Helvetin kuumin paikka

Tukholma on liekeissä ja suomalaiset poliitikot kiirehtivät keräämään moraalisia irtopisteitä tilanteesta. Ei siinä sinänsä mitään väärää ole, sillä osa avauksista on täyttä rautaa. Tällaisessa tilanteessa vain toivoisi, että Suomen pääministeri osoittaisi edes jonkinlaista poliittista selkärankaa.

Jyrki Katainen otti Yle Radio Suomen haastattelutunnilla kantaa Tukholman mellakoihin. Hänen mukaansa Tukholman tilanteesta pitäisi ottaa oppia.

…Kataisen mukaan maahanmuutosta pitää keskustella Suomessa laaja-alaisesti ja kiihkottomasti…

Tätä ei pitäisi ottaa edes tosissaan. Ensinnäkin, kuten Li Andersson jo huomautti, maahanmuuton vetäminen Tukholman mellakoihin on suomalaisen median oma päähänpisto. Toiseksi, Kokoomus itse ei ole viimevuosina tullut tunnetuksi laaja-alaisesta ja kiihkottomasta keskustelusta, kuten kokoomusnuorten trollit ovat osoittaneet.

Katainen itse on kieltämättä ollut kiihkoton, tosin ehkä liiaksikin. Sen tiedän, että Himasen tulevaisuusselonteon perusteluissa ei ainakaan ollut isänmaallisuutta tai ylimääräistä moralisointia laisinkaan. Korruptiota ja hyvä-veli-verkostoja ehkä sitäkin enemmän.

Syy Kataisen ulostulolle on selvä. Niin kauan kuin ihmiset laittavat Tukholman mellakat maahanmuuton piikkiin, kukaan ei puhu niiden sosiaalisesta taustasta. Jos joku huomauttaisi, kuinka Tukholman mellakoiden taustalta löytyy sosiaalinen selitys, ei kestäisi kauan huomata, kuinka Katainen itse on suomalaisten luokkaerojen suurin lietsoja sekä nuorison pääsyrjäyttäjä.

Viimeaikoina Katainen on henkilökohtaisesti ehdottanut nimenomaan nuoriin suunnattua palkka-alea, ja vaikka hänen hallituksensa ajama nuorisotakuu mahdollistaa työpajapaikkojen käytön ja muun tempputyöllistämisen, jopa kolmasosa nuorisotakuuta tarvitsevista putoaa takuutoimien ulkopuolelle. Syy on luonnollisesti Kataisen taloustieteellisestä näkemyksestä, jolta putosi vähän aika sitten viimeinenkin tieteellinen pohja pois.

Nuoriso tarvitsee vähemmän moralisointia yksilön vastuusta ja vapaakaupasta, ja enemmän suunnitelmallista talous- ja työllistämispolitiikkaa. Jos työvoima asetetaan kilpailuun kiinalaisen palkkatason ja amerikkalaisen koneistuksen kanssa, niin kasvavien luokkaerojen ja köyhyyden ei pitäisi olla yllätyksiä kenellekään. Selvä investointiohjelma tärkeimpien elinkeinojen turvaamiseksi sekä kotimaisen teollisuuden suojelu olisivat vähintä mitä hallitus voisi tehdä.

Tukholman nuorisomellakat ja niiden taustalta löytyvä nuorten syrjäyttäminen ovat jo niin vakavia asioita, että puolueeton ja arvovapaa keskustelu niistä on jo suorastaan ilkeää. Keskustelu aiheesta on toki paikallaan, mutta minä tiedän käyväni tätä keskustelua vastustaen eurokurilinjaa, eurooppalaista kiihkokapitalismia ja loputtomia leikkauksia.

Jos Katainen haluaa käydä ”kiihkotonta” keskustelua aiheesta, niin tehköön hän näin, mutta kuten Martin Luther King sanoi:

Helvetin kuumin paikka on varattu niille, jotka pysyvät puolueettomina moraalisten kriisien aikana.

Itse en usko helvettiin, mutta ehkäpä kaikkien kannattaisi kuitenkin miettiä kahteen kertaan, ennen kuin lähtevät leikkimään Sveitsin valtiota Tukholman mellakoiden suhteen.

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s