Olemme kaikki kreikkalaisia

Leikkauksia vai elvytyksiä? Ja jos leikkauksia, niin mihin? Eurooppa on paininut näiden kysymysten äärellä lähes koko vuoden. Ensin keväällä käytiin vaalit, joiden aikana Keskustan Juha Sipilä valehteli tiensä pääministeriksi. Nyt hän lupailee yli kymmenen miljardin ”sopeuttamistoimia”, ja pyytää kaikkia mukaan taloustalkoisiin. Sittemmin Kreikassa on kuljettu toista tietä, jota suomalainen media ei anna meidän unohtaa. Kreikan tilannetta kuvataan ”painajaiseksi” ja pankkiautomaattien sulkemista käytetään totaalisen anarkian ja yhteiskuntajärjestyksen murtumisen symbolina.

Erityisesti tätä kreikkalaista näytelmää osoitetaan sormella, ja sitä käytetään keppihevosena koko Euroopan laajuiseen leikkauspolitiikkaan. Lehtikirjoittelusta voi rivein välistä lukea viestin: ”Huomaatteko? Näin käy huonolle talouspolitiikalle, sillä tämä on todiste leikkauspolitiikan tarpeellisuudesta ja elvytyspolitiikan mädännäisyydestä.”

Vaikka unohtaisimmekin hetkeksi, että kutakuinkin koko Euroopan ulkopuolinen taloustiede on yhtä mieltä siitä, että se on EU joka pilaa Kreikan talouden, niin siltikin tarinassa on jotain pielessä. Se nimittäin tulkitsee vaihtoehtoja vain eurooppalaisen pankkisektorin virallisesta jargonista käsin, ja siinä teeskennellään ikään kuin Kreikan kansan näkemystä ei olisi olemassa laisinkaan.

Kreikan kansan versio tapahtumista sattuu selittämään EU:n politiikkaa paljon paremmin kuin mustavalkoinen ”leikkaus hyvä, elvytys paha”-keskustelu. Demokratiaa ja kansalaisoikeuksia ajavat liikkeet kautta Euroopan ovat alusta asti huomauttaneet, että mantereen rahoitus- ja omistusjärjestelmää käytetään konservatiivisen vallan työkaluna. Kreikan päättäjät tietävät oikein hyvin, että heidän politiikkaansa pyritään muuttamaan pankeille edulliseksi pankkien itsensä toimesta, ja että elinkeinoelämä ei tule olemaan yhteistyössä hallituksen kanssa. Kreikan mahdolliset taloudelliset vaikeudet olivat täysin odotettavissa, sillä ne ovat eräänkaltainen poliittinen painostuskeino Kreikan hallitusta vastaan.

Tällaiset väitteet voidaan heittää ilmoille hyvin turvallisesti, sillä niiden tueksi on nokolti aiempia esimerkkitapauksia. Euroopan keskuspankki on mm. avoimesti uhkaillut Kyproksen hallitusta omaksumaan EKP:tä miellyttävän politiikan, ja rahoitusmarkkinat yleisemmin rankaisivat Italiaa ”väärästä vaalituloksesta” edellisten eduskuntavaalien jälkeen. Pankeilla, firmoilla ja rahalla on aina ollut puoluepoliittinen jäsenkirja ja se puolue ei ole Syriza. Kreikassakaan kysymys ei ole mitenkään objektiivisesti huonosta politiikasta, vaan siitä, että Euroopan talousjärjestelmä yrittää viestittää Kreikalle sen äänestäneen ”väärin.”

Onneksi Kreikka ei kuuntele. Vaikka julkisuudessa suljettujen pankkiautomaattien edessä jonottavia ihmisiä on käytetty luomaan kuva vasemmistoeliittien sortamasta kansasta, niin todellisuudessa Kreikan kansa on pysynyt lujasti hallituksen politiikan takana. Tulevan äänestyksenkin osalta tuki ”ei”-äänelle on musertava.

Troikan vastustajat muodostavat hieman pitempiä jonoja kuin pankkiautomaateista huolestuneet.

Troikan vastustajat muodostavat hieman pitempiä jonoja kuin pankkiautomaateista huolestuneet.

Troikka ja Suomi

Myös Suomea on kiristetty ja uhkailtu leikkauspolitiikan tielle. Vaikka täällä siihen ei ole vielä tarvittu Troikan tyranniaa, eivät sen perustelut ole täällä sen ihailtavampia.

Suomi ei tietenkään ole velkakriisissä tai leikkauspolitiikan tarpeessa, mutta vaikka olisikin, eivät ”koko kansan talkoot” silti olisi perusteltuja. Suomen rikkain 10% on vetänyt viimeisen kahden vuosikymmenen talouskasvun omalle tililleen, siinä missä köyhin 10% on ajoittain suorastaan köyhtynyt lisää. Tämän lisäksi pääomien lepsu verotus Suomessa sekä leikkausten kohdistaminen erityisesti köyhiin antaa selvää viestiä leikkauspolitiikan filosofiasta: 2010-luvun Suomessa voitot ja rahalla mässäily ovat rikkaiden yksityisasia, jonka he ovat ”ansainneet riskinotolla”. Tappiot, suurimmat kuluerät ja yleinen epämukavuus on kuitenkin koko kansan asia, johon erityisesti köyhien odotetaan osallistuvan.

Niin Kreikassa kuin Suomessakin nämä toimet ovat vain omanlaisiaan ilmentymiä Euroopan vallitsevasta politiikasta. Kokonaisten kansojen on parempi maksaa pienen pröystäilevän keinottelijajoukon tappiot, ja jos ne eivät niin tee, niin silloin ne pakotetaan siihen. Jos Suomessa haluttaisiinkin äänestää toisenlaista politiikkaa, niin meidän on turha odottaa sen lepsumpaa käsittelyä kuin Kypros, Italia tai Kreikka saivat.

Tästä eteenpäin

Mitä ikinä Kreikan tilanteesta voidaankaan sanoa, ainakin Kreikka päättää itse omasta kohtalostaan. Samaa ei voitu sanoa vielä muutama vuosi sitten, eikä sitä voida sanoa Suomestakaan. Sekä Suomen, Kreikan että koko Euroopan kohdalla täytyy hylätä ajattelu, jossa me olisimme kuvainnollisesti samassa veneessä. Mikään pankki tai EU:n virkamies ei epäröi hetkeäkään yksityistää viimeistäkin senttiä liikevoitoista ja keinottelun tuotoista, ja ”saman veneen”-retoriikkaan ei ole koskaan liitetty mitään muuta kuin tappiot ja kärsimys.

Euroopan maissa, eikä ainoastaan Kreikassa, onkin paljon syytä hylätä kokonaan elinkeinolämän ja pankkisektorin kuunteleminen. Kreikan kansa on oikeassa, kun se ottaa hallintaansa maan elinkeinoelämän ja pankkisektorin, eikä sillä ole mitään velvollisuutta maksaa näistä yksityistetyistä voitoista mitään. Myös Suomen kansalta on viety ennennäkemättömiä omaisuuksia, ja niiden palauttaminen on täysin perusteltua riippumatta sen hetkisestä taloustilanteesta.

Sekä Suomessa että Kreikassa tätä kehitystä yrittävät jarruttaa osaltaan erilaiset poliittiset pyrkyrit ja naiivit maltilliset. Meille uskotellaan, että paras tapa viedä asiaa eteenpäin on äänestää eduskunnassa tai korkeintaan osoittaa mieltä rauhanomaisesti. Liian radikaaleja toimia vastustavat tahot yrittävät kertoa aikataulua ja ”sopivaa tapaa” perustavanlaatuisten ihmis- ja kansalaisoikeuksien toteutumiselle, ja täten asettavat jonkinlaisen sovinnaisuuskäsityksen ihmisten oikeuksien yläpuolelle.

Niin paljon kuin muistutankin siitä, että Syrizan hallintoa pitää tukea kaikissa kansaa puolustavissa toimissa, on Tsipras väärässä siinä, etteikö heillä olisi ollut mandaattia hylätä kurisopimuksia tai erota EU:sta. Ihmisoikeuksien ja vapauden asioista ei ainoastaan ole arveluttavaa äänestää, vaan voisi jopa sanoa ettei niistä ylipäätään voi äänestää. Jokaisella hallinnolla ja kansalaisella on aina kaikki mandaatti edesauttaa ihmisoikeuksien toteutumista, ja olisi tarkempaa sanoa, ettei Syrizalla ole mandaattia hidastella asian kanssa. Sama tietysti pätee kymmenkertaisesti mihin tahansa suomalaiseen puolueeseen.

Kun Elokuussa lukuisat kansalaisjärjestöt kokoontuvat vaatimaan kansalaisoikeuksia ympäri Suomea, on siellä syytä muistaa nämä asiat. Meillä ei ole mandaattia rauhoittua tai lopettaa, ennen kuin maassa on demokratiaa ja yleistä inhimillisyyttä noudattava hallitus. Sitä ennen meillä on suoranainen velvollisuus hankaloittaa Troikan alamaisia hinnalla millä hyvänsä.

Joukkovoima

Mainokset

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s