Eurokriisi on myös eksistentiaalinen kriisi

Ottaen huomioon eurokriisin keston ja luonteen, sitä hoitava politiikkaa on jatkettu vastoin tervettä analyyttistä kritiikkiä. Vaikka kriisi on kestänyt jo viisi vuotta ja sen loppua ei ole näkyvissä, eurokriisiin alunperin johtanutta kuripolitiikkaa jatketaan yhä. Talouspolitiikka muistuttaa kylmää sotaa sikäli, että Euroopan hallitsevat puolueet ovat panostaneet leikkauspolitiikkaan jo niin paljon, ettei niiden ole varaa hylätä sitä.

Leikkauspolitiikkaa on toki valtaapitävien klikkien ulkopuolelta arvosteltu paljonkin, ja perustellusti. Oli leikkauspolitiikan tulevaisuudesta ja mahdollisuuksista mitä mieltä tahansa, se on jo menneinä vuosina pettänyt kaikki siihen asetetut odotukset. Eurokriisiä onkin käsitelty talouskriisinä joka on johtunut huonosta talouspolitiikasta ja/tai talousjärjestelmästä.

Eurokriisillä on kuitenkin vielä tätä syvempi luonne. Vaikka EU ja kapitalismi eivät kärsisikään rakenteellisista taloudellisista ongelmista, ne Eurokriisi on myös eurojärjestelmän ja eurooppalaisen kapitalismin eksistentiaalinen kriisi.

Markkinatalous vain uusintaa itseään

Virallisen tarinan mukaan budjettia pitää leikata, koska muuten talous lähtee laskuun. Se taas on huono asia, koska jos talous lähtisi laskuun, budjettia pitäisi leikata.

On kiistatonta, että markkinatalous tarvitsee talouskasvua pärjätäkseen, mutta juuri tässä piilee ongelma. Kun lähtökohtana on talouskasvun turvaaminen leikkaamalla, rivien välissä on oletus, että tietenkin muutoksen on tapahduttava markkinatalouden sisällä. Tätä olettamusta harvoin edes yritetään perustella. Leikkauspolitiikan perusteluna on vähintäänkin yhtä paljon tietyn talousjärjestelmän säilyttäminen kuin siinä järjestelmässä tapahtuvan laman välttäminen.

Suurin osa nykyaikaisesta talouspolitiikasta, oikeistolaisesta tai vasemmistolaisesta, on eksistentiaalisessa kriisissä. Erilaiset liikkeet kykenevät antamaan hyvinkin pitkälle vietyjä analyysejä siitä miten tämä tai tuo instituutio voi jatkaa olemassaoloaan, mutta kovin harvan instituution kohdalla kukaan edes yrittää pohtia, että miksi sen pitäisi olla olemassa juuri sellaisena eikä toisenlaisena.

Pitääkö euroalue pelastaa sen takia, että se tuotta vaurautta? Vai onko se vapauden ja ”länsimaisten arvojen” puolustaja? Ehkäpä eurojärjestelmä takaa jotain palvelua tai tuotantoa, jota muissa järjestelmissä ei voitaisi taata.

Mikä ikinä onkaan EU:n merkitys tai merkityksettömyys, sitä ei ole edes yritetty selventää kansalaisille. Vielä vähemmän kansalaisille on yritetty tarjota tarkoitusta, josta me voisimme olla edes etäisesti samaa mieltä.

Eurokriisi halutaan ratkaista näin, mutta miksi?

Pitkään länsimaisen yhteiskunnan modus operandi oli vastustaa tätä tai tuota järjestelmää, joiden nähtiin rajoittavan vapautta. Milloin kilpailevan imperialistileirin, milloin natsismin ja milloin kommunismin vastustaminen on aina toiminut käytännöllisenä, joskin negatiivisena, olemassaolon oikeutuksena. Historia on kuitenkin osoittanut moneen kertaan, että olemassaolon perustaminen jonkin tietyn liikkeen vastustamiselle ei ole kestävä pitkän aikavälin ratkaisu.

Länsimainen yhteiskunta yrittää toki keksiä itselleen vastavoimaa islamistisesta fundamentalismista sekä jonkinlaisesta abstraktista terrorismista, mutta toistaiseksi se on toiminut huonosti. Kylmän sodan jälkeinen Eurooppa on eräänlaisessa eksistentiaalisessa krapulassa. Me olemme Kelju K. Kojootti, joka viimein sai maantiekiitäjän kiinni. Me olemme sarjaa fanittava teini, joka viimein sai katsottua viimeisen jakson. Eurooppalainen politiikka ei voi saavuttaa mitään, eikä millään voi olla mitään arvoa, ennen kuin keksimme itsellemme positiivisen tavoitteen ja tarkoituksen.

Tämän takia viihteemme on täyttynyt toisen maailmansodan käsittelystä, koska se oli viimeisin hetki, jolloin toiminnan tarkoitus oli kaikille selvää.

Eurokriisi pitääkin ratkaista, onhan se lukuisten tuoreiden ongelmien syy, mutta miksi juuri näin? On todellisuuspakoista väittää, etteikö tätä tai tuota yksittäistä ongelmaa voitaisi ratkaista useammalla tavalla. Totisesti, jos vaihtoehtoja ei olisi, miksi meillä pitäisi olla demokratiaa ja vapaita valintoja? Moni nykyisen politiikan haara kärsii tarkoituksettomuuden kriisistä, mutta kaikkein eniten siitä kärsii euroalueen leikkauspolitiikka.

Mainokset

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s