Kreikan vaalit esimerkkinä EU:n korruptiosta

Kreikan vaalit ovat kulkeneet kaikkien odotusten mukaisesti. Tällä ei kuitenkaan viitata nyt äänimääriin, vaan vaalituloksen aiheuttamiin reaktioihin. Syrizan vaalivoiton jälkeen pankit ja sijoittajat ovat rangaisseet väärää vaalitulosta totuttuun tapaan. Mm. aasian kauppa romahti heti vaalituloksen varmistuttua, ja euro oli alamäessä jo vaaleja ennen. Ilmiö on kapitalismille tuttu jo entuudestaan, ja viimeksi Italian vaalien yhteydessä rahalla oli puoluepoliittinen kanta.

Tätä sinänsä oikeaa havaintoa on joskus väännetty päälaelleen, ja käytetty argumenttina vasemmistoradikalismia vastaan. Tosiaan, jos vasemmistopolitiikasta seuraa pörssiromahdus, niin eihän se voi olla järkevää! Silti nämä tapaukset todistavat juuri sen, mitä Syriza sekä KKE Kreikassa ja Suomessa SKP ovat aina sanoneet: EU:n ja kansallisen lainsäädännön korjaaminen ei riitä. EU:n ja kapitalismin järjestelmässä rikkaat monikansalliset pankit ja yhtiöt käyttävät valtaa demokraattisten laitosten ohi. Ne kiristävät ja uhkailevat kokonaiset hallitukset nurin, ja demokratiaa haluavan kansan on viimekädessä kaadettava koko talousjärjestelmä. Mikään markkinasosialistinen elvytyspolitiikka ei voi riittää, jos me jätämme pankit ja firmat demokratian ulkopuolisiksi päätöksentekijöiksi.

Kreikan ja muiden maiden tapaukset kannattaa pitää mielessä, kun kevään eduskuntavaaleissa kaikki eduskuntapuolueet ovat sitoutuneet EKP:n olemassaoloon ja valta-asemaan.

Suomessa Euroopan vasemmiston linjaa edustaa SKP

Suomessa Euroopan vasemmiston linjaa edustaa SKP

Advertisements

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s