Tämä julkaistiin Maaseudun Tulevaisuudessa 30.4.2014
Pienviljely on aliarvostettu ratkaisu
Kotimaisen viljelyn, ja erityisesti kotimaisen pienviljelyn, suojeleminen ulkomaiselta kilpailulta ei ole viimevuosina ollut mediaseksikäs aihe.
Nykyään on trendikästä puhua vapaakaupasta ja yrittäjyydestä, vaikka käytännön tasolla poliitikot toteuttavat näitä arvoja luovuttamalla tuotannon ulkomaisille suuryhtiöille. Erityisesti EU:n ja Yhdysvaltojen välisen vapaakauppasopimuksen ollessa esillä, on syytä rauhoittua ja pohtia hetki, miksi kotimaisen pienviljelyn suojeleminen on vakavasti otettava vaihtoehto vapaakauppasopimukselle.
Kun eurokriisi saapui Italiaan, paikallisten nuorten keskuudessa levisi uusi villitys. Monet italialaiset nuoret valitsivat työttömyysturvan sijaan lammaspaimenen ammatin. Italiassa lammaspaimeneksi voi alkaa vaivatta, alkuinvestointi on siedettävä ja työ on rauhallista. Lisäksi lammaspaimen ei tarvitse erillistä työnantajaa, joten työpaikkojen määrää ei tarvitse murehtia.
Suomessa lammaspaimeneksi ryhtyminen ei tietenkään onnistu samalla tavalla, mutta ajatus on mielenkiintoinen.
On ymmärrettävä miksi Suomessa ei ole yhtäkään ns. ”turva-ammattia”, johon edes osa nuorista voisi ryhtyä muiden työpaikkojen puutteessa. Täällä maanviljely olisi olosuhteiltaan loistava vaihtoehto, sillä meillä on maata enemmän kuin missään muualla EU:ssa, jonka lisäksi maanviljelijän ammatti ei tarvitse ”työnantajaa” työsopimuksen allekirjoittajaksi.
Maanviljelyyn ei ryhdytä Suomessa, koska kansainvälinen kilpailu on nostanut maatalouteen tarvittavat investoinnit monen nuoren ulottumattomiin. Lisäksi ruokakauppojemme kartellimainen politiikka haittaa lähiviljelyä.
Jos valtio tukisi pienviljelyä, nämä esteet voitaisiin ylittää vaivatta. Toki selvästi kaupunkilaistuneille nuorille maanviljely ei ole se ensimmäinen vaihtoehto työttömyydessä, mutta ei työttömyyttä ole tarkoituskaan korjata vain yhdellä ratkaisulla.
Pelkästään se, että suurelle osalle nuorista saataisiin uusi vaihtoehto, on vahva argumentti pienviljelyn puolesta. Lisäksi itse nuorena voin sanoa, että ikäluokkani ei ole yhtä toivottoman maaseutuvihamielistä, kuin usein väitetään.
Pienviljely on toki taloudellinen helpotus, mutta lisäksi se olisi Suomelle poliittinen valttikortti. Kun koko Eurooppa puhuu omavaraisuudesta avainresurssien suhteen, se tarkoittaa lähes aina kaasua ja öljyä, eikä juuri koskaan ruokaa.
Euroopan unioni ja siihen liittyvät vapaakauppasopimukset ovat jo nyt painottaneet ruuantuotantoa Suomen ulkopuolelle. Vapaakauppatilanteessa kylmä pohjoinen maatalous ei voisi kilpailla lämpimän Teksasin tehotuotannon kanssa. Jos energiariippuvaisuus on huono juttu, niin tottahan myös ruokariippuvaisuus vie meidän omaa päätösvaltaamme ja poliittisia valttikorttejamme. Suomi tarvitsee riittävästi omaa ruuantuotantoa, vaikka sitten sitä suojelemalla.
Puhuttaessa pienviljelystä tämä edistää myös ympäristötavoitteiden saavuttamista, joihin Suomi on sitoutunut. Pienviljely on tavanomaisesti vähemmän öljyintensiivistä, ja vähentää myös öljyriippuvuutta.
Ulkomainen kilpailu painostaa suomalaisia omaksumaan enemmän öljypainotteista taloutta, ja se heikentää suomalaisten viljelijöiden asemaa kansainväliseen kauppaan nähden.
Pienviljelyn hyödyt ovat siis konkreettisia, loogisia ja lisäksi hyvin kokeiltuja. Silti EU:n ja Yhdysvaltojen vapaakauppasopimus on viemässä meitä täysin vastakkaiseen kehityssuuntaan. Nyt alkaa olemaan valinnan aika, ja jatkossa maatalouden kehittämisen suuntaa voi olla jo vaikeampi kääntää.
Viimeistään nyt kannattaa sanoa ”kyllä” pienviljelylle.
Karl Marxin hiilihanko 