3 ways to stop aggression in Palestine

Considering the latest violence in Palestine between palestinians and Israeli army, I thought I could share my thoughts on how to help build peace. Even though such methods are discussed extensively in the media, there are certain possible solutions that are, in my humble oppinion, grossly overlooked.

So, without further ado, 3 ways to stop aggression and violence in Palestine

Step 1: Don’t occupy Palestine.

While this certainly sounds a bit obvious, there does seem to be a strand of thought in the western world, according to which one has a right to conduct an occupation without violence. While western capitalism has indeed produced coffee without caffeine and beer without alcohol, occupations without violence seem to be too much to expect, rightful or not. That being said, I strongly suggest NOT occupying Palestine as the primary way of avoiding war in Palestine.

Step 2: Don’t create ethnic ghettos.

This really isn’t news for apartheid supporters in South Africa or germans of older age, but creating ghettos based on ethnicity has a tendency of generating strong resistance, both within the ghettos and in the international stage. There isn’t any need to elaborate, so I just let this sink in as it is.

Step 3: Don’t conduct ethnic cleansing

sigh’ So you did occupy Palestine and you did force palestinians into besieged ghettos? And you still think the conflict is complicated? Whatever, the least you could do at this point is to at least NOT be a walking justification for a generation of jihadists. If the Palestinians do fire a missile at you that doesn’t even hit anything (oh the horror!), at least keep your reactions and ”security measures” in scale. ”In scale” does not mean a military operation which targets an entire nation. In scale reactions do not include bulldozing entire districts on a hunch, nor do they include an apartheid regime and full scale ethnic cleansing.

I’m just saying…

These are the three steps to peace, and as some of you might notice, they are the kind of steps that are going to provoke a response from Zionists and ”neutrals” alike. Let me just say a few words on that.

There are those who would point out the attacks made from Palestine against Israel, and those who would point out the fear (both true and false) that the Israelis feel about the Palestinian resistance. Even if these points don’t make you a complete apologist of Israel, many do seem to think that this makes the conflict complicated, or that at least to a degree both sides are to blame.

Yet the conflict is not complicated, and both sides are not to blame.

The cleverest of you noticed a similarity between my list to stop war, and a certain list of methods to stop rape. While linking the two issues might seem populist, they have a lot in common. As with bullying, fistfights and sexual assault, it is not the business of the occupied to not be occupied. It is the business of the occupier not to occupy.

”But surely”, some will say, ”the attacks against innocents by palestinians should not be ignored! Justice must be served!”

Before I address that issue I must point out, that innocents are a lot more rare in the middle east than the argument implies. If one does not speak out amongst a bloody ethnic cleansing, one is not ”neutral” or innocent, but part of the problem. Ofcourse there are those too who truly are innocent, like children or people otherwise ignorant of the situation, but I am certain that no defender of Israel would want to discuss dead children.

As for the question at hand: true, jihadists also have a tendency of adopting questionable methods. Still, it is not a very good argument for compromise or outright zionism. For example, if a bully and the bullied start a fistfight and the bullied hits harder, every honest person must still admit, that the bullied did not ask for the situation. Similarly, the occupied might use questionable methods, but in the grand scheme of things the conflict would have never happened if the occupier would not have attacked the country. This just means, that while one certainly can ask the palestinians to humanize their struggle, the conflict and all of it’s victims are ultimately the responsibility of Israel.

Look! I think one of the hands tries to hit back! The barbarians!

Vastine Hesarin juttuun

Helsingin Sanomat julkaisi eilen 13.7. jutun Kommunistisesta Nuorisoliitosta. Vaikka haastattelut sinänsä olivat asiallisia ja pysyivät aiheessa, jutusta jätettiin jostain syystä lähes kaikki varsinainen haastattelu pois, ja keskityttiin lähinnä sivukommenteissa esiintyneisiin yksityiskohtiin. Tämän takia minun on puheenjohtajana kirjoitettava lyhyt vastine.

Suurin osa jutusta käsittelee henkilökohtaisia piirteitä ad-hominem hengessä, ja välillä hyvien tapojen rajoja koetellen, mutta niitä en kuitenkaan nyt käsittele. Älykkäät lukijat varmasti osaavat lukea tällaisen iltalehtijournalismin ohitse ilman ongelmia. Sen sijaan jutussa olisi ollut perusteltua uutisoida näkemyksistämme usean aiheen suhteen, joissa kuitenkin käsitellään kokonaan toisten järjestöjen tai tahojen mielipiteitä. Ei ole radikaali vaatimus saada järjestön näkemys uutisoitua jutussa, joka käsittelee kyseistä järjestöä ja jossa esitetään siitä useitakin poliittisia väitteitä.

Faktavirheitä

Vakava journalistinen kömmähdys tapahtui kun Kommunistista Nuorisoliittoa verrataan Vasemmistonuoriin. Se ei sinänsä ole väärin, mutta kun ”kommarinuorten” ja vasemmistonuorten eroja käsitellään, olisi kiva kertoa mitä kommarinuoret itse asiasta ajattelevat. Asiaa vakavoittaa edelleen se, että useat kommunistinuoret selittivät eroavaisuuksia moneen kertaan jo pelkästään minun läsnäollessani. HS:llä ei siis ole mitään tekosyytä jättää kyseistä aihetta pelkästään toisten järjestöjen ja toimittajan mutuilun varaan.

Anderssonin ja toimittajan näkemykset voi tietysti uutisoida, eikä minulla ole mitään sitä vastaan. Ei ole kuitenkaan rehellistä teeskennellä sitä, etteivätkö näkemyserot olisi olleet toimittajalla tiedossa. Tässä siis ulkopuolisten tiedoksi Kommunistisen Nuorisoliiton jäsenten näkemyksiä järjestöjen välisistä eroista, joita nimenomaan näissä haastetteluissa käsiteltiin:

– Kommunistinen Nuorisoliitto haluaa erota EU:sta ja eurosta. Vasemmistonuoret eivät halua kumpaakaan eurojärjestelmän asiallisesta kritiikistä huolimatta.

– Kommunistinen Nuorisoliitto ei tee sellaisen puolueen vaalityötä, joka on osallistunut troikan politiikan mukaisiin leikkauksiin ja kuntauudistukseen.

– Kommunistinen Nuorisoliitto luo kansainväliset yhteytensä pääasiassa eri tahoihin kuin vasemmistonuoret.

– Kommunistinen Nuorisoliitto käsittää sosialismin eri tavalla kuin vasemmistonuoret. Meidän mielestämme sosialistiseksi kehitykseksi ei voida kutsua pelkkää pankkien kansallistamista ja monikansallisten yhtiöiden valvontaa.

Vaikka listaa voisi jatkaa ja mainittuja kohtia tarkentaa, pelkästään edellä mainitut erot ovat selviä poliittisia eroja, jos eivät Hesarin  mittarilla, niin Kommunistisen Nuorisoliiton mittarilla. Tämä ei tarkoita vihamielisyyttä Vasemmistonuoria tai mitään muutakaan järjestöä kohtaan, mutta nämä ja muut yksityiskohdat selittävät miksi kommunistiset nuoret haluavat oman järjestönsä.

Vaikka Helsingin Sanomat tai yleisö eivät olisikaan samaa mieltä Nuorisoliiton kanssa näiden erojen merkittävyydestä, niin se on silti Kommunistisen Nuorisoliiton moneen otteeseen mainittu kanta, ja journalistisen etiikan mukaisesti se olisi pitänyt esitellä muiden näkemysten vastapainona.

Muitakin moneen kertaan selvennettyjä kantoja olisi voinut mainita. Kun toimittaja ihmettelee kommunistinuorten vallankumouskäsitteen epämääräisyyttä, huomautan, että sitäkin selvensimme moneen kertaan. Se, että sitä ei itse ymmärtänyt/halunnut ymmärtää, ei ole syy jättää sitä uutisoimatta.

Kerroimme, kuinka vallankumous ei tarkoita meille jotain yhtä tiettyä tapahtumaa. Vallankumous on pitempiaikainen prosessi, jossa yhteiskunnan  tapa järjestäytyä ja hallinoida muuttuu, ja vanhat luokkajärjestykset korvataan toisella. Esimerkkinä tästä voi nähdä vaikka teollisen vallankumouksen, jossa aatelisto korvattiin teollisella suuromistajaluokalla, ja johon liittyi useita poliittisia vallanvaihtoja monessa maassa. Tämän takia puhe rauhanomaisesta tai väkivaltaisesta vallankumouksesta on meistä hieman hölmöä. Yhteen vallankumoukseen voi liittyä joskus useampikin pinnallispoliittinen vallanvaihto, joista ehkä osa on rauhallisia ja osa ehkä ei.

Samalla on kummallista, että jutusta löytyy seuraava väite:

Kommunistinuoret puhuvat demokratiasta mielellään. Niin mielellään, että on vaikeaa päästä selvyyteen siitä, mitä he oikein tarkoittavat vallankumouksella.

Vallankumouksen tarkoituksen selitin yllä, mutta on erikseen ihmeteltävä, mitä tämä kohta oli tarkoittavinaan. Demokratia ei ole jollain lailla vallankumoukseen sovittamaton käsite. Kuten myös haastatteluissa kerroimme, nykyinen vaalitoiminta ei kata meidän käsitystämme demokratiasta, jonka takia nimenomaan vallankumous demokratian saavuttamiseksi on se, mitä kommunistinuoret tarkoittavat demokratialla.

Jos Helsingin Sanomat eivät ymmärrä tai eivät tykkää meidän näkemyksistämme, niin se on toki heidän asiansa, mutta on ainoastaan kohtuullista journalismia raportoida meidän antamamme vastaukset etenkin jutussa, joka käsittelee meidän järjestöämme. Ei ole lainkaan ihmeellistä jos Kommunistisen Nuorisoliiton näkemykset jäävät epäselviksi, kun niitä ei kaikesta selventämisestä huolimatta kerrota.

Fiilisjournalismia

Loppuun huomautan asiasta, joka ei ole varsinainen faktavirhe, mutta kuitenkin avoimen asenteellinen valinta Hesarilta. Sunnuntailiitteen juttu antaa kommunistinuorista surkuttelevan, surillisen ja ehkä jopa masentuneen kuvan. Kommunistinuorten negatiivisia kokemuksia läheisten kanssa käsitellään jopa mässäilevästi, vaikka meidän pitkään syventämämme poliittiset kannat jätetään täysin uutisoimatta.

Voin ilokseni kertoa, että Kommunistisen Nuorisoliiton jäsenyys ei ole kuolemantuomio. Meillä on kavereita, jotka ovat kivoja ja ystävällisiä ja usein äänestävätkin meitä. Sukumme ei laita meitä pannaan, emmekä me luovuta vain koska juuri nyt meitä on vähemmän kuin monen muun liikkeen kannattajia. Tuntemani kommunistiset nuoret, etenkin haastatellut sellaiset, ovat ystävällisiä, iloisia ja reippaita ihmisiä. Toimittaja löysi jäsenistöstämme myös muunlaisia yksittäisiä tarinoita ja kokemuksia, totta, mutta sen takia ajattelin mainita tässä myös sen toisen puolen, jota jostain syystä ei haluttu meistä näyttää.

Iisit vaalit

Näin vaalien välissä ehdokkaatkin voivat kirjoitella äänestämisestä ja vaalikäyttäytymisestä ilman, että se vaikuttaa ilmiselvältä äänten kalastelulta, joten tilaisuus pitää käyttää hyväkseen.

Eurovaalien alla äänestäminen nousi keskustelun aiheeksi, ja hieman syystäkin, sillä eurovaaleissa on perinteisesti ollut häikäisevän pieni äänestysprosentti. Näissä eurovaaleissa äänestysprosentti jäi tasolle 40,9%, joka asettaa jo Suomen meppien legitimiteetin kyseenalaiseksi.

Vaalien alla koin ehdokkaanakin äänestyskeskustelun hieman etäiseksi. Toisella puolella keskustelua oli politiikan harjoittajien ja harrastajien valtavirta, jotka hehkuttavat äänestämisen tärkeyttä, kannustavat ”käyttämään valtaa” ja pelottelevat dystooppisilla tulevaisuuksilla jos et äänestä. Toisella puolella kirjoittelevat ne äänestämättä jättävät, jotka jättäytyvät ulos aatteellisista syistä, oli se aate sitten mikä hyvänsä. Jälkimmäiset huomauttavat systeemin mädänneisyyden, poliitikkojen korruptoituneisuuden ja retoriikasta on havaittavissa aika ajoin myös kokonaan anti-poliittista retoriikkaa.

Viestini on yksinkertainen:

Tsiisus! Antakaa mun olla!

Joo joo, ei äänestäminen tuo vallankumousta, mutta ei kyllä äänestämättä jättäminenkään. Eurovaaleissa yli puolet äänioikeutetuista jätti äänestämättä, mutta Suomi ei ole siitä huolimatta jotenkin kaksi kertaa lähempänä vallankumousta kuin vaikkapa Uruguay. Puolet suomalaisista eivät tosiaankaan antaneet ääntänsä yhdellekään poliitikolle, mutta eipä se ole estänyt meppejä esiintymästä koko Suomen edustajina.

Ja jos siellä toisella laidalla huudellaan sitä kuinka äänestäminen ratkaisee kaiken syövästä ahneuteen, niin se nyt vain kuulostaa epärealistiselta. Suomessa päätöksiä tehdään virkamiehistöllä, yhtiöissä, yhdistyksissä ja osin myös ulkomailla, joten jos kaiken tämän ja siihen liittyvän byrokratian keskeltä nostaa juuri äänestämisen sinä kaiken ratkaisevana tekijänä, niin sitä on vaikea uskoa. Ovatko vaalit poliittisen toiminnan muoto? Kyllä ovat, mutta eivät se tärkein tai kaikissa asioissa edes tärkeä toiminnan muoto.

Puhun tässä lopussa marxilaista jargonia sen verran, että huomautan parlamentarismin olevan hieman monimutkaisempi käsite kuin mitä usein luullaan. Parlamentarismi ei ole vaaleihin tai eduskuntatyöhön osallistumista sinänsä, vaan se on nimensä mukaisesti ”ismi”, joka keskittyy vaaleihin toiminnan keskeisenä määrittäjänä. Yleensä se on vaaleista vouhottamista ja sen unohtamista, että politiikka tapahtuu koko ajan ja usein muissa muodoissa kuin vaaleissa, mutta näemmä voi myös harjoittaa ”käänteistä parlamentarismia”, jossa oman identiteetin ja toiminnan keskiön muodostaa äänestämättä jättäminen.

Ehkä tämänkertaisen purkautumisen keskeisin anti on se, että vaalit ja äänestämisen voisi ottaa iisimmin riippumatta siitä, että osallistuuko niihin vaiko ei. Olkaa ylpeitä itsestänne, te iisit ihmiset.