Vallankumous ilman vallankumousta

Kun kierrän erilaisissa tapahtumissa edustamassa SKP:tä ja Kommunistista Nuorisoliittoa, pyrin aina kritiikin lisäksi kertomaan omia ratkaisuehdotuksiani eri puheenaiheisiin. Taloudellinen ja poliittinen itsenäisyys, kuntien vallan lisääminen ja työllisyysturvan toteuttaminen keräävät erilaisissa muodoissaan tukea valtaosalta kuuntelijoista, mutta kritiikki tulee usein yllättävältä taholta. Nimenomaan vasemmistosta kuulee joskus kritiikkiä siitä, että nämä ratkaisut eivät ole milloin minkäkin hyvän tavan tai yleisen säädöksen mukaisia.

Suomalaisessa vasemmistossa on totuttu puhumaan pelkkää kivaa. Suomalainen vasemmisto on kaikkien tukena, se noudattaa lakia ja paheksuu yhdessä historiallista radikaalia vasemmistoa. EU:sta ei voi irtautua, koska se rikkoo virallisia sopimuksia, kynnyskysymyksiä ei voi asettaa, koska pitää olla yhteistyökykyinen jne… Yksinkertaisesti ilmaistuna, Suomessa on kokonainen liike, joka haluaa sosialismia ilman sosialismia ja vallankumouksen ilman vallankumousta.

Haluan nyt tässä lyhyessä tekstissä tehdä selväksi sen tosiasian, josta pitää aina erikseen muistuttaa. Ei ole olemassa sellaista sosialismia, joka olisi elinkeinoelämälle kivaa. Ei ole myöskään sellaista vallankumousta, josta oikeisto tulisi pitämään. Itseään kunnioittavan vihervasemmistolaisen liikkeen tätyy olla valmis tiettyyn röyhkeyteen, sillä sitä samaa röyhkeyttä käytetään meitä vastaan.

Oikeistoa kiinnostavat EU:n säädökset ja laki vain sikäli kuin se on sille itselleen hyödyllistä, kuten mm. julkisen sektorin perustuslain vastainen säästökuuri osoittaa. Vasemmisto ei saa olla se poliittisen kentän ainoa liike, joka vapaaehtoisesti takertuu idealistisiin oljenkorsiin ja sabotoi oman toimintansa.

Taloudellinen oikeudenmukaisuus ei tule pyytämällä eliitiltä. Jos me aiomme elää ihmisarvoisessa yhteiskunnassa, me tarvitsemme avoimen eliitinvastaisen ja luokkakantaisen liikkeen. Myönnän, että sellaisen rakentaminen ei ole helppoa, mutta se on ikävä kyllä ainoa vaihtoehto.

Kynnyskysymyksiä

Suomen rahat ovat loppuneet! Lama uhkaa, sijoittajat lähtevät ja kaikkien pitää nyt osallistua talkoisiin.

Kaikki tämä on tavallaan totta, mutta en kuitenkaan voinut olla huomaamatta, kuinka näissä Suomen talkoissa on jotain kummallista. Siinä missä kunnat laitetaan pakettiin ja palvelutkin yksityistetään, jotkut meistä tuntuvat loisivan tästä talkoohengestä miljoonapotteja. Mm. suorat yritystuet ovat liki tuplaantuneet kriisivuosien aikana. Ihan tässä viimeviikkoina hallitus on ollut keplottelemassa osakekeinottelijoille ennätyksellistä veroalea. Veronmaksajien laitoksia ja toimintoja yksityistetään sellaista vauhtia, että se pakottaa oikeusoppineet jo pohtimaan perustuslain rajoituksia.

Siinä missä varallisuutta ja valtaa kumotaan rikkaiden syliin niin paljon kuin laki mahdollistaa, me tavalliset kansalaiset saamme talkoohengen kovemman puolen vastuullemme. Jopa ennen kriisiä kaikki talouskasvu meni rikkaiden taskuun, siinä missä köyhin 10% suorastaan köyhtyi kasvusta huolimatta. Opintorahan arvo puolestaan on inflaation myötä jopa alempana kuin mitä se oli lamavuosina. Luokkayhteiskunnan paluu on muutenkin selviö, ja Kelan tutkimusprofessori Heikki Hiilamon mukaan tämä johtuu pääomatulojen aiheuttamasta varallisuuden keskittymisestä.

Kummallisen tästä talkoohengestä tekee se, että itse olen ainakin käsittänyt talkoot täysin toisella tavalla. Talkoohengen mukaan kaikki antavat kykyjensä mukaan työtä yhteisen projektin toteuttamiseksi, ja saavat siitä sitten palkaksi mehut tai kahvit. Suomen talkoohenki on enemmän sitä, että muutama kaveri omistaa koko projektin, ja sen omistuksen varjolla he sitten lypsävät muilta työtä, vieden kaiken tuloksen mukanaan. Jälkeensä he jättävät ehkä muutamia leivänmuruja.

Itseasiassa, tälle kummalliselle talkoohengelle on kokonaan toinen nimitys. Kun yhteistä isänmaata käytetään tekosyynä köyhien kyykyttämiselle ja suuromistajien voimaannuttamiselle, sitä on yleensä kutsuttu luokkataisteluksi. Siitähän tässäkin on kyse, sillä erotuksella, että suomalainen luokkataistelu on harvinaisen surkea esitys eduskunnan poliittiselta vasemmistolta.

Tiedän kyllä mitä moni lukija ajattelee. Minä en niinkään lietso riitaa, kuin huomautan, että mitään sopua ei koskaan ollutkaan. Kuten äsken huomautin, jo ennen kriisiä yhteiskunnan tuotot olivat omistavan luokan ilo. Kun kriisi lopulta tuli, kukaan ei enää jaksanut edes näytellä kompromisseja tai konsensuspolitiikkaa. Enää meillä on eduskunnan vihervasemmisto, joka vielä jaksaa leikkiä Gandhia, vaikka kaikki muut ovat jo kyllästyneet. Suomen politiikka ei ole enää pitkään aikaan ollut lämmintä neuvottelua muutamista lomapäivistä, vaan nyt ratkaistaan jo kokonaisten sukupolvien oikeus tasa-arvoon ja perustavanlaatuiseen elintasoon.

En yritä sanoa, että kaikki kompromissit olisivat pahasta. Kompromissi on kuitenkin kokonaan eri asia, kuin täydellinen nöyristely. On luonnollisesti typerää tehdä kaikesta kynnyskysymys, mutta kynnyskysymysten täydellinen puute on selkärangatonta byrokraattien peliä.

Tätä myötä jätänkin tämän kirjoituksen tänne, vetoomuksena kaikille vihervasemmistolaisille: Tehkää mitä kompromisseja ikinä teettekin, mutta sanoutukaa irti sellaisesta hallituksesta, joka täysin avoimesti harjoittaa leikkauspolitiikkaa suuromistajien hyväksi ja työntekijöitä sekä luontoa vastaan.