Minkälaisen eduskunnan saimme?

Vaalit on käyty, ja minäkin kiitän äänestäjiäni. Vasemmisto ei ole tällä hetkellä kovassa huudossa, mutta toisaalta, tämä ei ole ensimmäinen kerta historiassa, kun oikeudenmukaisuutta ajava liike on vähemmistössä jopa sorrettujen itsensä keskuudessa. Tilanne on oikeastaan ollut ikävän yleinen.

Vaan noin yleisesti, minkälaisen eduskunnan saimme? Nyt valitusta uudesta eduskunnasta, alle 35-vuotiaita edustajia on 34 kahdesta sadasta. Alle 4000e/kk tienaavia on vain 29. Ammattitutkintotaustaisia on 24.

Mitä ikinä uusista kansanedustajista voidaankaan sanoa, kansaa he eivät edusta. Olisi paremmin sanottu, jos vaaleissa läpi menneitä kutsuttaisiin rikkaiden ja koulutettujen edustajiksi. Vaikka ”asiat edellä”-asenne on nykyään hip, olisi naiivia luulla, ettei näin totaalinen informaatiokupla eduskunnassa näkyisi myös käytännön politiikassa. On myös aiheellista pohtia, että onko vaalitulos seurausta demokratiamallistamme, jossa rahalla saa näkyvyyttä ja uskottavuutta.

3 myyttiä yrittäjyydestä

Vaalien alla voisi luulla, ettei Suomessa muita asukaan kuin yrittäjiä. Yrittäjyyttä tarjotaan ratkaisuna työttömyyteen, lamaan, yleiseen korruptioon ja kohta varmaan yleiseen masennukseen. Yrittäjiä itseään on hankala syyttää, sillä nimenomaan pienyrittäjien asema on sosiaalisesti hankala ja parantamisen tarpeessa. Tästä tottuuden jyväsestä huolimatta yrittäjyyspuhe on muodostunut jo omanlaiseksi kultikseen, ja aiheen tiimoilta levitellään villejä myyttejä, joiden tiedetään olevan täyttä palturia. Ihan vain yleisen keskustelukulttuurin ja faktapohjaisen keskustelun nimissä näitä myyttejä on hyvä käydä läpi.

1. Yrittäjyys luo työtä

On helppo ajatella, että jos työttömyys on työpaikkojen puutetta, niin työnantajien lisääminen voisi helpottaa työttömyyttä. Tai siis hemmetti vieköön, työnantajia jopa kutsutaan työnantajiksi! Miten yrittäjyyden lisääminen ei voisi parantaa työttömyystilannetta? Yrittäjyyden ja työllisyyden suhdetta on kuitenkin tutkittu tarkasti, ja filosofiaan ei periaatteessa tarvitsisi turvautua. Ensinnäkin on huomautettava, että koko ajattelun pohja katoaa, jos puhummekin työnantajien ja työntekijöiden sijaan termeillä: ”työn ostaja”, ja: ”työn myyjä”. Kun ajattelemme yrittäjää työn ostajana, joka ostaa työn myyjän työpanosta, koko ”yrittäjyys luo työtä”-ajattelulta putoaa pohja pois. Kyse on tosiaan niin hatarasta teoriasta.

Tarjolla on kuitenkin myös ihan oikeaa faktatietoa, ja tilastoja tutkimalla paljastuukin, että korkean yrittäjyysasteen maat ovat itseasiassa niitä kaikkein köyhimpiä. Kun ymmärrämme kuinka korkean yrittäjyysasten maat eivät ole vaurastuneet yrittäjyydellään, ja kuinka näissä maissa on myös usein massatyöttömyyttä, tajuamme kuinka Suomi tuskin olisi minkäänlainen poikkeus. Jos olemme köyhiä, ja nostamme yrittäjien määrää, olisimme todennäköisesti kuten moni kehitysmaa: edelleen köyhiä, mutta meillä olisi enemmän yrittäjiä.

2. Palkkaaminen ja irtisanominen on Suomessa vaikeaa

Vaalien alla kuulee myös vaihtoehtoista versiota yrittäjien yhteiskunnallisesta tärkeydestä. Tämä versio kuuluu, että vaikka yrittäjien määrä sinänsä ei vaikuttaisikaan työllisyyteen, yrittäjien asema palkkaajina on niin hankala, ettei palkkaaminen kannata. Tätä ajattelua pönkitetään joskus anekdoottisilla tarinoilla yrittäjien suusta itsestään, jossa palkkaamiselle esitetään yksi tai toinen hirvittävän järjetön este. Eräs versio tästä väitteestä kuuluu, että vaikka palkkaaminen sinänsä ei olisikaan hankalaa, niin työntekijän irtisanomisen hankaluus tekee palkkaamisesta liian riskialtista.

Siinä missä ihmisten omia kokemuksia ei ole tarpeellista kyseenalaistaa, palkkaamisen ja irtisanomisen helppoutta on oikeiston epäonneksi tutkittu ihan akateemiselta pohjalta. Mm. Tilastokeskuksen Ilkka Lehtinen huomautti viime vuoden puolella, että Suomen työvoimakustannukset ovat itseasiassa kilpailijamaita alempana. Näin siis siitäkin huolimatta, että työvoimakustannuksissa on tapahtunut selvää nousua viimevuosina. Kun siis Elinkeinoelämän Keskusliitto huutaa palkkamalttia firmoille tyypillisellä marttyyrivirrellä, voisi jopa vastata, että palkkojen korottaminen markkinoiden tasolle olisi ihan hyvä alku kohtuullisuudelle.

Vaan entäs irtisanominen? Suomalaisen ammattiliittokentän vahvuus on niin yleistä tietoa, että joskus irtisanomisen vaikeutta ei haluta edes perustella. Odotetaan, että tietenkin kaikki hyväksyvät AY-liikkeen vahvan aseman. Jälleen kerran on todettava, että irtisanomisen tasoa mitataan Euroopan tasolla aina vähän väliä. Kun asiasta uutisoitiin edellisen kerran 2013, Suomen irtisanomissuoja ei ollut ainoastaan ”keskitason alapuolella”. Vahvasta AY-liikkeestä tunnetussa maassamme on suorastaan heikko irtisanomissuoja. Näin asiaa kommentoi Yle:

  • Irtisanomissuoja eroaa selvästi Pohjois-, Keski- ja Etelä-Euroopan maissa
  • Suomen irtisanomissuoja on heikko, joukkoirtisanominen on helppoa, erorahoja ei makseta
  • Keski- ja Etelä-Euroopan irtisanomissuoja on vahva, erorahat voivat olla suuria
  • Ero haittaa sisämarkkinoiden toimintaa

3. Vain yksityinen sektori voi tuottaa ja työllistää

Ensinnäkin, julkisen sektorin koosta liikkuu suuri virhekäsitys. Julkisen sektorin osuus bruttokansantuotteesta ei ole se paljon puhuttu 58%. Itseasiassa, julkisen sektorin osuus maamme taloudesta on noin 20%. Harhaluulo on niin yleinen, että sitä levitellään mediassa lähes kritiikittä, sen on lausunut itse tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja onpa Julkisen sanan neuvostokin joutunut langettamaan virhetiedon levittämisestä tuomion muaan lehdelle.

Tästä luvusta riippumatta Suomessa puhutaan usein, että ”vain yksityinen sektori voi työllistää”. Ajatus perustuu siihen, että julkinen sektori pyörii verovaroilla, ja pystyy ainoastaan kuluttamaan varallisuutta, jota se on perinyt yksityiseltä sektorilta. Myytti ei ainoastaan jätä huomiotta sitä, että suurin osa julkisen sektorin projekteista on suora lahjoitus yksityisen sektorin taloudelliselle toiminnalle: yritystuet, infrastruktuurin, terveydenhuollon ja koulutuksen kulut lankeaisivat yksityiselle sektorille, mikäli julkinen sektori ei niitä hoitaisi. Monessa maassa näin tehdäänkin, ja siksi Suomi onkin huomattavasti vauraampi kuin suurin osa maailmasta. Ongelma on kuitenkin syvempi, sillä julkiseen sektoriin lasketaan myös millä tahansa mittarilla tuottavaa toimintaa, kuten valtionyhtiöitä tai kuntien liikelaitoksia. Tullin tiedoista käykin ilmi, että vaikka yksityinen sektori on edelleen suurin viejä, niin myös julkinen sektori osallistuu vientitalouteen. Valtionyhtiöiden osuus viennistä oli 13% vuonna 2013.

Lopuksi Pienten yrittäjien sosiaaliset ongelmat ovat tosia, ja niihin pitää puuttua. Olisi silti suotavaa, jos julkinen keskustelu ja maamme politiikka nojautuisivat edes karkeasti yleisiin faktoihin. Maamme toiminnan selittäminen ainoastaan yrittäjien kautta ei anna maamme muille kansalaisille heille kuuluvaa arvoa. Työtä tekevät työntekijät, aivan kuten ”työn myyjä – työn ostaja”-vertauskuva havainnollistaa. Julkinen sektori kykenee tuottavaan toimintaan, ja se tekee sitä joskus jopa yksityistä sektoria paremmin ja vakaammin. Palkkaaminen ja irtisanominen ei ole vaikeaa Suomessa, vaan selvästi markkina-alueen keskiarvoa helpompaa.