Vai ei oikeaa köyhyyttä?

Kokoomusnuoret ovat iskussa jälleen. Tällä kertaa Henri Heikkinen on kohauttanut Suomea, kun hän on värikkäällä kielenkäytöllään väittänyt, että suomalainen köyhä on vain asennevammainen. Kokoomusnuoret ovat totisesti parasta mitä kommunistiselle liikkeelle on ikinä tapahtunut.

Käsitys siitä, että omassa ajassa ja omassa yhteiskunnassa ei enää ole oikeaa köyhyyttä, ei ole mikään uusi. Jos me nykyään ajattelemme, että absoluuttinen köyhyys kuuluu 1800-luvulle, niin on ehkä tervettä huomauttaa, että Karl Marx joutui useaan otteeseen vakuuttamaan aikalaisiaan, että heidänkin yhteiskunnassaan ei ollut kaikki hyvin. Oikeastaan kaikki yhteiskunnat ovat väittäneet, että köyhyyttä oli lähinnä muina aikoina tai muissa yhteiskunnissa. Nykyajan kokoomuslaiset toki tietävät tämän, mutta jostain syystä he luulevat, että nyt me vain satumme olemaan oikeassa.

Mitä se on se köyhyys?

Sen verran minunkin on myönnettävä, että köyhyys ei enää ole samanlaista kuin ennen. Emme sairasta koleraa, emme näy avoimesti katukuvassa ja meillä saattaa kodeissamme olla ihan oikeaa omaisuuttakin.

Tämä ei kuitenkaan kerro loppujen lopuksi paljoa, sillä köyhyyden luonne on aina muuttunut ajan myötä. Mm. keskiajalla työttömyyttä käsitteenä oli vaikea edes ymmärtää, sillä työ jaettiin aina tasaisesti talonpoikien kesken. Tältä kantilta teollinen vallankumous suorastaan pahensi alimpien luokkien elämänlaatua.

Toinen tapa käsittää nykyajan köyhyyttä, on tehdä ero köyhyyden ja kehityksen välillä. Jos yksinkertaisesta toimivasta kännykästä olisi taisteltu eeppisiä sotia 1500-luvulla, niin silti jokainen nykyaikainen kännykänomistaja ei ole automaattisesti Euroopan keisari. Saman logiikan mukaan jos 90-luvulla pelikonsolit olivat teollisuusmaiden ylemmän keskiluokan kulutustavaraa, voi nykyajan tehokkaalla tuotannolla saada pelikonsolin jopa kehitysmaiden alemmassa keskiluokassa.

Toki myös rikastumista voi tapahtua, mutta rikastumista ei pidä sekoittaa yksinkertaiseen teknologian ja yhteiskunnan kehittymiseen.

Köyhtymistä pitää sen sijaan tarkkailla kunkin yhteiskunnan sisällä. Kuinka suuri osa tuotannosta menee rikkaille, ja kuinka suuri köyhille kansanosille? Onko hengissä selviytyminen varmaa? Onko kaikilla aikaa tai varaa muuhun kuin selviytymiseen?

Köyhyys Suomessa 2010-luvulla

Suomi ei ole maailman köyhin maa, se on selvää, mutta köyhyyttä esiintyy täälläkin. Muutamat Suomen yhteiskunnan indikaattorit ovat jo tasolla, joka ei osoita sivistysvaltion arvoja.

Edellisessä blogikirjoituksessani tältä päivältä kerroin, kuinka Suomessa 10% työvoimasta ei saa työstänsä palkkaa lainkaan. Siinä missä nämä ilmaistyöntekijät eivät todellakaan juhli perusselviytymisensä päälle, kokonaan oma lukunsa ovat muuten sosiaaliturvan ulkopuolelle jäävät, joita riittää. Toki useimmalla näistäkin ihmisistä on varmasti jonkinlaista omaisuutta, ehkä jonkin verran hintavaakin, mutta sen kääntäminen perustavanlaatuiseksi elämäksi on kokonaan toinen luku.

not impressed

Sitten kun puhutaan jo marginaalisesti paremmin toimeen tulevista, pienipalkkaisista työntekijöistä, ei vieläkään voida väittää köyhyyden kadonneen. Köyhimmän kymmenen prosentin tulot verojen jälkeen eivät ole nousseet käytännössä lainkaan sitten vuoden 1990, vaikka Suomen talous on noussut, laskenut ja noussut jälleen viimeisen kahden vuosikymmenen aikana. Tulojen jämähtäminen kahta edellistä lamaa edeltäneeseen aikaan on pahaa sinänsä, mutta lisäksi inflaatio erityisesti kulutustuotteiden suhteen on räjähtänyt Suomessa käsiin.

Lähde: Yle

Asuntojen hintojen kehitys Lähde: Tilastokeskus

Edellä linkitetyssä Dimin jutussa käsitelty asunnottomuus ja sitä edesauttava asuntojen hintojen ja vuokrien nousu on täysin vältettävissä oleva poliittinen päätös. Kaupungit eivät halua halpoja asuntoja, sillä ”huonoja veronmaksajia” ei haluta oman kunnan alueelle.

Tietysti jos haluamme tosissamme arvioida alussa linkitettyä kokoomusnuoren ulostuloa, voimme tarkkailla vaikkapa Suomen jatkuvasti kasvavia leipäjonoja. En rehellisesti sanottuna tiedä, kuinka totaalisesti Henri Heikkinen luulee köyhyyden puuttuvan Suomesta, mutta leipäjonot ovat omasta mielestäni jo suhteellisen pätevä köyhyyden indikaattori.

Vai ei köyhyyttä?

Asunnottomuus, palkaton pakkotyö, 20-vuoden ajan laskenut reaalitulojen taso, leipäjonot ja Kokoomusnuorten kuunteleminen… Ja Suomessa ei oikeaa köyhyyttä? Kamoon hei…

One comment

  1. Jaahas · marraskuu 5, 2013

    Kommentoivatko nämä henriheikkiset muiden kirjoittajien blogeja? Oma käsitykseni on että he kokevat peräti narsistista iloa siitä että heidän sanomisiinsa reagoidaan, mutta jo siitä että tarinat eivät muutu, voi päätellä että he tuskin lukevat juuri mitään, eivät varsinkaan erimielisiä kirjoituksia saati sellaisia joissa kumotaan heidän väitteensä. Henri Heikkisen viimeisinkin sepustus oli pelkkää mutua jossa syyllistettiin köyhät laiskoiksi.

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s