Vasemmiston yhtenäisyydestä

Suomalainen vasemmisto ei ole yhtenäistä. Meillä on eduskunnassa useita vasemmistopuolueita. Lisäksi eduskunnan ulkopuolella löytyy kokonainen kirjo, ei ainoastaan puolueita, vaan myös puolueiden ulkopuolelle jääviä vasemmistolaisia liikkeitä.

Olisi liian helppoa sanoa, että me vasemmistolaiset vain olemme riitaisia, emmekä tule sopuun. Monessa muussa maassa vasemmisto nimittäin tulee toimeen, ja on yhä selvempää, että suomalaisen vasemmiston riitaantuminen johtuu niistä tavoista, joilla me yritämme mukamas tehdä yhteistyötä.

Yhteistyön tavat

Maailmalla on kokonainen kirjo erilaisia tapoja tehdä vasemmiston keskenäistä yhteistyötä. Suomessa niistä käytetään kovin harvaa, mutta selvyyden vuoksi käyn ensin läpi ne pääasialliset tavat toimia vasemmiston kesken.

– Yhden asian liikkeet
Yhden asian liikkeissä eroavaisuudet pyritään ohittamaan kirjaimellisesti olemalla puhumatta niistä. Tällainen liike valitsee joko yhden asian, tai todella yleisellä tasolla teeman, jota se ajaa. Muut asiat joko käsitellään muissa liikkeissä, tai unohdetaan kokonaan.

– Keskuspuolue
Keskuspuolueessa ajatuksena on se, että vasemmisto yksinkertaisesti päättää järjestäytyä jonkin puolueen alle, oli erimielisyyksiä tai ei, ja puolue ohjaa käyttäytymistä yhdessä sovitulla tavalla. Erimielisyydet hoidetaan puolueen sisällä pyrkimällä luomaan eräänkaltainen konsensus poliittisista aiheista.

– Minimiohjelmat/liittoumat
Tässä toimintamuodossa erimielisyydet ohitetaan sillä, että kukin minimiohjelman allekirjoittava taho saa pitää oman organisaationsa, ohjelmansa ja oikeastaan mitä vain haluaa pitää. Minimiohjelman puitteissa kuitenkin tahot sopivat yhteisestä toiminnasta ja liitosta paljon yleisempien tavoitteiden hyväksi. Tällä tavoin yksityiskohdat eivät tuhoa yhteistyötä kiireellisempien tai tärkeämpien aiheiden osalta.

Yhteistyön muodoissa on toki enemmänkin esimerkkejä, ja myös näiden esimerkkien sisällä on erilaisia vivahteita, mutta nämä kolme pääsuuntausta riittävät tämän artikkelin tarkoituksiin.

Tilanne Suomessa

Suomen tilanne, kuten alussa mainittiin, johtuu niistä tavoista, joilla me yritämme tulla toimeen. Vasemmistomme kirjo on laaja, ja sen takia se ei voi sellaisenaan saavuttaa konsensusta yhden puolueen sisällä. Lähes puolueen kuin puolueen käsitys vasemmiston yhteistyöstä on: ”Liittykää meihin, sittenhän me teemme samaa työtä.”

Tämän asenteen heikkoudet on paljon helpompi nähdä ulkoa käsin. Jos maamme erinäiset vasemmistopuolueet olisivat niin samaa mieltä toistensa kanssa, että ne voisivat hyvin mielin liittyä toisiinsa, ne olisivat varmasti tehneet sen jo. Ei pitäisi siis olla mikään yllätys, että monet puolueet kokevat ”liittykää meihin”-lähestymistavan ylimielisenä, ja ehkä jopa uhkaavana. Tämä reaktio on ymmärrettävä riippumatta siitä, oliko viesti tarkoitettu ylimieliseksi tai uhkaavaksi.

Toisaalta ne harvat yritykset ohittaa näitä ikäviä tilanteita, ovat olleet lähes poikkeuksetta yhden asian liikkeitä. Ongelma suomalaisissa yhden asian liikkeissä on kuitenkin se, että niissä lakaistaan maton alle liian kriittisiä erimielisyyksiä.

Vaikka vasemmistomme kykeneekin suorittamaan onnistuneen kampanjan opintotuen puolesta, tai suorittamaan mielenosoituksen leikkauspolitiikkaa vastaan, nämä aiheet ovat tiukasti sidoksissa muuhun politiikkaan. On myös huomattava, että puolueet eivät ole keksineet linjojaan ihmisten kiusaksi, vaan ihmiset ihan oikeasti uskovat niihin.

Tämän takia yhden asian liikkeet joko päättyvät nopeaan voittoon, tai riitaantuvat kun aatteelliset ja puoluepoliittiset erot nousevat väliaikaisen aselevon alta.

Suuntana minimiohjelma

On hämmästyttävää, että nykymaailmassa suomalainen vasemmisto ei ole vielä keksinyt minimiohjelman hyötyjä. Käytännössä kaikki merkittävät radikaalivasemmistolaiset voitot ovat tulleet minimiohjelmien tai vastaavien liittojen kautta. Kreikan Syriza, Latinalaisen Amerikan Bolivaariset liikkeet ja Espanjan vallankumous vuonna 1936 ovat/olivat kaikki monen puolueen liittoumia, muista yhtä tärkeistä esimerkeistä puhumattakaan. Täysin yhden puolueen voimalla tehdyt vallankumoukset ovat olleet oikeastaan kovin harvinaisia, jopa kommunistisessa historiassa.

Minimiohjelmasta on Suomen olosuhteissa muutakin hyötyä. Yhdessä keskusteltu ja ennalta sovittu lista asioista, joista ei ainakaan saa tinkiä, olisi pelastanut suomalaisen vasemmiston monelta virheeltä. Vasenryhmän erottaminen 2011 sekä 90-luvun kommunistien potkiminen ulos vasemmistoliitosta oltaisiin voitu välttää, mikäli puolueessa olisi käyty etukäteen keskustelu siitä, mitä se voi sallia ja mitä ei. Myös muissa puolueissa olisi moneen kertaan ollut hyötyä siitä, että jokin taho olisi pakottanut ne käymään samanlaista keskustelua ennen jonkin asian tai järjestön kriisiytymistä.

Minimiohjelman silkka olemassaolo pakottaisi suomalaiset vasemmistojärjestöt tutkimaan itseään, tavoitteitaan ja yhteistyönsä kynnyskysymyksiä. Se olisi hyvää kehitystä jopa niille, jotka eivät lopuksi allekirjoita minimiohjelmaa.

Viimeisenä muttei vähäisempänä, minimiohjelma olisi selvä poliittinen viesti. Vaikka minimiohjelma sallii jokaisen puolueen pitää oman identiteettinsä ja linjansa, se on kiistaton todiste siitä, että me kykenemme myös yhteistyöhön. Se myös osoittaisi vasemmiston olevan edelleen iskussa, ja se näyttäisi vasemmiston luovan uutta ja uskottavaa vaihtoehtoa oikeistopolitiikalle.

Lopuksi

Minimiohjelma tuskin olisi mikään ihmelääke siinä mielessä, että vasemmistossa on edelleen hyvin perustavanlaatuisia erimielisyyksiä, jotka estävät kaikki vasemmistopuolueet kattavan minimiohjelman. On myös hyväksyttävä se tosiasia, että minimiohjelma voi jäädä liian yleiselle tasolle, jolloin moni ongelma olisi edelleen ns. ”maton alla” odottamassa riitautumistaan.

En silti epäile, etteikö yleisenkin tason minimiohjelma olisi selvä parannus suomalaisen vasemmiston nykytilasta, jossa riitely ja pikkumainen kilpailu estävät varteenotettavan vasemmistoliikkeen syntymisen. On myös huomattava, että nämä ongelmat eivät ratkea voivottelemalla, ja yhtenäisen vasemmiston ensiaskeleet tarvitsevat aivan aluksi selvän päätöksen yhteistyön yrittämisestä.

Vaikka vasemmiston keskenäisten haavojen täydellinen parantumien tulee kestämään, on minimiohjelma selvä ensimmäinen askel kohti yhtenäistä työväenliikettä.

2 comments

  1. Ma · kesäkuu 3, 2014

    (Juuri kirjoittelin itsekseni tästä, miksi ei olla yhtenäisiä. Mutta kyllähän kommarit, kuten kaikki muutkin, tuntuvat nauravan päin naamaa näin esimerkiksi Zeitgeist-liikkeelle ja Piraattipuolueelle, jotka haluavat paljolti samoja asioita, vain eri keinoin. Ainakin näillä on hyviä ideoita, jotka hyödyttäisivät kaikkia yhteiskunnassa. Ihmisen olisi syytä edes yrittää pysyä oman ”kehityksensä” kyydissä. Ehkei kenenkään tarvitse liittyä yhden nimen alle, se ei onnistu, kunhan yhteistyötä ja ymmärrystä olisi, kun ryhmillä on niin paljon yhteistä. Anarkistien kanssa näytte olevankin hyvissä väleissä, mainiota. Mutta pois ylenkatse, ja tutkikaa ennen kuin tuomitsette.)

    • simosuominen · kesäkuu 3, 2014

      Tuo on totta mitä sanoit siitä, että tässä pitäisi kyetä laajempaankin yhteistyöhön. Sen verran kuitenkin puhun omasta puolestani, että minähän olen ollut joissain pienissä Zeitgeist meiningeissä mukana ilman sen kummempaa kommariteemaa, ja ainakin täällä Tampereella myös yhteistyö piraattien kanssa luonnistuu oikein hyvin meidän yhteisissä tavoitteissa.

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s