Suvakin suusta

Useimpien hommalaisten mielestä minut eittämättä määritellään suvaitsevaistoon. En vastusta maahanmuuttoa sinänsä, en profiloi vieraita kulttuureita tai kansallisuuksia ja olen myös taloudellisen tasa-arvon kannattaja. Olenpa jo saanut kunnian olla erityinen kohde suvakki-vihalle muuan blogikirjoituksessa.

Jonkin asteisena suvakkina minun pitää siis ihmetellä tätä tapaa, jolla suvaitsevaistoa kritisoidaan.

En ole ainakaan teidän suvaitsevaistoa

Vaikka ”maahanmuuttokriittiset” kaappirasistit ynnä muut maailmanpahentajat kutsuvatkin minua suvakiksi lähes poikkeuksetta, minun on vaikea kokea identiteettiä omakseni.

Ensinnäkään, minä en ole lähtökohtainen maahanmuuton kannattaja. Vaikka Suomi saisi mielestäni ottaa vastaan enemmän turvapaikanhakijoita, ei työperäistä maahanmuuttoa pitäisi mielestäni lisätä. Tämä johtuu vähemmän jostain monikulttuurisuuden pelosta tai uhasta, vaan enemmän siitä, että työmarkkinoiden avaaminen maailmalle ja palkkakilpailu mm. Kiinan kanssa ei voi olla pidemmän päälle hyvä taloudellinen strategia.

Minä vastustan kirkon ja uskonnollisten traditioiden liittämistä koulutukseen ja valtioon ylipäätänsä, joten ehkä olen suvakki sen takia. Tämä mielipide ei kuitenkaan lähde mistään monikulttuurisuuden tukemisesta vaan ihan siitä, että yhä useampi suomalainen ei enää kuulu kirkkoon, tai koe itseään uskonnolliseksi. Tätä taustaa vasten on vaikea nähdä, miksi juuri sen tietyn kirkon pitäisi olla erityisasemassa koulutuslaitoksessamme tai valtiossamme.

Suvaitsevaisto on minuun käytettynä terminä monella muullakin tapaa mielenkiintoinen valinta, mutta se ei oikeastaan ole tärkeää. Tärkeää on se, että minä en ole ainoa. Minä en henkilökohtaisesti tunne ainuttakaan suvakkia, joka olisi jotenkin automaattisesti maahanmuuton lisäämisen kannalla, varauksettomasti islamia ja muita uskontoja puolustava tai millään muullakaan tavalla suvakin stereotyyppiin sopiva. Yksinkertaisesti ilmaistuna, suvaitsevaistoa ei ole olemassakaan.

Keksitty uhka

Maahanmuuttokriittisten poliittinen vastakkainasettelu on tätä taustaa vasten mielenkiintoinen. Se vastustaa sellaista Islamia, jota ei ole olemassakaan, hyökäämällä sellaisten suvakkien kimppuun, joita en ole ikinä nähnyt ja se puolustaa sellaista Suomea, jota ei ole ikinä ollut, tai jollaista en muutenkaan halua.

Olen lukemattomia kertoja saanut huomauttaa, että minun suuhuni laitetaan väitteitä, joita en ikinä keksisi itse tehdä. Yksi hyvä esimerkki tällaisesta on alussa mainitsemani blogin kommenttipalsta. Koen puolustavani sekulaaria valtiomuotoa, johon ei tietenkään liity kristitty valtionkirkko, mutta aivan yhtä vähän siihen liittyy Islamin kritiikitön puolustaminen. Minä haluan Suomeen selvän ja itsenäisen talouspolitiikan, johon ei liity kritiikitöntä maahanmuuton palvontaa, mutta aivan yhtä vähän siihen liittyy maahanmuuttajien syrjintää, eriarvoista kohtelua tai rasismia.

Mutta ehkä minun pitäisi olla reilu maahanmuuttokriitikoita kohtaan. Jos suvakkien ja maahanmuuttajien täysin irrationaalista pahuutta ei ole olemassa, tai jos sellaisen olemattomuus tunnustettaisiin avoimesti, perussuomalaiselta politiikalta menisi kaikki pohja pois. Maahanmuuttokriitikoilla ei olisi mitään tarjottavaa, jos kaikki ymmärtäisivät suvaitsevaiston ja maahanmuuttajien olevan paljon väitettyä monimuotoisempia väestönryhmiä.

Kaikkea ei tarvitse suvaita, aivan, olen samaa mieltä. Minä vain valitsen suvaitsemattomuuteni kohteen niin, että päätän olla suvaitsematta kaiken maailman lukutaidottomia salonkirasisteja. Eläkää sen kanssa.

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s