Suomalaisen politiikan ongelma

Eurovaalikampanjani alkoi muutamia viikkoja sitten Helsingin Rudolf-Steiner koulun vaalipaneelissa. Vaikka perinteisesti olen ollut politiikasta kiinnostunut, ja siten nuiva politiikan ulkopuolelle jättäytyviä kohtaan, minun on myönnettävä eräänkaltainen ahaa-elämys tuosta vaalipaneelista.

Eduskuntapuolueiden toimet ovat olleet minulle aina päivänselviä, mitä nyt kaikki leikkaavat mutta erilaisilla teemoilla. Kuntapolitiikan tasolla ja ns. ”kenttäväessä” erilaista leikkauspolitiikkaa ajetaan täysin avoimesti, ja olen aina ihmetellyt yhdessä politiikan ulkopuolelle jättäytyvien nuorten kanssa, mitä hyvää ihmiset näkevät näissä puolueissa.

Eurovaalitasolla, jossa kuitenkin monet puolueiden avainhahmoista ovat, keskustelu tuntuu olevan kovin erilaista. Helsingin paneelin ensimmäisten kysymysten jälkeen kaikki tuntuivat olevan samaa mieltä kaikesta. Koko paneeli aina perussuomalaisista kommunisteihin olivat huolestuneita nuorisotyöttömyydestä, teollisuuden alasajosta ja kaikista muistakin trendikkäistä ja tärkeistä aiheista.

Jos pelkän paneelin perusteella olisi pitänyt päätellä, ja jos aikamme ongelmat voisi ratkaista vaalipuheilla, mitään ongelmia ei Suomessa olisikaan. Silti nuorisotyöttömyys kasvaa, palkaton työ kasvaa, köyhyys kasvaa ja planeetta muuttuu elinkelvottomaksi.

Koko politiikan ongelma olikin kiteytettynä tuohon paneeliin:

Kaikki me olemme kiinnostuneita vaikeista asioista, ja kaikki me haluamme ratkaista ne. Silti, kun eduskuntapuolueet kiirehtivät keräämään irtopisteitä EU:ssa, tai kun ne sopivat puolueohjelmaa, tai kun he haluavat kaikkien väestönryhmien samanaikaisen tuen, nuorisotyöttömyys, planeetta ja tavalliset ihmiset jäävät jonnekin sinne leikkauslistojen ja hallitusjuonittelun taustalle.

Eduskuntapuolueille köyhyyden vähentäminen on toki tärkeä aihe, mutta vielä tärkeämpiä aiheita ovat pankkien voitot, hallituskompromissit ja imago ”rationaalisena ei-yhtään-radikaalina konsensuspuolueena”.

Ilmoitan tässä nyt virallisesti, että kyynisyyteni Suomen politiikan suhteen kymmenkertaistui tuossa paneelissa. Hallituksen säälimättömimmät nuorisovihaajat, kansalta leikkaajat sekä Brysselin sylikoirat selvästi puhuvat arkikielessään, ikään kuin he olisivat suuriakin leikkausten ja kurjistamistoimenpiteiden vastustajia.

Haluan myös pyytää anteeksi vuosien ylenkatsomista poliittisesti apaattisilta nuorilta. Jos poliitikkojen julkisuuskuva on muille ihmisille näin myönteinen, niin en yhtään ihmettele, jos politiikka vaikuttaa voimattomalta ja mitäänsaamattomalta. Kyllähän siinä sanojen ja tekojen välillä on huomattavan räikeä ristiriita.

Advertisements

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s