Kelan ruuhka sen osoittaa: tiukat ehdot ovat tuhlausta

No niin, Kela sai viimein toimeentulotuen jakamisen hoidettavakseen. Puhtaalla ajatuksen tasolla uudistuksessa on tietenkin paljon hyvää. Sosiaaliturva ei aja saajaansa niin helposti ongelmiin muiden ”luukkujen” kanssa, mikäli luukkuja on vain yksi. Lisäksi tarveharkintaa on helpompi tehdä kun kaikki sosiaalinen tieto on jo harkitsijan saatavilla. Käytännössähän asia ei ole mennyt ihan näin helposti.

Kaiken draaman ja yksittäisten ihmisten arkea vaikeuttavien sekoilujen keskellä Kelan yllättävällä hölmöilyllä on kuitenkin yksi tärkeä ja positiivinen merkitys. Kelan toimeentulotukiruuhkat ovat tuoneet kiistattomalla ja kaiken paljastavalla tavalla esille sen, mitä sosiaaliturvaa tutkineet ovat aina tienneet: Sosiaaliturvan tiukat ehdot tuovat enemmän kustannuksia kuin säästöjä.

Sosiaaliturvaa hakevat ihmiset ovat yhä edelleen poliitikoille ja ikävä kyllä myös monille kansalaisille vain valtaisa lauma huijareita, pummeja, laiskureita ja psykopaatteja, joille Kela on vain herkullinen tarjotin täynnä ilmaista rahaa ja helppoja lomapäiviä. Puhutaan ”sossun taikaseinästä” ja kannustinloukuista. Tämän maailmankuvan innoittamina sosiaaliturvalle on säädetty mykistävä viidakko ehtoja, sääntöjä ja lakiteknisiä koukeroita, joilla yritetään pitää huolta siitä, ettei yksikään sentti löytäisi tietään toimettoman ihmisen taskuun ilman ansioita. Tätä ajattelua edustaa puhtaimmillaan puhe vastikkeellisesta sosiaaliturvasta, ikään kuin vastikkeeton sosiaaliturva olisi sen enempää nykyinen asiaintila kuin epätoivottavaakaan. Tilanne on kärjistynyt siihen pisteeseen, että EU on hiljattain lisännyt Suomen tarkkailulistalle sosiaaliturvan riittämättömän kattavuuden johdosta.

Kun nyt Kelan ruuhkakriisin yhteydessä on paljastunut, että Kelan virkailijat eivät ole aikeissa tulkita tilanteita yhtä liberaalisti kuin kuntien sosiaalitoimistot, meidän pitää hyväksyä se, että tiukan sosiaalidarwinismin hinta alkaa olla liian korkea. Kun Kelan on nyt palkattava uutta väkeä paikkaamaan puutteita (tai luovuttava toimeentulotukien käsittelystä), me emme voi enää teeskennellä, että sosiaaliturvan ehdot ovat ilmaisia. Jokaisen hakemuksen käsittely maksaa ihan aitoa rahaa, ja mitä monimutkaisempi hakemusprosessi on, sitä enemmän rahaa se maksaa.

Paitsi että tiukan militantti köyhien piiskaaminen on kallista, niin sosiaaliturvan ehdot myös kumoavat sosiaaliturvan koko alkuperäisen roolin. Mikäli Suomen valtiosta olisi kiinni, yhden sosiaaliturvan väärinkäyttäjän aikeet estettäisiin, vaikka samalla estettäisiin kymmenen aidosti sosiaaliturvaa tarvitsevan ihmisen oikeudet.

Kuten EU:kin on näemmä nyt huomannut, Suomen sosiaaliturvasta puuttuu kokonaan valtavien järjestelmien hallinnointiin tarvittava suhteellisuudentaju. Mitä tahansa isoja järjestelmiä luonut ymmärtää, että yksinkertainen ja joustava ratkaisu on moninkertaisesti parempi kuin yksityiskohtaisella tavalla täydellinen järjestelmä. Tämä silläkin riskillä, että yksinkertaisesta ratkaisusta pääsee muutama hassu väärinkäytös läpi. Liian jäykät ja yksityiskohtaiset järjestelmät kun menevät helpommin sekaisin tilanteen muuttuessa. Mikään ei voisi olla tästä viisaudesta parempi osoitus, kuin Kelan yhtäkkinen sulaminen yksinkertaisen vastuunvaihdon yhteydessä. Voi vain arvailla, että kuinka paljon varoja muutaman huijarin kyttääminen on vienyt kunnissa tätä ennen. Köyhien mutta rehellisten kansalaisten mielenterveydestä oikeistolaiset tuskin ovat koskaan olleet kiinnostuneitakaan.

Lisäksi Kelagate antaa oivan osoituksen siitä puoluepoliittisesta ironiasta, joka monilla suomalaisilla menee helposti ohi. Siinä missä oikeisto jatkuvasti syyttää julkista sektoria byrokratiasta ja raskaasta hallinnosta, niin juuri oikeisto on se, joka on väkisin änkenyt ainakin nämä byrokraattiset paperisodat ja ehtoviidakot järjestelmäämme. Vasemmistolle olisi varmasti ollut täysin hyväksyttävää, mikäli sosiaaliturvaa olisi jaettu kevyemmällä järjestelmällä ja löyhemmin ehdoin.

Vaikka itse olen sitä mieltä, että erilaisissa perustulomalleissa on omat ongelmansa, niin ne ovat ehdottomasti askel oikeaan suuntaan. Mikään perustulo ei voi edustaa niin rajatonta hulluutta ja eksistentiaalista tyhjyyttä, kuin sosiaaliturva jonka hakemuksen ymmärtämiseen tarvitaan likipitäen oma tutkinto. Nyt kun tämä on yleisen järjettömyyden lisäksi muuttunut aidoksi rahataloudelliseksi ja hallinnolliseksi ongelmaksi, voisimmeko me viimein puhua koko sosiaalidarwinistisen vastikeajattelun lopettamisesta? Entä sitten jos joku takahikiän asunnoton saa sata euroa ylimääräistä? Minä olen sillä tavalla joustamaton ajattelija, että mielestäni järjestelmän yleinen toimivuus ja verorahojen säästäminen ovat paljon tärkeämpiä tavoitteita, kuin yksittäisten epätoivoisten köyhien kiusaaminen.

Kela – ei ehkä syypää sosiaaliturvan järjettömyyteen, mutta epäonnekkaasti on täydellinen esimerkki siitä miksi sosiaaliturva on järjetöntä.