TET-nuoren pitääkin valittaa

Olga Temosen kolumni Maaseudun tulevaisuudessa on levinnyt netissä. ”Nuorten velttoudesta” kertova kolumni silittelee vanhempien ikäluokkien itsetuntoa, kun se protestanttista työmoraalia uhkuen syyttää ”nuorta sukupolvea” nössöydestä, laiskuudesta ja pikkumaisuudesta. Siinä kovalla fyysisellä työllä pätevä pomo pahastuu, kun nuori kehtaa suoraan lausua mielipiteensä työstä.

Kuitenkin kolumnissa on jotain vialla. Jotain isompaakin kuin uskonnollista moralistista uhoa.

Eikö TET-harjoittelu ole juurikin sitä varten, että nuori pääsee oikean työn makuun ja saa ravisteltua nuoruudelle ominaiset harhakuvat pois? Pomoja on toki syytetty siitä, että he hakevat harjoittelijoista vain ilmaista työvoimaa, mutta tällaisen syytöksen vahvistaminen kolumnimuodossa on kyllä tarpeettoman lyhytnäköistä. Tettiläiset ovat lähtökohtaisesti taakka pomolle. Sen takia heille ei makseta palkkaa. Vaatii erityistä otsaa vielä valittaa siitä, että täysin ilmaiseksi työhön tullut nuori vaatii pomoltakin erityistä huomiota. Jos tettiläinen onkin tuottava ja pätevä työntekijä, niin lain mukaan hänelle pitäisi maksaa palkkaa.

Toki sekin on mielenkiintoinen työmoraaliin liittyvä harhakuvitelma, että työntekijä on veltto jos hän valittaa tai ei suostu johonkin. Teorian tasolla kapitalismia ylistetään siitä, kuinka kaikki taloudelliset suhteet tehdään neuvottelemalla kahden aikuisen ihmisen välillä. Työntekijän ja työn ostajan välinen suhde on näistä tietenkin se päällimmäisin. Silti käytännössä rikkaat ja pomoihmiset uskaltava valittaa, kun työntekijät käytännössä harjoittavat tätä neuvotteluasemaansa. Esim. ammattiliitot ovat sananmukaisesti työmarkkinajärjestö, siis työmarkkinoiden toinen osapuoli eikä niiden ulkopuolinen vääristäjä. Samalla tavalla tet-suhdekin on nuoren ja pomon välinen suhde, ja nuorta pitää pikemminkin rohkaista neuvottelukulttuurin omaksumiseen kuin tukehduttaa oman tahdon ilmaiseminen. Tämä on osa sitä tet-pomon taakkaa, jonka painon takia sille nuorelle ei tarvitse maksaa palkkaa.

Yhteiskuntamme pitäisi paljon tarkemmin katsoa, miten se kohtelee nuoria työuran alussa. Nykynuoret aloittavat työuransa lukemattomilla kokonaan palkattomilla harjoitteluilla, pilkkahintaisilla paskaduuneilla ja nollatuntisopimuksilla. Meidän vanhempamme pääsivät heti palkan makuun ja parhaimmillaan pomot suorastaan kilpailivat heidän suosiostaan työvoimapulaa luovan talouskasvun aikana. Onko mikään ihme, jos nuorta ei suuremmin fyysinen työ kiinnosta? Aikuisilla ja erityisesti pomoilla on valtaisa rooli hyvän työkuvan antamisessa, mutta silti juuri pomot ovat niitä, jotka eniten valittavat siitä, että nuorilla ylipäätään on vaatimuksia.

Noin yleisesti koko tet-järjestelmän voisi kyseenalaistaa. Utopistinen unelma ”valmiista työntekijästä”, joka tulee koulunpenkiltä ilman mitään pidempiä koulutustarpeita, on naurettava. Silti koulut tavoittelevat juuri sitä, ja lähettävät opiskelijoita työelämään ”harjoittelemaan” aina vain enemmän. Lisäksi on kyseenalaista, että kuinka hyvä idea on tutustuttaa nuori työelämään puskemalla hänet sinne työmarkkinoiden kaikkein kiittäättömimpään päähän.

Nuorille sanon siis tämän: Ottakaa ikävät asiat puheeksi ja valittakaa. Ei työtä ole koskaan pitänyt tehdä hinnalla millä hyvänsä. Jos kohtaatte ikävän pomon, ikävän työn josta ei oltu sovittu tai muuta vastaavaa, niin neuvotelkaa asiasta. Etenkin jos olette ilmaiseksi työssä, niin pomonne saisi olla vain kiitollinen, että ylipäätään olette suostuneet saapumaan paikalle. On totta, että kovassa kilpailutilanteessa kovin suurilla vaatimuksilla ei pärjää, se on ikävä totuus. Silloin voi kuitenkin järjestäytyä, ja toisaalta olette harjoittelemassa myös sitä osaa työelämässä. Vaatimusten sopiva rajakin on työelämään liittyvä asia joka pitää oppia, ja miten muuten sitä oppisi kuin vaatimalla?

 

Mainokset

Pullamössösukupolvi

Kaikkihan tietävät, että nuoret työttömät ovat laiskoja ja että sosiaaliturva passivoi. “Vastikkeellisen sosiaaliturvan” käsitettä on ehdotettu ratkaisuna paitsi Kokoomuksen, Perussuomalaisten ja Keskustan, niin myös Vihreiden poliitikkojen taholta. Ikään kuin sattumalta, puheet passivoivasta byrokratiasta ja laiskasta nuorisosta kuuluvat usein keski-ikäisten, puvuissaan päsmäröivien setämiesten suusta.

Ajatuksessa on tietty houkutteleva totuuden siemen. On totta, että nykynuorilla on kännykät, siinä missä 90-luvun alussa sellaisia oli vain kaikkein rikkaimmilla. Sekin on totta, että 50-luvulla syntyneet muistavat ajan, jolloin ihan perustavan ruuan eteen piti tehdä paljon töitä. Näistä aiheista puhuttaessa kannattaa kuitenkin muistaa, että siinä missä keski-ikäiset muumiot valittavat joutuneensa tekemään töitä ruuan eteen, nykynuoret ainoastaan toivovat, että he voisivat tehdä töitä ruokansa eteen. Kumpi näistä sukupolvista on se “pullamössösukupolvi”, onkin ihan mielenkiintoinen kysymys.

Edellisten tosiasioiden ohella olisi syytä muistaa sellainen fakta, että nykyajan valtaapitävä setämiesten ryhmä on saanut hopeatarjottimella paljon sellaista, mistä nykynuoret vain unelmoivat. Kylmän sodan aikana kasvaneet elivät utopiassa, jossa töitä saattoi saada ilman korkeakoulututkintoa. Jopa nuorena siitä työstä sai usein palkkaa, ja se palkka riitti elämiseen. Suurimman osan heidän elämästään sosiaaliturva on edes jossain määrin toiminut, sillä vaikka se ei aina ollut suurta, ainakin sitä sai.

Jotkut nykyisen korkean elintason merkitkin ovat tarkemmin ajateltuna jälkiä yhteiskunnan passiivis-agressiivisesta asenteesta nuoria ja köyhiä kohtaan. Entiset sukupolvet muistavat “joutuneensa” asumaan 60- ja 70-lukujen ankeissa betonihelveteissä. Ne ovat kieltämättä esteettisesti haasteellinen kokemus, mutta nykyajan opiskelija tuskin valittaisi kaupungista, jossa on tarjolla runsaasti kohtuuhintaisia asuntoja. Kun suuri osa sukupolvesta joutuu maksamaan 2/3 kuukausituloistaan suoraan vuokrakeinottelijalle (usein keski-ikäinen talouskasvun aikaan elänyt), hyvä asunto voi vaikuttaa statussymbolin lisäksi taloudelliselta taakalta. Yhä useammin tuo taakka on myös taloudellisesti sietämätön, sillä nykynuoret ovat selvästi aikaisempaa useammin asunnottomia tai kestämättömästi asuntovelallisia.

En ehdota, että nyt pitäisi alkaa rakentamaan tahallaan huonoja asuntoja, mutta sitä voisi miettiä uudestaan, että onko aina järkevää seurata bisnesmiesten esimerkkiä, ja rakentaa asuntoja ainoastaan rahallisen kysynnän mukaan ja “hyviä veronmaksajia” ajatellen.

Olisi typerää väittää, että kaikki on nykynuorilla huonosti, sillä niin ei ole. Riippuen siitä, että vertaako eri paikkaan tai eri aikaan, suomalaisten nuorten köyhyys on hyvin erilaista. Pointti on kuitenkin juuri siinä, että se köyhyys on erilaista, ei suurempaa tai pienempää.

Ekonomistien hallitsemana aikana jokainen maailman ilmiö yritetään käsittää jonkinlaisen mittarin kautta. Usein se mittari on raha, sillä monen mielestä kaikki pitää arvottaa rahallisesti vain sen takia, että kaiken voi arvottaa rahallisesti. Tämän takia usein kuulee sanottavan typeryyksiä, kuten että nykynuorilla on kaikki hyvin, tai että tietysti kenelläkään ei pitäisi olla mitään valittamista, tai että tietysti kapitalismi on “onnistunut”. Miksikö? No koska rahaa on paljon.

Tosiasiassa köyhyyttä ei juurikaan voi mitata. Nykyaikaisessa köyhyystutkimuksessa nojataankin enemmän laadullisiin ilmiöihin kuin määrällisiin mittareihin. Köyhyyttä voi ymmärtää paremmin ns. “köyhyyden ongelmien” kautta. Mitä enemmän ihmisen elämässä on köyhyyden ongelmia, sen vakavammin köyhä hän on.

Jos ihmisellä onkin varaa moneen elintasoa nostavaan asiaan, mutta raha ei riitä vaikkapa lääkärikäynteihin, se on köyhyyden ongelma. Jos kuun lopussa raha ei tuppaa riittämään ruokaan, se on ilmiselvästi köyhyyden ongelma. Jos rahaa ei ole ehjään asuntoon, vaatteisiin tai työmarkkinoiden vaatimiin välttämättömyyksiin kuten kännykkään, kyseessä on ehdottomasti köyhyyden ongelma. Osa köyhyyden ongelmista ei edes liity liian pieneen varallisuuteen, vaan jopa päinvastoin. Jos aineellinen ylläpitosi vaatii sen, että käyt aina töissä eikä sinulla ole vapaa-aikaa, se on köyhyyden ongelma.

Tästä vinkkelistä katsottuna Sipilän, Soinin ja muiden vastikkeellista sosiaaliturvaa jeesustelevien keski-ikäisten miesten pitäisi pitää turpansa visusti tukossa. Olisi ehkä hölmöä sanoa, että nykynuoret ovat jotenkin “enemmän köyhiä” kuin vanhempansa, mutta nykynuoret joutuvat käsittelemään sellaisia äärimmäisen vakavia ongelmia, joita heidän vanhempansa eivät osanneet edes ajatella. Nykyinenkin pääministeri kasvoi naurettavan helpon työmarkkinatilanteen aikana, mutta silti juuri hän on se, joka jakaa nuorille neuvoja työllistymisestä ja yrittää jotenkin käsittää tilanteen kokonaisuudessaan. Näin ajateltuna on täysin perusteltua sanoa, että se todellinen pullamössösukupolvi on juurikin nyt vallankahvassa, ja ikävä kyllä me nuoret saamme maksaa siitä kovan hinnan.

Kasvoi helpoimman mahdollisen työmarkkinatilanteen aikana. Kertoo nyt neuvoja siitä, miten kannattaa työllistyä.

Kasvoi helpoimman mahdollisen työmarkkinatilanteen aikana. Kertoo nyt neuvoja siitä, miten kannattaa työllistyä.