12 myyttiä maailman nälästä

Kaikkihan tietävät, että kapitalismi on onnistunut talousjärjestelmä, ja että kaikista puutteistaan huolimatta se toimii. Me tiedämme tämän jo niinkin hyvin, etää välillä unohdamme, kuinka nälkää esiintyy edelleen valtavissa määrin, ja kuinka sitä löytyy yhä enenevissä määrin myös ns. rikkaista maista. 12 myyttiä maailman nälästä pureutuu niihin syihin, joista nälkä johtuu, ja miten nälkää voisi torjua.

Vaikka kirjan pääaihe on nälässä, se käsittelee kiitettävästi köyhyyttä yleensä. Kirja tarkastelee ongelmaa asian ansaitsemalla vakavuudella, ja sitä voi hyvin mielin suositella yleisesti köyhyyden ongelmasta kiinnostuneille.

Kirjan 12 myyttiä pitää ehdottomasti käydä läpi itse, mutta päällisin puolin kirjan väittämät ovat seuraavat: ruokaa on maailmassa tarpeeksi kaikille, ja maailmassa voisi tuottaa ruokaa paljon suuremmallekin väestölle. Ympäristön kantokyky ei ole aivan lähivuosina tulossa vastaan, ja nälän suurin syy löytyykin poliittisista ja sosiaalisista tekijöistä.

Kirja käsittelee syvällisesti myös ratkaisuehdotuksia, joita nälälle on ehdotettu. Kirja huomauttaa oikeutetusti, että silloin kun nälänhätää on helpotettu, sitä on helpotettu markkinoista ja teknologiasta huolimatta, eikä suinkaan markkinoiden tai teknologian ansiosta. Poliittiselle faktakirjallisuudelle epätyypillisesti kirjoittajat ovat myös antaneet kirjassa runsaasti poliittisia ehdotuksia tilanteen korjaamiseksi, ja tämä on laskettava isoksi plussaksi.

Joidenkin myyttien kohdalla esitetyt faktat olivat hyvinkin yllättäviä. Mm. viljelypinta-alaa ei kirjan mukaan tarvitsisi etsiä sademetsistä ja uhanalaisilta alueilta, vaan kyse on täysin poliittisesta ilmiöstä. Yhtä yllättävä oli väite siitä, että suurtilojen ”tehoviljely” on itseasiassa erittäin tuhlailevaan ja tehotonta. Nekin, jotka tämän tietävät, voivat ehkä yllättyä siitä silkasta mittakaavasta, jossa tuhlailua tapahtuu.

12 myyttiä nälänhädästä on tekstinä äärimmäisen helppolukuista. Tekstiä oli miellyttävä lukea, eikä mieleen jäänyt kohtia, joissa kirjaa olisi kahlannut läpi vastentahtoisesti. Haittapuolista mainittakoon kirjailijoiden taipumus laimentaa muuten teräksisiä kannanottoja. Useassa kohdassa krijailijat mm. kiistävät markkinatalouden ja geeniteknologian merkityksen nälän torjumisessa, ja jopa syyttävät molempia nälänhätien luomisessa ja kärjistämisessä. Silti näiden kannanottojen perään usein lisätään, sen kummemmin perustelematta, että myös markkinataloutta pitää olla, tai että suuriakin yhtiöitä pitää tietenkin kunnioittaa. Tämä synti selittynee kirjailijoiden kohdeyleisössä, joka vaikuttaa olevan vahvasti Yhdysvaltalainen. Nämä kannanottojen lieventämiset eivät tietenkään sinänsä ole paha asia, mutta niille olisi toivonut perusteluja sellaisen tykityksen ja syyttelyn jälkeen.

Kirjan ovat kirjoittaneet Frances Moore Lappe, Joseph Collins sekä Peter Rosset ja Luis Esparza, jotka ovat kaikki nälänhätien asiantuntijoita. Tekijät ovat työskennelleet useimmilla aikamme nälänhätäalueilla, ja ovat tunnettuja osanottajia keskustelussa nälänhädästä ja sen lievittämisestä. Kirjaa on suositeltava siis jo siltä kannalta, että kyseessä on merkittävä auktoriteetti nälän ja köyhyyden keskustelussa.

Kirjan viimeisin painos ilmestyi vuonna 2000, mutta on tästä huolimatta ajan tasalla. Ikävä kyllä, keskustelu nälänhädän ympärillä ei tunnu liikkuneen dramaattisesti vuoden 2000 jälkeen.

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s