Olemme kaikki kreikkalaisia

Leikkauksia vai elvytyksiä? Ja jos leikkauksia, niin mihin? Eurooppa on paininut näiden kysymysten äärellä lähes koko vuoden. Ensin keväällä käytiin vaalit, joiden aikana Keskustan Juha Sipilä valehteli tiensä pääministeriksi. Nyt hän lupailee yli kymmenen miljardin ”sopeuttamistoimia”, ja pyytää kaikkia mukaan taloustalkoisiin. Sittemmin Kreikassa on kuljettu toista tietä, jota suomalainen media ei anna meidän unohtaa. Kreikan tilannetta kuvataan ”painajaiseksi” ja pankkiautomaattien sulkemista käytetään totaalisen anarkian ja yhteiskuntajärjestyksen murtumisen symbolina.

Erityisesti tätä kreikkalaista näytelmää osoitetaan sormella, ja sitä käytetään keppihevosena koko Euroopan laajuiseen leikkauspolitiikkaan. Lehtikirjoittelusta voi rivein välistä lukea viestin: ”Huomaatteko? Näin käy huonolle talouspolitiikalle, sillä tämä on todiste leikkauspolitiikan tarpeellisuudesta ja elvytyspolitiikan mädännäisyydestä.”

Vaikka unohtaisimmekin hetkeksi, että kutakuinkin koko Euroopan ulkopuolinen taloustiede on yhtä mieltä siitä, että se on EU joka pilaa Kreikan talouden, niin siltikin tarinassa on jotain pielessä. Se nimittäin tulkitsee vaihtoehtoja vain eurooppalaisen pankkisektorin virallisesta jargonista käsin, ja siinä teeskennellään ikään kuin Kreikan kansan näkemystä ei olisi olemassa laisinkaan.

Kreikan kansan versio tapahtumista sattuu selittämään EU:n politiikkaa paljon paremmin kuin mustavalkoinen ”leikkaus hyvä, elvytys paha”-keskustelu. Demokratiaa ja kansalaisoikeuksia ajavat liikkeet kautta Euroopan ovat alusta asti huomauttaneet, että mantereen rahoitus- ja omistusjärjestelmää käytetään konservatiivisen vallan työkaluna. Kreikan päättäjät tietävät oikein hyvin, että heidän politiikkaansa pyritään muuttamaan pankeille edulliseksi pankkien itsensä toimesta, ja että elinkeinoelämä ei tule olemaan yhteistyössä hallituksen kanssa. Kreikan mahdolliset taloudelliset vaikeudet olivat täysin odotettavissa, sillä ne ovat eräänkaltainen poliittinen painostuskeino Kreikan hallitusta vastaan.

Tällaiset väitteet voidaan heittää ilmoille hyvin turvallisesti, sillä niiden tueksi on nokolti aiempia esimerkkitapauksia. Euroopan keskuspankki on mm. avoimesti uhkaillut Kyproksen hallitusta omaksumaan EKP:tä miellyttävän politiikan, ja rahoitusmarkkinat yleisemmin rankaisivat Italiaa ”väärästä vaalituloksesta” edellisten eduskuntavaalien jälkeen. Pankeilla, firmoilla ja rahalla on aina ollut puoluepoliittinen jäsenkirja ja se puolue ei ole Syriza. Kreikassakaan kysymys ei ole mitenkään objektiivisesti huonosta politiikasta, vaan siitä, että Euroopan talousjärjestelmä yrittää viestittää Kreikalle sen äänestäneen ”väärin.”

Onneksi Kreikka ei kuuntele. Vaikka julkisuudessa suljettujen pankkiautomaattien edessä jonottavia ihmisiä on käytetty luomaan kuva vasemmistoeliittien sortamasta kansasta, niin todellisuudessa Kreikan kansa on pysynyt lujasti hallituksen politiikan takana. Tulevan äänestyksenkin osalta tuki ”ei”-äänelle on musertava.

Troikan vastustajat muodostavat hieman pitempiä jonoja kuin pankkiautomaateista huolestuneet.

Troikan vastustajat muodostavat hieman pitempiä jonoja kuin pankkiautomaateista huolestuneet.

Troikka ja Suomi

Myös Suomea on kiristetty ja uhkailtu leikkauspolitiikan tielle. Vaikka täällä siihen ei ole vielä tarvittu Troikan tyranniaa, eivät sen perustelut ole täällä sen ihailtavampia.

Suomi ei tietenkään ole velkakriisissä tai leikkauspolitiikan tarpeessa, mutta vaikka olisikin, eivät ”koko kansan talkoot” silti olisi perusteltuja. Suomen rikkain 10% on vetänyt viimeisen kahden vuosikymmenen talouskasvun omalle tililleen, siinä missä köyhin 10% on ajoittain suorastaan köyhtynyt lisää. Tämän lisäksi pääomien lepsu verotus Suomessa sekä leikkausten kohdistaminen erityisesti köyhiin antaa selvää viestiä leikkauspolitiikan filosofiasta: 2010-luvun Suomessa voitot ja rahalla mässäily ovat rikkaiden yksityisasia, jonka he ovat ”ansainneet riskinotolla”. Tappiot, suurimmat kuluerät ja yleinen epämukavuus on kuitenkin koko kansan asia, johon erityisesti köyhien odotetaan osallistuvan.

Niin Kreikassa kuin Suomessakin nämä toimet ovat vain omanlaisiaan ilmentymiä Euroopan vallitsevasta politiikasta. Kokonaisten kansojen on parempi maksaa pienen pröystäilevän keinottelijajoukon tappiot, ja jos ne eivät niin tee, niin silloin ne pakotetaan siihen. Jos Suomessa haluttaisiinkin äänestää toisenlaista politiikkaa, niin meidän on turha odottaa sen lepsumpaa käsittelyä kuin Kypros, Italia tai Kreikka saivat.

Tästä eteenpäin

Mitä ikinä Kreikan tilanteesta voidaankaan sanoa, ainakin Kreikka päättää itse omasta kohtalostaan. Samaa ei voitu sanoa vielä muutama vuosi sitten, eikä sitä voida sanoa Suomestakaan. Sekä Suomen, Kreikan että koko Euroopan kohdalla täytyy hylätä ajattelu, jossa me olisimme kuvainnollisesti samassa veneessä. Mikään pankki tai EU:n virkamies ei epäröi hetkeäkään yksityistää viimeistäkin senttiä liikevoitoista ja keinottelun tuotoista, ja ”saman veneen”-retoriikkaan ei ole koskaan liitetty mitään muuta kuin tappiot ja kärsimys.

Euroopan maissa, eikä ainoastaan Kreikassa, onkin paljon syytä hylätä kokonaan elinkeinolämän ja pankkisektorin kuunteleminen. Kreikan kansa on oikeassa, kun se ottaa hallintaansa maan elinkeinoelämän ja pankkisektorin, eikä sillä ole mitään velvollisuutta maksaa näistä yksityistetyistä voitoista mitään. Myös Suomen kansalta on viety ennennäkemättömiä omaisuuksia, ja niiden palauttaminen on täysin perusteltua riippumatta sen hetkisestä taloustilanteesta.

Sekä Suomessa että Kreikassa tätä kehitystä yrittävät jarruttaa osaltaan erilaiset poliittiset pyrkyrit ja naiivit maltilliset. Meille uskotellaan, että paras tapa viedä asiaa eteenpäin on äänestää eduskunnassa tai korkeintaan osoittaa mieltä rauhanomaisesti. Liian radikaaleja toimia vastustavat tahot yrittävät kertoa aikataulua ja ”sopivaa tapaa” perustavanlaatuisten ihmis- ja kansalaisoikeuksien toteutumiselle, ja täten asettavat jonkinlaisen sovinnaisuuskäsityksen ihmisten oikeuksien yläpuolelle.

Niin paljon kuin muistutankin siitä, että Syrizan hallintoa pitää tukea kaikissa kansaa puolustavissa toimissa, on Tsipras väärässä siinä, etteikö heillä olisi ollut mandaattia hylätä kurisopimuksia tai erota EU:sta. Ihmisoikeuksien ja vapauden asioista ei ainoastaan ole arveluttavaa äänestää, vaan voisi jopa sanoa ettei niistä ylipäätään voi äänestää. Jokaisella hallinnolla ja kansalaisella on aina kaikki mandaatti edesauttaa ihmisoikeuksien toteutumista, ja olisi tarkempaa sanoa, ettei Syrizalla ole mandaattia hidastella asian kanssa. Sama tietysti pätee kymmenkertaisesti mihin tahansa suomalaiseen puolueeseen.

Kun Elokuussa lukuisat kansalaisjärjestöt kokoontuvat vaatimaan kansalaisoikeuksia ympäri Suomea, on siellä syytä muistaa nämä asiat. Meillä ei ole mandaattia rauhoittua tai lopettaa, ennen kuin maassa on demokratiaa ja yleistä inhimillisyyttä noudattava hallitus. Sitä ennen meillä on suoranainen velvollisuus hankaloittaa Troikan alamaisia hinnalla millä hyvänsä.

Joukkovoima

Mainokset

Lähden lomalle. Lähde sinäkin.

Ilmoitan tässä, että en tule kirjoittamaan blogiin kesäkuun aikana tätä tekstiä enempää. Lähden rakkaan vaimoni kanssa junailemaan pitkin Eurooppaa. Tätä varten onkin säästetty yli vuoden ajan rahaa pätkätöistä ja sittemmin työttömyysturvasta.

Kyllä, aion ottaa koko Kesän lomaa, ja rahoittaa sen sosiaaliturvalla. Nyt kun avaudun, niin voin kertoa etten koskaan edes hakenut kesätöitä. En osaa edes hävetä tällaista elämäntyyliä, koska on se vaan hienoa! Itseasiassa, menen tässä jopa niin pitkälle, että suosittelen teitä kaikkia ottamaan paljon kesälomaa, jonka aikana voi irstailla ja laiskotella niin paljon kuin vain rahaa riittää.

Tiedän tiedän, Suomi on talouslamassa ja Sipilä aikoo lisätä ihmisten työtunteja. Monen mielestä olen moraaliton vätys joka ei tee omaa osaansa Suomen nousussa, ja tietyin määritelmin varmasti sellainen olenkin.

Suomi ei ole jonkinlainen kollektiivinen tajunta, jonka jäsenet olisivat kaikki siinä sananparren ”samassa veneessä”. Otin Sipilän leikkaukset esille, koska nythän hallitus on korjaamassa rikkaiden aiheuttamaa kriisiä leikkauksilla, jotka hyökkäävät voimakkaimmin eläkeläisten ja lapsiperheiden kimppuun. Työttömillähän ei ole pitkään aikaan mitään leikattavaa ollutkaan.

Senkin haluan sanoa, etten missään tapauksessa vähättele rahan tärkeyttä juuri köyhille. Monet jättävät loman väliin, ei niinkään protestanttisen työmoraalin puuskassa, vaan koska rahaa ei ole. Jokainen eduskuntapuolue on omalta osaltaan pitänyt tästä huolen viimeisen muutaman vuoden aikana. Myönnän olevani tässä mielessä onnekas, että minulla on ollut tilaisuus säästää vuoden ajan lomaa varten, ja vieläpä sosiaaliturvasta. Sekin on mainittava, että työmoraali on harvoin työntekijöiden oma keksintö, ja yhä useammin konservatiivisten päättäjien, esimiesten tai ay-pamppujen päähänpinttymä.

Kaiken tämän jälkeen tahdon sanoa, että kenelläkään ei ole pyhää velvollisuutta tehdä töitä, ellei se satu hyödyttämään itseään. Elinkeinoelämä suhtautuu työsuhteisiin näin, joten miksi eivät myöskin työntekijät?

Rahan puute on mahdollisesti yleisin syy työn paiskimiselle, mutta nyt puhun siitä toisesta isosta syystä. Suomalainen työmoraali on epäterve. Usein hyvin kirjaimellisesti.

Tiesitkö jo, että työuupumus näkyy jo joka neljännen suomalaisen arjessa? Entä tiesitkö sen, että keskimääräinen eläkkeellesiirtymisiänodote oli viime vuonna alle virallisen eläkeiän? Tämä viimeinenhän tarkoittaa käytännössä sitä, että puolet työntekijöistä ei kestä työelämän tahtia viralliselle vanhuuseläkkeelle asti, vaan putoaa sen sijaan sairaus- tai työkyvyttömyyseläkkeelle. Entä tiesitkö, että yksinomaan ammattiliitto PRO:n jäsenet tekevät vuosittain yli kaksi miljoonaa ilmaista ylityötuntia työnantajilleen? Järjetön tilasto maassa, jossa podetaan rakenteellista massatyöttömyyttä.

Joten jos olet siinä hyvässä asemassa, että voit lomailla kesällä, niin tee se. Jos taas olet tänä kesänä töissä jumissa tai rutiköyhänä, kuten minäkin olen ollut liian monena vuonna, niin tänä kesänä on erityisen hyvät mahdollisuudet järjestäytyä järjettömyyttä vastaan. Sipilän hallituksen sekoilut (mm. työajan pidentämiseksi) ovat poikineet lukuisia kansanliikkeitä, ja minä ainakin aion olla paikalla elokuussa, kun maassa järjestetään liikehdintää leikkauspolitiikkaa vastaan.

Tapahtui mitä tapahtui, minä lähden lomalle.