Pullamössösukupolvi

Kaikkihan tietävät, että nuoret työttömät ovat laiskoja ja että sosiaaliturva passivoi. “Vastikkeellisen sosiaaliturvan” käsitettä on ehdotettu ratkaisuna paitsi Kokoomuksen, Perussuomalaisten ja Keskustan, niin myös Vihreiden poliitikkojen taholta. Ikään kuin sattumalta, puheet passivoivasta byrokratiasta ja laiskasta nuorisosta kuuluvat usein keski-ikäisten, puvuissaan päsmäröivien setämiesten suusta.

Ajatuksessa on tietty houkutteleva totuuden siemen. On totta, että nykynuorilla on kännykät, siinä missä 90-luvun alussa sellaisia oli vain kaikkein rikkaimmilla. Sekin on totta, että 50-luvulla syntyneet muistavat ajan, jolloin ihan perustavan ruuan eteen piti tehdä paljon töitä. Näistä aiheista puhuttaessa kannattaa kuitenkin muistaa, että siinä missä keski-ikäiset muumiot valittavat joutuneensa tekemään töitä ruuan eteen, nykynuoret ainoastaan toivovat, että he voisivat tehdä töitä ruokansa eteen. Kumpi näistä sukupolvista on se “pullamössösukupolvi”, onkin ihan mielenkiintoinen kysymys.

Edellisten tosiasioiden ohella olisi syytä muistaa sellainen fakta, että nykyajan valtaapitävä setämiesten ryhmä on saanut hopeatarjottimella paljon sellaista, mistä nykynuoret vain unelmoivat. Kylmän sodan aikana kasvaneet elivät utopiassa, jossa töitä saattoi saada ilman korkeakoulututkintoa. Jopa nuorena siitä työstä sai usein palkkaa, ja se palkka riitti elämiseen. Suurimman osan heidän elämästään sosiaaliturva on edes jossain määrin toiminut, sillä vaikka se ei aina ollut suurta, ainakin sitä sai.

Jotkut nykyisen korkean elintason merkitkin ovat tarkemmin ajateltuna jälkiä yhteiskunnan passiivis-agressiivisesta asenteesta nuoria ja köyhiä kohtaan. Entiset sukupolvet muistavat “joutuneensa” asumaan 60- ja 70-lukujen ankeissa betonihelveteissä. Ne ovat kieltämättä esteettisesti haasteellinen kokemus, mutta nykyajan opiskelija tuskin valittaisi kaupungista, jossa on tarjolla runsaasti kohtuuhintaisia asuntoja. Kun suuri osa sukupolvesta joutuu maksamaan 2/3 kuukausituloistaan suoraan vuokrakeinottelijalle (usein keski-ikäinen talouskasvun aikaan elänyt), hyvä asunto voi vaikuttaa statussymbolin lisäksi taloudelliselta taakalta. Yhä useammin tuo taakka on myös taloudellisesti sietämätön, sillä nykynuoret ovat selvästi aikaisempaa useammin asunnottomia tai kestämättömästi asuntovelallisia.

En ehdota, että nyt pitäisi alkaa rakentamaan tahallaan huonoja asuntoja, mutta sitä voisi miettiä uudestaan, että onko aina järkevää seurata bisnesmiesten esimerkkiä, ja rakentaa asuntoja ainoastaan rahallisen kysynnän mukaan ja “hyviä veronmaksajia” ajatellen.

Olisi typerää väittää, että kaikki on nykynuorilla huonosti, sillä niin ei ole. Riippuen siitä, että vertaako eri paikkaan tai eri aikaan, suomalaisten nuorten köyhyys on hyvin erilaista. Pointti on kuitenkin juuri siinä, että se köyhyys on erilaista, ei suurempaa tai pienempää.

Ekonomistien hallitsemana aikana jokainen maailman ilmiö yritetään käsittää jonkinlaisen mittarin kautta. Usein se mittari on raha, sillä monen mielestä kaikki pitää arvottaa rahallisesti vain sen takia, että kaiken voi arvottaa rahallisesti. Tämän takia usein kuulee sanottavan typeryyksiä, kuten että nykynuorilla on kaikki hyvin, tai että tietysti kenelläkään ei pitäisi olla mitään valittamista, tai että tietysti kapitalismi on “onnistunut”. Miksikö? No koska rahaa on paljon.

Tosiasiassa köyhyyttä ei juurikaan voi mitata. Nykyaikaisessa köyhyystutkimuksessa nojataankin enemmän laadullisiin ilmiöihin kuin määrällisiin mittareihin. Köyhyyttä voi ymmärtää paremmin ns. “köyhyyden ongelmien” kautta. Mitä enemmän ihmisen elämässä on köyhyyden ongelmia, sen vakavammin köyhä hän on.

Jos ihmisellä onkin varaa moneen elintasoa nostavaan asiaan, mutta raha ei riitä vaikkapa lääkärikäynteihin, se on köyhyyden ongelma. Jos kuun lopussa raha ei tuppaa riittämään ruokaan, se on ilmiselvästi köyhyyden ongelma. Jos rahaa ei ole ehjään asuntoon, vaatteisiin tai työmarkkinoiden vaatimiin välttämättömyyksiin kuten kännykkään, kyseessä on ehdottomasti köyhyyden ongelma. Osa köyhyyden ongelmista ei edes liity liian pieneen varallisuuteen, vaan jopa päinvastoin. Jos aineellinen ylläpitosi vaatii sen, että käyt aina töissä eikä sinulla ole vapaa-aikaa, se on köyhyyden ongelma.

Tästä vinkkelistä katsottuna Sipilän, Soinin ja muiden vastikkeellista sosiaaliturvaa jeesustelevien keski-ikäisten miesten pitäisi pitää turpansa visusti tukossa. Olisi ehkä hölmöä sanoa, että nykynuoret ovat jotenkin “enemmän köyhiä” kuin vanhempansa, mutta nykynuoret joutuvat käsittelemään sellaisia äärimmäisen vakavia ongelmia, joita heidän vanhempansa eivät osanneet edes ajatella. Nykyinenkin pääministeri kasvoi naurettavan helpon työmarkkinatilanteen aikana, mutta silti juuri hän on se, joka jakaa nuorille neuvoja työllistymisestä ja yrittää jotenkin käsittää tilanteen kokonaisuudessaan. Näin ajateltuna on täysin perusteltua sanoa, että se todellinen pullamössösukupolvi on juurikin nyt vallankahvassa, ja ikävä kyllä me nuoret saamme maksaa siitä kovan hinnan.

Kasvoi helpoimman mahdollisen työmarkkinatilanteen aikana. Kertoo nyt neuvoja siitä, miten kannattaa työllistyä.

Kasvoi helpoimman mahdollisen työmarkkinatilanteen aikana. Kertoo nyt neuvoja siitä, miten kannattaa työllistyä.