Maltillisen oikeiston uhka

Kaikki ovat varmasti kuulleet Jyväskylässä sattuneesta puukotuksesta, jossa muutama äärioikeistolainen isänmaantoivo pyrki keskeyttämään keskustelutilaisuuden äärioikeistosta Suomessa. Äärioikeiston ilkeydestä ollaan luettu ja kirjoiteltu jo kyllästymiseen asti, joten en aio jatkaa siitä sen enempää. Minua kiinnostaa paljon enemmän poliittisen valtavirran reaktiot, tai pikemminkin reaktioiden puute, tapahtuneeseen.

Kun äärioikeistolaiset tekevät aseistetun hyökkäyksen nimenomaan rauhanomaiseen vasemmistolaiseen tapahtumaan, voisi kuvitella, että media ja poliitikot tuomitsisivat äärioikeistolaista väkivaltaa kilpaa toistensa kanssa. Kovinpa olen naiivisti ajatellut.

Ensimmäisissä lehtijutuissa tapahtunutta kutsuttiin vähättelevästi joukkotappeluksi. Tiedättehän, sellaiseksi tapahtumaksi, jota angstiset teinit nyt vähän väliä saavat aikaan. Toisaalta taas oma ministerimme Alexander Stubb on jotenkin onnistunut kääntämään äärioikeiston puukkohyökkäyksen keskusteluksi äärivasemmistosta. Myös Hommafoorumilla on kyhäilty oikeiston väkivallasta jonkinlainen fiktiivinen vastakkainasettelu ”maltillisten” ja ”ääriliikkeiden” välillä. Se, miten kaikista poliittisista toimitsijoista nimenomaan Hommaforum ja Alexander Stubb ovat profiloituneet ”maltillisina”, on jäänyt minulta pimentoon.

Kyseessä ei ole kuitenkaan kovin yllättävä taktiikka, sillä hyökkäys on erittäin kiusallinen koko oikeistolle. Ns. ”maltillisen” oikeiston ainoa keino pestä kätensä koko touhusta on kyhätä jonkinlainen maltillisten identiteetti, ja siten maalata myös vasemmisto jonkinlaiseen yleiseen ääri-ideologiaan. Tosiasia kun kuitenkin on se, että Jyväskylän hyökkäys on koko oikeistolaisen kentän vastuulla, ja nimenomaan oikeistolaisen kentän vastuulla. Yhä hyväksytymmät näkemykset ”heikommasta aineksesta” ja ihmisen ”instrumentaalisesta arvosta” ovat peräisin nimenomaan eduskuntamme kahdesta suuresta oikeistopuolueesta. Pitäisikö meidän oikeasti olla yllättyneitä siitä, että kokoomuksen ja perussuomalaisten salonkikelpoiseksi tekemä sosiaalidarwinismi voi saada tällaisiakin ilmenemismuotoja?

Minä en suinkaan ole yksin ajatusteni kanssa. Itä-Suomen yliopiston tutkija Vesa Puuronen kertoo, kuinka varsinaisia ääriliikkeitä vaarallisempi ilmiö on kansallismielisen ajattelun ja ”vähempiarvoisuuden” hivuttaminen politiikan valtavirtaan. Sitä työtä tekevät nimenomaan nämä ah-niin-rauhalliset keskitien oikeistolaiset.

Tässä onkin tärkeää ymmärtää, että äärioikeistolaista väkivaltaa ei voi vastustaa jotenkin kiltisti konsensuksella sen keskusta-oikeiston kanssa. Tämä väkivalta tulee yleisemmin oikeistolaisesta ideologiasta, jossa köyhät ja vähemmistöt ”ansaitsevat” kaikki vastoinkäymisensä. Äärioikeiston vastainen kamppailu on kamppailua koko oikeistoa vastaan, sillä suurin uhka tulee sieltä eduskunnan suuresta ja hyväksytystä tavallisten oikeistolaisten leiristä.

Mainokset

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s