Miltä sosialismi näyttää

Liian moneen kertaan on täytynyt todeta, että sosialismin suurimmat poliittiset esteet eivät liity logiikkaan tai sosialismin poliittiseen sisältöön. Erilaiset sosialistiset ja kommunistiset suuntaukset pystyvät kyllä älyllisellä tasolla lyömään kapitalismin pirstaleiksi ja tekemään ennakkoluuloista hienojakoista tahnaa. Paljon suurempi este vaikuttaa olevan mielikuvakamppailu. Sosialismi on monelle edelleen 50-luvun mursuviiksisiä marxilaisuuden professoreita sekä keskenään identtisiä betonilähiöitä.

Mielikuva on tietenkin vanhentunut jo vuosikymmeniä sitten. 90-luvulla julkaistu kirja ”Uusi Sosialismi” esittelee kattavasti niitä periaatteita, joiden pohjalta sosialismia voidaan rakentaa nykyisen tietoteknisen ja taloustieteellisen tuntemuksen pohjalta. Jopa sitä ennen 70-luvulla Allenden hallitus teki kunnianhimoisia, ja pääosin onnistuneita, kokeiluja futuristisen tietokoneistetun taloussuunnittelun saralla. Tietenkin myös näiden jälkeen tietämys on karttunut, ja mukaan on tullut mm. ympäristöliikkeeltä peritty ymmärrys resurssien rajallisuudesta sekä ikuisen talouskasvun mahdottomuudesta. Sosialismin uudet tuulet näyttivät Star Trekin jaksolta jo kylmän sodan aikana.

Byrokratia ja loputtomat paperipinot olivat vanhentunut käsitys sosialismista jo 70-luvulla. Kuvassa projekti ”Cybercynin” kontrollihuone.

Jos sosialismia yritetään brändätä uudelleen suunnitelmataloutena ”mutta tietokoneilla”, niin se kuulostaa täysin oikeutetusti lapselliselta ja yksinkertaistetulta. Voidaan siis edelleen kysyä, että miltä se sosialismi sitten näyttää ihan käytännössä ja arjen tasolla. Oli meillä tietokoneistettu talous tai ei, niin kai nyt kokonainen talousjärjestelmä näkyy muillakin tavoin.

Jos hetkeksi unohdamme sosialismin käsitteen, niin aihetta on hyvä alustaa sillä, että nykyaikana on tulevaisuudesta noin yleensä lähinnä kahden tyyppisiä käsityksiä. Kaikki tietävät, että maapallo on rajallinen, ja että talouskasvu ei voi jatkua loputtomiin. Jotkut kuitenkin ajattelevat, että teknologiaa kehittämällä pääsemme esteistä yli yksi kerrallaan, ja että tulevaisuuden on näytettävä sci-fi leffalta. Toiset taas huomauttavat aiheellisesti, kuinka teknologia ei voi yksinään ratkaista talouden nykyaikaisia ongelmia, ja uskovat elämäntyylin taantuvan ”ajassa taaksepäin” agraariyhteisöihin ja alhaisemman teknologian tasolle.

Kun puhumme nykyaikaisesta sosialismista, on se samaan aikaan molempia ja ei kumpaakaan. Teknologia ei tosiaankaan voi ratkaista rajallisten resurssien ja talouskasvun ongelmaa, sillä myös teknologia tarvitsee taustalleen teollisuutta ja valtavan määrän energiaa, jota maapallolla ei yksinkertaisesti ole tarvittavassa mittakaavassa. Emme voi siis puhua ”kakun kasvattamisesta”, vaan jo muutama vuosikymmen sitten olisi pitänyt alkaa puhua resurssien jaosta globaalilla ja paikallisella tasolla. Tämän takia tarvitsemme sosialismia.

Yhtä lailla perusteetonta on puhua siitä, että teknologiaa ei voi, tai että sitä ei pitäisi hyödyntää. Lääketiede, informaatioliikenteen nopeutuminen sekä insinööritaidon kehittyminen kaikki takaavat meille elintason ja vapauksia, joita ei pitäisi hylätä kevyin perustein. Teknologiaan ei tietenkään voi luottaa samassa tuhlailevassa mittakaavassa, kuin mihin me olemme tottuneet, mutta ei ole syytä uskoa, että teknologian hyödyistä pitäisi luopua kokonaisvaltaisesti.

Parhaiten näiden kahden tulevaisuuskäsityksen risteytystä voi kuvata tarinalla eräästä laivasta. Alankomaista käsin toimii nimittäin pienen kaveriporukan perustama firma, joka rahtaa lastia purjelaivalla. Kyse ei ole mistään puoliksi moottorilla toimivasta viritelmästä, vaan täysin klassisesta, ilman fossiilisia polttoaineita kulkevasta purjelaivasta.

Hankettaan rahtaajat perustelevat sillä, että yhä useampi varustamo joutuu lopettamaan toimintansa, sillä polttoaineiden hinnat ovat nousseet pilviin, ja niiden odotetaan vain nousevan kun halvan öljyn lähteet ehtyvät. Purjelaivat voivat siis hyvinkin olla tavarankuljetuksen tulevaisuus.

Kyse ei silti ole taantumisesta ajassa taaksepäin, sillä kaverusten laivassa on aurinkovoimalla toimiva jäähdytys rahtia varten, ja on heillä varmasti oltava myös kännykät yhteydenpitoa ja kaupankäyntiä varten. Edellä linkitetty juttu kertoo myös brittiläisestä varustamosta, joka on suunnitellut uuden 3000 tonnin hiilineutraalin purjelaivamallin, jonka purjeet ovat tietokoneohjatut.

Yksinkertaistettuna voisi väittää, että tältä tulevaisuuden pitäisi näyttää. Kun talouskasvun jatkaminen on mahdotonta ja resursseja pitää jakaa entistä tarkemmin, ei kannata väkisin jättää hyödyntämättä sitä teknologiaa, jonka hyödyntäminen on mahdollista. Laivaliikenteen puolella tämä tarkoittaa käytännössä tietokoneistettuja ja jäähdyttimillä varustettuja purjelaivoja, mutta vastaavankaltaisia uuden ja vanhan teknologian risteytyksiä tarvitaan muillakin aloilla, jos emme halua toteuttaa primitivistien näkemystä uudesta keskiajasta. Näin tarkka resurssien uusjako vaatii tietysti myös tarkkaa suunnitelmallisuutta, joka on mahdollista sosialismissa muttei minkäänmuotoisessa markkinataloudessa.

Jos siis joku kysyy: ”onko sosialismi teknologiapohjaista talouskasvu-uskovaisuutta vai elämäntavan hidastamista ja laskemista menneiden aikojen tasolle?”, vastaus on: ”ei kumpaakaan”. Sosialismi on, ja minkä tahansa vakavan tulevaisuusnäkymän pitäisi olla, talouden hidastamista ja järkevöittämistä, mutta nykyisestä tietämyksestä hyötyen ja inhimillisen elintason turvaten.

Mainokset

One comment

  1. simosuominen · tammikuu 20, 2015

    Muuan ystävä huomautti jälkeenpäin, että eikös purjelaivan esimerkki osoita kapitalisminkin kykenevän tarvittavaan muutokseen ihan vain markkinavoimien avulla? Koska tämä menee jo hieman yksityiskohtien puolelle, vastaan tähän kommenttiosioon:

    Ei. Markkinavoimat varmasti pystyvät uusintamaan teknologiaa jutun esittämällä tavalla, siitä ei ole epäilystäkään. On kuitenkin ymmärrettävä, että markkinavoimien selviytyminen sinänsä ja ”maailmanlopun” välttäminen eivät tarkoita, että talouskasvu sinänsä pystyisi jatkamaan entiseen tahtiin. On myös kyseenalaista, voidaanko samanlaisia kompromisseja teknologian ja markkinavoimien kanssa tehdä muilla aloilla, kuten vaikkapa tietokoneiden valmistuksessa, jotka kuitenkin vaativat harvinaisia ja loppumaisillaan olevia malmeja toimiakseen.

    Mutta pointti on siis siinä, että vaikka markkinatalous voisikin sopeutua ympäristöön ja vaikka talouskasvukin pystyttäisiin takaamaan ”tehottomammasta” teknologiasta huolimatta, on kokonaan eri asia, että voivatko ihmiset selvitä jatkuvia laskusuhdanteita kärsivässä markkinataloudessa. Jos haluamme sekä ihmisten että ympäristön säilyvän, kapitalismi ei voi olla validi vastaus.

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s