikkoja joihin en ole jo hakenut, en yksinkertaisesti voi lähettää työhakemuksia. Ehkäpä käytän illan kirjoja lukemalla tai videoita katselemalla. Joka tapauksessa: ”Your move society…”

ps. Jos Pirkanmaalla sattuu olemaan muita työttömiä, joilla on yhtä tylsää, niin ottakaa yhteyttä ja laitetaan Tampereelle pystyyn työttömien yhdistys. Näemmä kaupungissa on vain puolivillainen yhdistys työnvälitystä varten.

pps. En kaipaa työnhakuneuvoja. Jos jonkun mielestä en osaa hakea töitä ”tarpeeksi hyvin”, niin se on huonompi juttu se. Tällaisten tekstien jälkeen satelevat neuvot työnhausta ovat ikävä kyllä harvemmin hyväntahtoisia neuvoja, ja useammin ne ovat sosiaalidarwinistista pätemistä ja ”heikkouksien” etsimistä. Ikään kuin olisin velvollinen tilittämään kaikki käyttämäni keinot blogiini. Mikä tässä kulttuurissa on oikein vialla?

Velvollisuus vastustaa

Smash Asem, Kiakkovieraat, ”Nyt saa riittää!” sekä vappu 2014. Viimeisten vuosien ja erityisesti viimeisten kuukausien aikana on totisesti saanut keskustella mielenosoituksista. Suomalaisella oikeistolla on tietenkin aina ollut hämmästyttävä kyky käsitellä maailman mittapuulla pieniä rähinöitä täysinä mellakoina, mutta myös muu keskustelu on ollut sävyltään moralisoivaa.

Jos valtamediaa on uskominen, mielenosoittajat ovat ”väkivaltainen ääriliike”, ja poliisit ovat vain huonoon asemaan jäänyt uhri, joka yrittää pitää yllä ”laillista järjestystä”. Sävyltään keskustelua käydään, ikään kuin mielenosoittajien pitäisi pyydellä anteeksi laillisen järjestyksen horjuttamista, vaikka muiden pitäisi pyytää anteeksi sitä, etteivät sitä pyri horjuttamaan.

Mikä ihmeen laillinen järjestys?

Viimevuosien mielenosoittajista on ymmärrettävä, että vaikka osa heistä onkin anarkisteja, he eivät vastusta lakia tai järjestystä sinänsä. Selvästi toisenlaista kehitystä puolustavat poliittiset tunnukset ovat olleet usein esillä, eikä niissä ole ollut paljoa tulkinnanvaraa, vaikka epäselvyyttä ja valheitakin on yritetty viljellä.

Se Suomi, jota viimevuosien ankarat mielenosoitukset ovat vastustaneet, ei ole järvien, Sibeliuksen tai metsien Suomi, vaan palkattoman työn, pankeille nöyristelyn ja leikkauspolitiikan Suomi.

Leikkauspolitiikkaa vastustetaan useastakin syystä. Ensinnäkin, leikkaukset tai ”Suomitalkoot” eivät ikinä tunnu koskevan rikkaita ja pankkeja. Säästöt tehdään tasaveroja nostamalla, mutta monikansallisten firmojen veroja alentamalla. Lisäksi leikattavista palveluista ensimmäisenä laitetaan lihoiksi yleiset julkiset palvelut, siinä missä kaiken maailman Guggenheim-projekteihin ja rantatunneleihin riittää aina satoja miljoonia.

Toiseksi on mainittava, että leikkauspolitiikka ei ole mitään kotikutoisten poliitikkojen keksimää, vaan se on virkaintoisten ja trendien perässä juoksevien ministerien EU-ihannointia. Jos maamme Troikka-hallitus ei olisi niin läheisissä kytköksissä Brysselin poliittisiin linjoihin, tuskin se olisi ikinä keksinyt leikkauspolitiikkaa maailman vakaimpiin talouksiin kuuluvassa maassa.

Leikkauspolitiikan sivussa maassamme vallitsee massiivinen palkattoman pakkotyön reservi, silmitöntä ympäristötuhoa voittojen hyväksi sekä salonkikelpoiseksi räätälöityä rasismia ja vihapuhetta. Maamme poliittinen eliitti nauttii ennätyspalkkoja ja bonuksia, samalla kun kompuroi sokeasti korruptioskandaalista toiseen tiiviin hyvä-veli-kerhon tukemana. Ne muutamat lait joita sitten onnistutaan säätämään, kumpuavat avoimesta halveksunnasta köyhiä ja nuoria kohtaan.

Miten kukaan voi katsoa tätä maata ja ajatella, että tällainen ”yleinen järjestys” on millään tasolla hyväksyttävää?

Äänestä ihminen, äänestä!

Viimeistään tässä vaiheessa moni oikeistolainen vetää kaapistansa pyhimyksen sädekehät, ja lausuu taikasanat: ”käy äänestämässä.”

Totisesti, jos joku luulee äänestämisen sinänsä ratkaisevan nämä asiat, niin hän ei ymmärrä ongelmaa. Juuri ne äänin valitut poliitikot ovat pettäneet lupauksensa säännöllisyydellä, josta kemistit olisivat ylpeitä. Juuri se sama eduskunta on luonut nämä ongelmat, joihin nyt haetaan ratkaisua eduskunnalta. Suomen poliittinen eliitti on niin täydellisesti korruptoitunutta, ettei sen varaan voi yksinkertaisesti laskea pienintäkään muutosta. Korruption ja eliitin vastainen muutos on määritelmällisesti kadulle lähtevien kansalaisliikkeiden harteilla.

Toki mielestäni kannattaa myös äänestää, miksipä ei, mutta ei demokratia ole ikinä perustunut pelkkään äänestämiseen. Ilman painetta tavallisen kansan taholta, onko se mikään yllätyskään, jos poliittinen eliitti menettää aatteensa ja selkärankansa?

Viesti tässä ei olekaan se, että lakia pitäisi rikkoa, vaan se, että jäykkä virkavalta ei saa olla tekosyy kertakaikkiaan huonon yhteiskunnan säilymiselle. Tiedän toki, että monen suomalaisen mielestä moraali ei ole hyvä syy rikkoa lakia. Toisaalta taas näiden samojen suomalaisten mielestä kiire, hyvät sätkät tai silkka kiinnostuksen puute ovat hyviä syitä rikkoa lakia. On siis käsitettävä, että kovin harvaa haittaa lain rikkominen noin yleensä, vaan mielenosoituksissa kalvaa nimenomaan se, että juuri vasemmistoaktivistit rikkovat lakia.

Päätelmiä

Tietenkään kaikkea ei voi oikeuttaa päämäärällä, mutta pielessä suomalainen keskustelu silti on. Mielenosoittajat eivät vain tyhjäpäisesti kapinoi, ja jos keskustelu olisi rehellistä, harvempi meistä tuomitsisi lainrikkomistä sinänsä. Sen sijaan useampi keskustelisi lainrikkomisen muodoista ja hyödyistä, sekä siitä, miten tavoitteeseen parhaiten päästään.

Ehkä vielä olennaisempi oppitunti tässä on se, että mielenosoittajien puolustaminen on loppupeleissä suhteellisen helppoa, oli kyseessä sitten rauhallinen mielenosoitus tai suomalaisen mittakaavan ”mellakka”. Vaikeaa nimittäin on puolustaa sitä, että istuu kotona kun Suomesta tehdään uuden aikakauden dystopiaa.

Outoa on myös se puhe, kun vasemmistoaktivistit itse puolustelevat tekojaan sanomalla, että heillä on ”oikeus osoittaa mieltään”. Tämä on nykytilanteessa täysin väärä analyysi. Jokaisella suomalaisella on nimittäin velvollisuus osoittaa mieltään.

Osallistava sosiaaliturva ei osallista

Tänään paljon puhuttanut Ylen arvokysely on ollut esillä kaikissa Ylen medioissa. Vaikka koko tutkimus on monelta osin mielenkiintoinen, uutisointi juuri sosiaaliturvan kattavuuden ja passivoinnin suhteen ansaitsee oman kommenttinsa. Radiossa ja myös netissä pyörinyt uutinen, jossa ministeri Risikko ”jakaa arvokyselyn näkemyksen”, on suurelta osin puutteellinen.

”Osallistavaksi sosiaaliturvaksi” nimettyä pakkotyölakia ajanut Risikko, ja ilmeisesti myös moni suomalainen, on sitä mieltä, että sosiaaliturva passivoi ja kannustaa laiskottelemaan. Vaikka tämä mielipiteen toteaminen sinänsä on vain sitä, mielipiteen toteamista, on osaltaan huonoa journalismia jättää kertomatta, että kyseinen mielipide menee kaikkea tutkimustietoa vastaan.

Mm. TE-toimistojen mukaan ainakaan nuoret eivät nirsoile työpaikoista, eivät edes nykyisen sosiaaliturvajärjestelmän puitteissa. Omalta osaltaan on myös mielenkiintoista seurata, kuinka kauan suomalainen journalismi kykenee uutisoimaan työttömyydestä ja syrjäytymisestä mainitsematta lainkaan työpaikkojen ja työttömien välistä suhdelukua. Siivoojien kohdalla tämä luku on tällä hetkellä noin kaksi työtöntä siivojaa yhtä avointa työpaikkaa kohden. Siivojan ammatti on kaiken lisäksi ns. ”työvoimapulaa” kärsivä ammatti, joskin termi on Suomen tilanteessa harhaanjohtava.

Ymmärrän tietysti, että Yle uutisoi suomalaisten arvoista, eikä todellisesta tilanteesta. On kuitenkin mielenkiintoista, kuinka kaikista uutisista juuri tässä tilanteessa näin räikeästi harhaluuloista irtaantuvia tutkimuksia ei uutisoida mielipidetutkimuksen yhteydessä. Kukaan tuskin uskaltaa väittää, että nämä tosiasiat eivät liity aiheeseen.

Seuraan mielenkiinnolla, kuinka uutisointi työttömyydestä ja syrjäytymisestä kehittyy, ja mikä on Ylen rooli tässä kehityksessä. Jatkuuko Suomessa yhä silmittömämpi vihan lietsonta työttömiä ja nuoria kohtaan, vai heräämmekö me jossain vaiheessa faktatiedon hämmästyttävään todellisuuteen?

Oikeus palkkaan

Yhä useampi suomalainen joutuu tekemään työtä ilman palkkaa. Ilmiö ei ole enää pitkään aikaan ollut marginaalinen, sillä jo vuonna 2011 Sunnuntaisuomalainen arvioi noin 10% työvoimasta tekevän työtänsä ilman palkkaa. Nämä työntekijät ajetaan töihin puhtaalla pelolla, sillä opiskelijat ja työttömät menettävät ilmaistyöstä kieltäytyessään joko tutkintonsa tai vähäisenkin sosiaaliturvansa.

Kommunistinen Nuorisoliitto teki jokin aika sitten aiheesta kannanoton, jossa vaatimuksena oli YK:n julistusten mukaisesti oikeus palkkaan. Tämä vaatimus tulee jatkossa erottamaan todelliset työväenliikkeet kevytvasemmistolaisista teeskentelijöistä.

Ennen kuin käsittelen tätä väitettä pidemmälle, haluan huomauttaa, kuinka Kommunistisen Nuorisoliiton vaatimus ei ole lainkaan radikaali. Päinvastoin, se on suorastaan nöyrä ja yksinkertainen. Kuten sanottua, myös YK myöntää ihmisoikeudeksi sen, että kaikesta työstä pitää maksaa palkkaa. Tällä taustalla sosiaaliturvan tekeminen vastikkeelliseksi on täysin naurettavaa, sillä jos nuori tekee työtä, pitäisi hänen saada ihmisoikeusjulistusten mukaan myös palkkaa, eikä hän silloin tarvitsisi sosiaaliturvaa.

Oikeiston reaktio tällaiseen vaatimukseen on tietysti selvä. Kokoomuksen ja Perussuomalaisten valehtelulle ja korruptiolle vetää vertoja vain heidän ilkeytensä. Perussuomalaiset todistivat mottonsa ”työväenpuolue ilman sosialismia” olevan pelkkää Orwellilaista newspeakea, kun he ehdottivat lähes koko puolueen voimin nuorille pakkotyötä. Kokoomuksen silmitön viha nuoria kohtaan taas on todistettu moneen kertaan, kuten Kataisen ehdottaessa palkka-alea nuorille sekä heidän pompotellessaan työttömiä nuoria koko hallituskauden ajan.

Eduskunnan vasemmisto ei tietenkään tyrmää oikeutta palkkaan sellaisenaan, mutta monet vasemmalla jaksavat vieläkin teeskennellä, että kyseessä olisi jotenkin monimutkainen asia.

Joissakin tilanteissa keskitie on yksinkertaisesti väärä valinta.

Oikeus palkkaan tulee keräämään tukea muiltakin tahoilta, kuin kommunisteilta, sillä perustavanlaatuisilla ihmisoikeuksilla on takuulla vielä muutama sitkeä puolustaja. Nähtäväksi jää, onko jokin eduskuntapuolue tarpeeksi rehellinen ottaakseen haasteen vastaan, ja pystyykö todellinen vasemmisto yhdistämään voimansa tällaisten peruskysymysten ympärille.

Vastikkeellinen sosiaaliturva

Sosiaalinen media on tänään vetänyt kollektiivisen marttyyrikohtauksen. Ns. ”Sossu-Tatuksi” nimetty nuori mies oli ilmoittanut, että hän ei haluakaan tehdä työtä, ja että sosiaalitoimiston tuella ja Kelan asumistuella hän saa 1100 euroa tekemättä juuri mitään. Alkuperäisessä tuima.fi:n jutussa ikään kuin aiheeseen liittyen mainostetaan myös vastikkeellista sosiaaliturvaa. Ilmeisesti perustulo ei liity aiheeseen mitenkään.

Aiheen ympärillä pyörivä keskustelu on tähän mennessä ollut lähinnä tyhjää moralisointia. Mahdollisesti paras huomio tuli Dan Koivulaaksolta, joka osasi huomauttaa muutaman ihan asiaan liittyvän faktan. Ensinnäkin, Ylen mukaan toimeentulotukea haetaan paljon vähemmän, kuin mitä siihen olisi oikeuksia. Toiseksi, Kelan asiantuntijoiden mukaan sosiaaliturvan väärinkäyttö on harvinaista. Tuima.fi on siis löytänyt sosiaalituella tietoisesti elävän ”sossupummin”, mutta löytö ei sen enempää osoita mitään sosiaaliturvan toimivuudesta tai toimimattomuudesta.

Keskustelua ei kuitenkaan tarvitsisi viedä näin syvälliselle tasolle. Jo keskustelun asettelussa on jotain mätää.

Meillä on ihminen, joka ei tee työtä. Hän täyttää muutamat paperit, ja saa siitä rahaa, joka on summaltaan noin 400 euroa + kiinteät kulut, kuten vuokra. Helsingin vuokratasolla tämä tarkoittaa summan olevan noin 1100 euroa.

Ellen ole aivan väärin käsittänyt, juuri näin sosiaaliturvan pitäisikin toimia. Miksi me turhaudumme siitä, että Suomessa saa rahaa työttömänä? Voisimme toki tehdä sosiaaliturvan vastikkeelliseksi, mutta sen hyöty olisi vain rajallinen. Tatu tekisi tällöin ehkä töitä, mutta silloin hän saisi palkkaakin, eikä enää tarvitsisi sosiaaliturvaa. Paitsi tietenkin jos tämän vastikkeellisen sosiaaliturvan tarkoitus on luoda ilmaistyövoimaa, joka taas on ihmisoikeuksien näkökulmasta kyseenalaista.

Mielestäni sosiaaliturvan pitäisikin olla rahaa juuri niille, jotka eivät tee työtä. Työstä pitää maksaa palkkaa, YK:n ihmisoikeuksien mukaisesti. Koska suurin osa meistä on riippuvaisia työvoiman kysynnästä ja tarjonnasta, on meille tehty sosiaaliturva, joka takaa elannon siksi ajaksi, kun työllemme ei ole kysyntää. Tältä pohjalta Tatu ei ole tapaus toimimattomasta sosiaaliturvasta, vaan toimivasta sosiaaliturvasta.

Osa jutun paheksumisesta liittyy tietysti enemmän Tatun asenteeseen, kuin varsinaiseen sosiaaliturvakeskusteluun, mutta en oikein näe sitäkään järkevänä aiheena. En henkilökohtaisesti ole sitä mieltä, että jutussa esitelty asenne olisi toivottavaa tai rakentavaa. On kuitenkin eri asia estää sosiaaliturvan väärinkäyttöä, kuin estää sosiaaliturvan väärinkäyttöä hinnalla millä hyvänsä. Keskustelu vastikkeellisesta sosiaaliturvasta antaa juttu toisensa jälkeen vivahteita ajattelutavasta, jonka mukaan sosiaaliturvan väärinkäyttö pitää estää, vaikka se haittaisi paljon suurempaa sosiaaliturvaan oikeutettujen joukkoa.

Itse olen valmis muutamaan sosiaaliturvan väärinkäyttötapaukseen, jos se vain merkitsee, että me rehelliset kansalaiset saamme toimivan järjestelmän käyttöömme. Kuten alussa linkitetyt jutut osoittivat, jo nykyinen sosiaaliturvan byrokratia sulkee tukeen oikeutettuja tuen ulkopuolelle paljon paremmin kuin tuen väärinkäyttäjiä. Jos tästä vielä edetään erilliseen vastikkeelliseen sosiaaliturvaan, ei lopputulos voi olla kovin toimiva.

Hyväntekeväisyyden ansa

Nyt kun työttömyystuen vastikkeellisuus on noussut maanlaajuiseen keskusteluun, ovat monet työttömien ja työväen puolustajina näyttäytyneet esittäneet todelliset karvansa. Yksi tällainen henkilö on Työttömien Valtakunnallisen Yhteistoimintajärjestön puheenjohtaja Lea Karjalainen, joka totesi seuraavaa:

Tämä on hyvä juttu! Uudistus on lanseetattu väärin ja toimittajat ovat halunneet tietoisesti tehdä siitä erilaisen kuin mitä se on.

Sinänsä mielenkiintoinen lausunto työttömien edustajalta heijastelee ikävää kehitystä suomalaisten arvoissa. Eittämättä tämä kovenevien arvojen kehitys selittyy sillä, että oikeisto on saanut läpi oman retoriikkansa sosiaaliturvasta. Viime vuosina sosiaaliturvaa on nimittäin alettu rinnastamaan hyväntekeväisyyteen siinä mielessä, että sen on tarkoitus olla yleinen hyväntahtoinen ele toimeentulevilta kaikkein kurjimmille. Ikäänkuin almu, jota annat kadulla kerjäläiselle.

Pois hyväntekeväisyydestä

Ehkä vastoin yleistä ennakkoluuloa, tällainen hyväntekeväisyyttä heijasteleva käsitys sosiaaliturvasta ei ole mielestäni erityisen vasemmistolainen. Siihen liittyy lukuisia ongelmia.

Yksi näistä ongelmista on se, että hyväntekeväisyyden kohteelta odotetaan yleensä jonkinlaista kurjuutta, alemmuutta tai muuta säälittävyyttä, joka tekee heistä hyvän kohteen hyväntekeväisyydelle. Kun annamme almuja kerjäläiselle, odotamme yleensä kerjäläiseltä surkeaa katsetta ja ulkomuotoa, jota emme koe uhkaavaksi.

Kuitenkin kun näemme sosiaaliturvaa saavia ihmisiä, petymme suuresti. Pienen ryysyihin pukeutuvan surullisen tytön sijasta näemmekin aikuisia miehiä ja naisia. Joillakin näistä miehistä ja naisista saattaa olla peräti hieman vatsaa, he eivät esittele itseään hattu kourassa ja jotkin saattavat jopa tietää ja vaatia oikeuksiaan. Oikeistolaisen hyväntekeväisyysmentaliteetin omaksuneet suomalaiset eivät tällaista kauan katsele, vaan tällaisen kohtaamisen jälkeen vaaditaankin sosiaaliturvaa vastikkeelliseksi, jotta rahat menisivät ns. ”oikeaan kohteeseen”.

Hyväntekeväisyys lupaa meille tämän:

Mutta se antaa meille tämän:

Solidaariseen sosiaaliturvaan

Tämän takia en pidä sosiaaliturvaa hyväntekeväisyytenä. Hyväntekeväisyys edellyttää yläluokkaa, josta annetaan, ja alaluokkaa, joka pyytää kiltisti. Lisäksi hyväntekeväisyyteen sisältyy eräänkaltainen uskonnollinen ansaitsemisen käsite, joka liittyy usein uhrin asemaan, äärimmäiseen köyhyyteen tai protestanttiseen työmoraaliin. (Tämä viimeinen erityisesti vastikkeellisen työttömyystuen kohdalla.)

Hyväntekeväisyyden sijasta sosiaaliturva, ja etenkin työttömyystuki, pitäisi nähdä enemmän luokkapoliittisena toimenpiteenä. Erityisesti työttömyystuki on alunperin tarkoitettu korvaukseksi epäonnistuneelta valtiolta, joka ei ole kyennyt takaamaan edes työpaikkaa työläiselle, joka on riippuvainen työvoiman kysynnästä ja tarjonnasta. Tähän ei yleensä liitetty sen kummempaa moralisointia aktiivisesta työnhausta, työmoraalista tai mistään muustakaan. Se oli yksinkertainen epäreilu toimenpide, työvoimapoliittinen ja luokkapoliittinen pelimerkki. Sellaisena sen pitää myös pysyä.

Tältä taustalta esitän virallisen ihmetykseni vastikkeellisen työttömyystuen ideaa kohtaan. Käsittääkseni kaikilla suomalaisilla ei ole velvollisuutta olla nöyriä, anteeksipyyteleviä tai mitenkään muutenkaan odotuksianne miellyttäviä. Se ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että jotkin meistä tarvitsevat elantoaan varten työpaikan johon työllistyä. Jos työpaikkoja ei ole, niin tilannetta ei paljon auta osallistaminen, vastikkeellistaminen tai mikään muukaan kyykyttäminen.

Työttömyys ja työttömyydestä johtuva köyhyys pysyvät ongelmina, vaikka se köyhyys olisikin jonkun mielestä oikeutettua. Jos haluatte korjata työttömyyteen liittyviä ongelmia, suosittelen aloittamaan työpaikkojen luomisesta.

”Alusta, keskeltä ja lopusta”

Suomalaisten työurat ovat puhuttaneet viimeaikoina. Erityisesti keskustelu on pyörinyt eläkeiän pidentämisen ympärillä, mutta mm. Finanssialan keskusliiton Piia-Noora Kauppi on vetänyt yleisen linjan siitä, että työuria pitäisi pidentää alusta, keskeltä ja lopusta. Tällainen täysin retorinen filosofointi työvoimapolitiikan termeillä on kuitenkin tarkoituksella harhaanjohtavaa. Työurakeskustelun on tarkoitus kerätä hälyttäviä sosiaalisia tilastoja työvoimapolitiikan kehityksestä, kääntää ne päälaelleen, ja oikeuttaa niillä yhä röyhkeämmät työväestön palkkojen ja oikeuksien polkemiset.

Alusta…

Nuoret valmistuvat yhä myöhempään. Tämä on fakta, jota on turha kieltää. Opintojen valmistumisesta puhuminen työuran alkupäänä, jota voi halutessaan siirtää eteen- tai taaksepäin, on silti epärehellistä. Ehdotukset opintojen vauhdittamiseksi ja toisaalta työurien pidentämiseksi alkupäästä, ovat molemmat ajattelutapoja, jotka olettavat työllistymisen vaikeutuvan opintojen viivästymisen takia. Kenellekään ei ilmeisesti ole tullut mieleen, että asia voisi olla toisinpäin. Suomen nuoret viipyvät koulussa, koska töitä ei ole.

Elinkeinoelämän edustajat eivät tietenkään ole täysin lukutaidottomia oman alansa tuoreimmissa tilastoissa. Nuorten työttömyys, ja sitä kautta opintojen viivästymisen syy, on hyvin tiedossa päättäjillämme. Puhuminen työurien aikaistamisesta on kuitenkin valittu keskustelun lähtökohdaksi, koska se on mielikuvana paljon positiivisempi, kuin yksityiskoulujen, lukukausimaksujen ja rikkaiden perheiden lapsia suosivien uudistusten avoin ehdottaminen.

Toisaalta nuorten opintojen viivästymisen vetäminen työurakeskusteluun vie huomiota työllisyyspolitiikasta. Jos opintojen viivästymistä katsottaisiin realistisesti opiskelijan näkökulmasta, poliitikot joutuisivat äkkiä keksimään selityksiä myös sille epämääräiselle filosofialle, jota he kutsuvat hallituksen työllisyyspolitiikaksi. Nyt opintojen viivästymistä ei tarvitse selitellä nolona, koska onhan hallitus pidentämässä työuria alusta, keskeltä ja lopusta.

Keskeltä…

Työurien pidentäminen keskeltä on tyhjää teatraalista korupuhetta. Tämä ei olisi ansainnut edes omaa alaotsikkoaan.

Jos keski-ikäinen 45v. mies on joutunut sairauseläkkeelle, eikä hän enää pääse työelämään, hänen työuransa on lopussa. Jos tuota työuran loppumisen ajankohtaa pystytään ennalta lykkäämään, on työuraa pidennetty kyseisen miehen työuran lopusta, eikä siis keskeltä. Työuralla ei ole olemassa mitään kosmisiin aikakirjoihin määrättyä alkamis- ja päättymispäivämäärää, vaan työura loppuu, kun työntekijä ei enää käy töissä.

Ainoa tapa mikä teoriassa voitaisiin katsoa työuran pidentämiseksi keskeltä, on työajan lisääminen työuran ollessa meneillään. Tätä voitaisiin tehdä mm. työpäivän pituutta lisäämällä, tai lomia vähentämällä. Tämä kuitenkin vaikuttaisi työuran loppumisajankohtaan, josta pääsemmekin seuraavaan elinkeinoelämän päähänpinttymään.

Ja lopusta.

Eläkeiän korotus on ollut viimeaikoina se pääasiallinen työurien pidentämisen yhteydessä keskusteltu ehdotus. Toki eläkeikää on ehdotettu nostettavaksi muistakin syistä, kuten julkisen sektorin koon pienentämiseksi suurten ikäluokkien siirtyessä eläkkeen piiriin. Oli syy mikä tahansa, jos niiden ehdottajat tuntevat taustalla vaikuttavia tilastoja, ehdotuksia ei ole tehty puhtaalla omallatunnolla.

Vaikka tarkkoja tilastoja eläkkeelle jäämisestä ei Suomessa enää tehdä, pientä suuntaa antaa vuoden 2010 selvitys, jonka seuranta-aika päättyi vuonna 2005. Silloin vanhuuseläkkeelle pääsivät suunnitellusti lähinnä korkeasti koulutetut ammattiryhmät. Matalasti koulutetuista ammateista jäätiin hälyttävän useasti työkyvyttömyys- ja työttömyyseläkkeelle. Siivoojien keskimääräinen eläkkeellejäämisikä oli jopa uskomattomat 48 vuotta.

Tätä tilastoa tuskin tarvitsee kovin syvällisesti avata. Korkeasti koulutetut ja hyvin palkatut ammattiryhmät tekevät töitä kiinnostavissa tehtävissä ja vähintään siedettävissä työolosuhteissa. Me tavalliset kansalaiset elämme kuitenkin jo valmiiksi niin anteeksiantamattomassa työkulttuurissa, että aniharva meistä pääsee vanhuuseläkkeelle asti. Tässä valossa virallisen eläkeiän nostolle on hankala kuvitella mitään muuta käytännön vaikutusta, kuin että ihmiset jäävät vanhuuseläkkeen sijasta työkyvyttömyyseläkkeelle, eikä työura pitene lainkaan. Yhteiskuntamme siedettävyys kylläkin romahtaa täysin.

Ai niin, tokihan eläkeiän nosto vapauttaa vakuutusyhtiöiden varannoista 3 miljardia euroa välittömästi kun päätös eläkeiän nostosta on tehty. Nykyisellään nuo 3 miljardia täytyy lain mukaan pitää varantona eläkkeiden maksua varten, mutta eläkeiän nosto vähentää lain vaatiman varannon kokoa sen kolmen miljardin verran. Jos siis eläkeiän nosto tuntuu työvoimapoliittisena toimenpiteenä kansalliselta itsemurhalta, niin voimme aina lohduttautua sillä, että eurokuripolitiikan mukainen säästölinja on tällä toimella turvattu.

Lopuksi

Työurien pidentäminen on yleisellä tasolla joko ovelasti harkittu manipulointikampanja, tai todiste päättäjiemme kykenemättömyydestä ymmärtää yksinkertaista tilannetta. Ratkaisuehdotuksen takana löytyvä filosofia siitä, että Suomen taloudellinen kriisi johtuu työn vähäisestä määrästä, ei kestä pienintäkään pinnallista tarkkailua.

Ensinnäkin, työttömyys on edelleen todellinen ongelma Suomessa. Tällä hetkellä työvoimasta on yli kuusinkertainen tarjonta kysyntään verrattuna. Jos me pidennämme työuria, työnhaku ei ainakaan helpotu. Toki työttömyys on usein alakohtaista, ja muutamilla aloilla väitetään olevan jopa työvoimapulaa. Tämä ei kuitenkaan liity varsinaisesti eläkeiän nostoon, sillä vanhuksia on aivan yhtä hankala kouluttaa uudelleen kuin nuoria.

Jos taas talouskriisi johtuisi suomalaisten laiskuudesta ja meidän pitäisi tehdä enemmän töitä, miksi eurokriisiä yritetään ratkaista säästökuurilla  ja irtisanomalla ennenäkemättömiä ihmismassoja? Tässäkin oikeiston virallinen selitys olisi yhtä hyvin voitu tehdä sarkastisilla heittomerkeillä varustettuna.

Summa summarum, työurakeskustelu on vain sosiaalisesti epämukava yritys puhua oikeistolle mukavista aiheista jonkin tekaistun kertomuksen puitteissa. Kun työurien pidennys otetaan esille, työntekijöiden on hyvä pitää mielessä, kuinka meidän palkkamme määräytyy työvoiman kysynnän ja tarjonnan puitteissa. Siksi meidän täytyy ottaa yhteinen linja työurien pidennyksiä vastaan, ja paljastaa ne niiksi poliittisiksi petoksiksi, joita ne ovat.

Lisäksi työkyvyttömyyseläkkeelle joutuvien suuri määrä osoittaa tarpeen uudenlaisille ehdotuksille. Jos porvarit haluavat olla tosissaan eläkeiän noston suhteen, on täysin järjetöntä lähteä pidentämään vanhuuseläkkeen ikää, kun nykyistäkään eläkeikää ei saavuteta. Kasvatetaan siis työuria, mutta tehdään se työuran siedettävyyttä parantamalla. Suomalainen työvoima tarvitsee parempia esimiehiä, lyhyemmän työpäivän ja enemmän lomaa. Nykyinen työkyvyttömyyseläkkeiden tilanne osoittaa, kuinka kalliiksi yksinkertainen työmoraali voi pahimmillaan käydä.

Encyclopedia politica

Tiedän, että humoristisessa mielessä tehtyjä politiikan sanakirjoja on tehty ennenkin, mutta teenpä tässä oman. Edessänne on kokoelma suomenkielisiä käännöksiä tuoreimmista poliittisen jargonin päähänpistoista ja manipuloinnin kruununjalokivistä.

Vastuu (politiikassa)

Kaikkien mielestä oma politiikka on vastuullista, mutta toisten ei. Ainoastaan harvoilla on kuitenkaan kyky luulla, että silkka omassa vastuullisuudessaan kylpeminen tekee näistä näkemyksistä totta.

Vastuu (yksilön)

Kun työttömyys vähenee, on kaikkivoipa hallitus ja päähallituspuolue saanut tämän aikaan. Kun työttömyys kasvaa, kannattaa kuitenkin korostaa yksilön vastuuta. Tällä tavalla puolueesi ei ikinä häviä.

Velka

Kun yksilö ottaa lainaa, se on itsenäistä taloudenhoitoa ja isänmaallista laman kaatamista. Kun valtio ottaa lainaa, se ei ole lainaa, vaan se on velkaa. Muista myös, että siinä missä yksilön kulutusjuhla kaataa lamaa, valtion kulutusjuhla vain pahentaa sitä.

Huomautus: Ei koske Suomen valtiota.

Kompromissi

Jos poliittinen vastustajasi onnistui integroimaan sinut osaksi omaa politiikkaansa, vaienna kritiikki vetoamalla konsensukseen ja kompromissin tarpeeseen. Kriitikkosi todennäköisesti eivät vastusta kompromisseja sinänsä, mutta tämän ei pitäisi haitata.

Vallankumous

Toriliikkeet Tunisiassa ja Egyptissä ovat demokratian uusi toivo ja sorrettujen kansalaisten koskettava kollektiivinen ponnistus. Kun kirjaimellisesti sama liike tekee mielenosoituksia Britanniassa täysin samoilla vaatimuksilla, he ovat anarkistisia kiven heittäjiä sekä angstisia teinejä.

Yritys

Yhtiö

Yrittäjien etu

Nokian, Applen ja Coca-Colan etu.

Sijoittajat

Deutche Bank ja Goldman Sachs

Työtön nuori

Laiska vätys, josta ei ole mihinkään. Häntä pitää jatkuvasti kannustaa tekemään kaikkea, ja silloinkin pitää ennen pitkää turvautua pakotteisiin. Hän ei halua tehdä töitä. Silloinkin kun hän haluaa tehdä töitä, ei hänelle kannata siitä mitään maksaa.  Vaalien alla hän kuitenkin muuttuu ahkeraksi tulevaisuuden selkärangaksi, jonka ystäviä kaikki haluavat olla.

Kannustin

Taloutta kehitetään parhaiten kannustamalla yritysjohtajia sekä sijoittajia suuriin tekoihin palkankorotusten ja bonusten avulla. Työntekijät eivät kuitenkaan moisesta motivoidu, laiskistuvat vain ilmaisesta lounaasta. Köyhiä piiskataan eteenpäin palkka-alen voimalla sekä yleisellä uhkailulla.

Turkistarhaus

Turkistarhaus työllistää monia. Niin työllistää myös huumekauppa, mutta huumekauppa on moraalitonta.