Mitä kävi kesän mielenosoituksille?

Vuoden 2015 kesä on ollut Suomen mittakaavassa valtava mielenosoitusten ja joukkoliikkeiden kesä. Oikeiston vaalivoitto ja sitä seurannut epäinhimillinen leikkausohjelma aktivoi suomalaiset moniin valtaviin joukkoliikkeisiin. Itsekin olin Joukkovoiman mielenosoituksessa, jonne saapui arviosta riippuen 10000-15000 mielenosoittajaa, sekä Stop-mielenosoituksessa, jossa mielenosoittajia oli jopa 30 000.

Joukkovoiman mielenosoituksessa vannottiin koko leikkauspolitiikalle loppua, ja vaikka Stop-mielenosoituksessa AY-johtajat puhuivatkin ”pakkolain” vastustamisesta, koko homma oli lähtenyt liikkeelle leikkausten vastustamisesta ihan riippumatta siitä, ovatko ne kolmikantaisesti sovittuja vai eivät. Samanlaista tekemisen ja muutoksen asennetta oli muissakin mielenosoituksissa, mutta jotain on tapahtunut. Näin joulun lähestyessä joukkoliikkeiden kokouksissa käy yhä vähemmän väkeä, ja mielenosoituksetkin ovat pienentyneet.

Tavoitteiden saavuttamisesta ihmiskato ei ainakaan johdu. Leikkauspolitiikkan lieventämistä Sipilä ei ole edes harkinnut. Heikennykset palkansaajien asemaa kohtaan ovat viivästyneet, mutta toistaiseksi kysymys näyttää olevan lähinnä siitä suoritetaanko ne kolmikannalla vai hallituksen sanelemana. Suurin vaikutus kesän mielenosoituksilla on mahdollisesti ollut se, että ne ovat olleet osatekijänä demareiden kannatuksen valtavassa nousussa. Olisi todellinen sääli, jos kaikki leikkaustenvastaiset joukkoliikkeet olisivat lytistyneet osaksi sellaisen puolueen kampanjaa, jolla imagosta huolimatta on oma suuri leikkauslistansa.

Joukkoliikkeet eivät ole täydellisiä

Vaikka näen äärimmäisen tärkeänä joukkoliikkeisiin osallistumisen ja niiden rakentamisen, voin tavallaan ymmärtää barrikaadeilta kaikonneita. Suomen mielenosoitukset kärsivät kroonisesta rituaalinomaisuudesta. Monissa skeneissä mielenosoituksia järjestetään yksinomaan siitä syystä, että aktiivien mielestä niitä pitää järjestää. Olenpa ollut sellaisissakin kokouksissa, jossa on päätetty järjestää mielenosoitus, ja vasta sen jälkeen pohdittu tämän mielenosoitukset tavoitteita ja motiiveja.

Joten kyllä, jos tuntuu siltä, että mielenosoituksia on joka viikko, mutta vain murto-osalla on mitään mahdollisuuksia saada mitään aikaan, niin ei sellaisiin loputtomasti jaksa osallistua. Tästäkin huolimatta, ja ehkä jopa juuri tästä syystä, joukkoliikkeisiin on tärkeää osallistua.

Muutos ei voi tapahtua ilman joukkoliikkeitä, ja juuri joukkoliikkeiden takia hyvinvointivaltio ylipäätään luotiin. Vain joukkoliikkeiden avulla sitä voidaan puolustaa. Joukkoliikkeitä pitää siis parantaa, eikä hylätä. Se, mitä joukkoliikkeet nyt tarvitsevat, ei ole jälleen uusi rituaalinomainen tottumuksesta järjestetty mielenosoitus. Jotta kenelläkään olisi syytä pysyä mukana, joukkoliikkeet tarvitsevat voiton, jotta ne voisivat näyttää olevansa keskeinen osa muutosta.

Jostain syystä kesällä kuitenkin lähdettiin liikkeelle

Joukkoliikkeet eivät voi ikinä olla täydellisiä, ja vaikka harva tuskin oli kuullut mitään joukkovoimasta, sinnekin lähti ennätysmäärä suomalaisia. Kesällä meitä liikutti oma ja läheistemme kohtalo. Olimme kaikki vihaisia siitä epäoikeudenmukaisuudesta, jolla voittoja on yksityistetty montakymmentä vuotta, mutta tappiot sosialisoidaan koko kansan asiaksi. Monelle meistä tilanne oli ollut jo valmiiksi henkilökohtaisella tasolla vaikea, ja nyt hallitus vielä lyö lyötyä. Samalla me tiesimme, että ainakin teoriassa muutos on mahdollista.

Jostain syystä olemme unohtaneet ne syyt, jotka saivat meidät liikkeelle. Ehkäpä osa on ihan oikeasti pystynyt sopeutumaan oikeuksiaan vastaan tehtyihin hyökkäyksiin, tai ehkäpä jotkut ihan oikeasti tarvitsivat vain pientä höyryjen päästämistä. Todennäköistä on kuitenkin se, että syystä tai toisesta emme enää muista sitä tilannetta, joka sai meidät lähtemään kotimme lämmöstä seisomaan sateiselle rautatientorille.

Nyt jokainen meistä voi katsoa peiliin ja pohtia, olimmeko me kesällä oikeasti vihaisia. Oliko kaikessa kyse vain vasemmistolaisen elämäntyylin toteuttamisesta mielenosoituksen kautta, vai oliko meillä kenties joku ihan oikea tavoite tai toive? Vai olisiko meillä vielä jokin asia, jonka puolesta kannattaisi toimia edelleen?

Tampereella on Joukkovoiman mielenosoitus jo ensi Lauantaina. Jos asut lähellä, älä anna tämän jäädä symboliseksi uhman osoitukseksi, vaan levitä tietoa. Myös valtakunnallinen Joukkovoiman mielenosoitus on luvassa keväällä, ja sen sisältöön pääsee vielä vaikuttamaan Joukkovoiman yleiskokouksissa.

Jos taas olet ammattiliitossa (tai jos et ole), niin Liitto X yrittää edelleen järjestää erinäisiä liittoja yleislakkoon. Liitto X tarvitsee lisää vapaaehtoisia, ja auttamistapoja voi kysellä suoraan heiltä.

Kaikki eivät voi olla kovaksi keitettyjä aktivisteja, jotka uhraavat tuntikaupalla vapaa-aikaansa järjestötoimintaan. Kuitenkin pelkästään se pari tuntia kuukaudessa voi olla merkittävä tekijä, jos järjestäydyt monien muiden kanssa yhteisen tavoitteen edestä. Jos kesällä halusit rajun identiteetin lisäksi oikeudenmukaisuutta tai elantoa, niin ne tavoitteet ovat yhä saavutettavissa.

Ainakin kylteissä mainittiin ihan konkreettiselta kuulostavia tavoitteita.

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s