Mikä ihmeen kestävyysvaje?

Hallituksen budjettiriihi on tänä vuonna toiminut vähemmän budjettiriihenä, ja enemmän uuden markkinointitermin lanseeraustilaisuutena. Kaikki haluavat puhua kestävyysvajeesta ja kaikki haluavat tietää mitä se on. Urpilainen ja Katainen kertovat huolestuneille kansalaisille kestävyysvajeen uhasta, samalla kun televisiossa ollaan samaa mieltä siitä, että kestävyysvaje on saatava selätettyä. Onhan se tietysti pelottavan kuuloinen sana, sillä eihän kukaan halua vajetta kestävyyteensä!

Onneksi Yle ennättää hätiin, ja selvittää pienelle ihmiselle, että mitä kestävyysvaje tarkoittaa:

Julkisen talouden kestävyysvajeella tarkoitetaan sitä, paljonko veroja tulisi nostaa tai menoja alentaa, jotta julkinen talous olisi pitkällä aikavälillä kestävällä pohjalla.

Tämä tietysti jättää auki sen, että mitä kukakin tarkoittaa pitkän aikavälin kestävällä pohjalla. Kokoomuslaiselle se on tietysti sijoittajien mielistelyä, vihreille kevyttä päästöveroa ja koko hallitukselle Troikan leikkauspolitiikan uskollista seuraamista. Suomeksi sanottuna kestävä pohja ja sitä kautta kestävyysvaje tarkoittaa sitä, mikä ikinä sopiikaan lausujan poliittiseen agendaan.

Kuntauudistusta, työuria sekä uusia paketteja

Hallitus on omien sanojensa mukaan lähtenyt purkamaan kestävyysvajetta rakenneuudistuksella, joka pidentää työuria, keventää kuntien taakkaa ja tukee Suomen taloutta. Sama asia suomeksi ilmaistuna olisi sitä, että hallituksen eurooppalaisten esimiesten asettamaa politiikkaa toteutetaan keskittämällä valtaa, siirtämällä menoja julkiselta sektorilta kansalaisille sekä antamalla valtavia tulonsiirtoja kansainväliselle talouseliitille.

Kuntauudistus tuotiin esille budjettiriihessä, kun hallitus puhui kuntien tehtävien karsimisesta. Nämä tehtävien karsimiset eivät kuitenkaan ole mikään altruistinen talkoohengen osoitus. Kunnallisten palveluiden lakivelvoitteen vähentäminen tulee tietysti näkymään konkreettisten palveluiden vähenemisenä. Tätä kautta säästäminen lähipalveluista on suora tulonsiirto köyhiltä eliitille. Se tekee kuntien palvelukustannuksista asukkaiden matkustus, asumis ja palveluiden käyttökuluja.

Troikan politiikkaa vetämä sixpack on mielenkiintoinen valinta myös työurakeskustelun aloittajaksi. Samalla kun kansalaisia vakuutellaan Suomen työpulasta ja ahkeramman työnteon tarpeesta, hallitus itse tekee valtavia säästöjä irtisanomalla ihmisiä, ja toisaalta se katselee sivusta, kun valtionyhtiöt irtisanovat historiallisia määriä työntekijöitä. Onko meidän muka tarkoitus ottaa näin ristiriitaista viestiä vakavissamme?

Mielenkiintoista on myös se, kuinka eteläisen euroopan kuritoimet häpeään laittava lahtaus… anteeksi, leikkauslista, esitetään meille jonkinlaisena talouden ”pakettina”, jota valtio tarjoaa taloudelle. Kreikkaan lähteneet kriisipaketit olivat paketteja, koska niissä annettiin jotain. Suomalainen eurokuri on kuitenkin ottamista, enemmän kuin antamista, ja mitkään pakettien myöntämiset eivät sovi sitä kuvaamaan.

Rakenneuudistuksen ideologia

Jo lähtökohtaiselta ajattelultaan kestävyysvajetta paikkaamaan tarkoitettu rakenneuudistus on demokratian vastainen. Taustalta löytyy ns. systeemiajattelua, eli uskomista siihen, että jokin rakenne tai järjestelmä itsessään tuottaa hyviä tuloksia, ehkä jopa kokonaan ilman järjestelmässä toimivia ihmisiä. Ajattelun vastakohta on poliittinen ajattelu, jossa järjestelmän ja rakenteen ainoa rooli on taata alusta reilulle ja toimivalle päätöksenteolle, jonka laatu määräytyy poliittisen ideologian mukaan.

Näin auki kirjoitettuna systeemiajattelu, jota rakenneuudistus edustaa, on luonnollisesti teknokraattista, naiivia ja jopa lapsellista. Budjettiriihi ei kuitenkaan tarjoa meille mitään muutosta poliittiseen ilmapiiriin, joka on vaihtoehdottomampi kuin venäläinen media. Meillä on hallitus, jonka oikeisto tarjoaa nuorten, työttömien ja vanhusten syyllistämistä, kurittamista ja uhkailua. Hallitusvasemmiston tehtävä on selittää nämä hyökkäykset välttämättömiksi, samalla puhuen hallitusta vastaan, ikään kuin se ei itse olisi allekirjoittamassa hallituksen päätöksiä. Ainoana vaihtoehtona tarjottu perussuomalaisten puolue tarjoaa ainoastaan vähemmän uskonnollista Euroopan Unionin jäsenyyttä, sekä kaikki troikan toimet ylittävää leikkauspolitiikkaa.

Kyllä, Suomi on vuosikymmeniä maailmaa jäljessä, kun puhutaan julkisen sektorin rakenteesta. Tästä huolimatta, rakennemuutosten laatu  ja merkitys tulevat jäämään olemattomiksi, jos ideologiaksi jätetään kokoomuslainen äärikapitalismi.

Vaihtoehdot konsensuksen ulkopuolella

Aikoinaan Lex Soininvaara, ja myöhemmin pienemmät karenssit ja velvoitteet, asettivat nuoret työ- ja opiskeluvelvoitteen alaiseksi. Tähän vastineena esitettävä työnantajien työllistämisevelvollisuus ei ole radikaali tai kohtuuton vaatimus. Sen sijaan yhä uudet veronalennukset ja palkankorotukset maamme rikkaille, ovat tilanteen huomioon ottaen käsittämätön ratkaisu.

Yhtäläisesti maltillinen vaatimus on perustuslain uudelleenkirjoittaminen siten, että se takaa kuntien itsemääräämisoikeuden, lähidemokratian ja lähipalvelut.

Myös itsenäisyys ja itsenäinen päätöksenteko on taattava irtautumalla eurooppalaisesta eliitistä. Tämä tarkoittaa luonnollisesti Euroopan Unionista eroamista, mutta myös itsenäisyyttä eurooppalaisesta suurtaloudesta, joka saavutetaan itsenäisellä ja julkisella keskuspankilla.

Kävin myös itse tänä aamuna kertomassa, että hallituksen budjettiehdotukset eivät saa minulta konsensusta, ja että vastineeksi leikkauslistoista Kommunistinen Nuorisoliitto tarjoaa ainoastaan luokkataistelua. Hallitus puhuu vastuusta, joten puhutaan vastuusta. Vastuu vaatii paitsi vastuuta päätöksistä, myös kykyä tehdä niitä päätöksiä. Vastuullinen hallitus olisi itsenäisen tasavallan hallitus, sekä itsenäisten ratkaisujen hallitus. Tätä kautta Suomessa hallitseva troikan nukkehallitus ei ole ”vaikutuskanava”, kuten jotkin naiivimmat vasemmistolaiset sanovat. Suomen hallitus on vaihtoehdottomuuden, kurjistamisen ja keskusvallan hallitus, ja sellaisena se ansaitsee ainoastaan vastustusta.

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s