Vihreääkin vihreämpää

Luin tässä joutessani vihreiden puolueohjelmaa, maailman tila kun on mitä on ja politiikka kiinnostaa. Kuten aikaisemminkin olen huomauttanut, vihreiden ohjelma jättää minut kylmäksi. Kyse ei olisi siitä, että minulla olisi jotain nimenomaan vihreitä vastaan. He kuitenkin edustavat eduskuntamme vihreintä siipeä, ja olisin odottanut hieman enemmän puolueelta, jonka nimi on ”vihreät”.

Antakaas kun kerron mitä tarkoitan.

Kesällä Tukholman kansainvälisen vesi-instituutin tutkijat aiheuttivat kohtauksia tosimiesten keskuudessa, kun he ennustivat, että koko maailma voi olla pakollisen kasvissyönnin edessä. Taustalla on tieto siitä, että lihatalous syö huomattavasti enemmän maata ja vettä kuin kasvisruoka. Maasta ja vedestä kun on kuitenkin kovaa pulaa suuressa osassa maailmaa.

Moni päättäjä on yrittänyt tähän mennessä purkaa ongelmaa tavanomaisin taloudellisin keinoin. On ehdotettu suojelutulleja kehitysmaille, erinäisiä veromuutoksia ja poliittisia ratkaisuja. Ongelma ei kuitenkaan ole missään yksityiskohdissa. Mm. maapallon yhteenlaskettu viljelypinta-ala on ollut laskussa vuoden 2004 jälkeen. Jos ruuan tuotannolle alkaa olemaan jo fyysisiä esteitä, voitte kuvitella, että muutamilla kannustimilla ei ole paljon merkitystä. Maailma on kovemman kautta oppimassa, että hyviä talouslukuja ei voi syödä.

Ongelma ei kuitenkaan rajoitu pelkkään ruuantuotantoon tai vesitilanteeseen. Koko yhteiskuntamme perustuu kulutukselle ja talouskasvulle.

Monen vihreänkään mielestä tämä ei ole ongelma, ja monesti kuulee termin ”vihreä kasvu”. Vihreä kasvu on kuitenkin silkkaa utopiaa. Tavanomainen käsitys taloustieteessä on se, että nykyisenkaltainen talousjärjestelmä tarvitsee n. 3% vuotuisen kasvun pitääkseen yllä työllisyyttä ja hyvinvointia. Luku ei ehkä vaikuta suurelta, mutta pienellä matematiikalla selviää, että 3% vuotuinen kasvu esim. sadan vuoden ajan tarkoittaa talouden 20-kertaistumista. (Laskekaa rauhassa, minä odotan.) Vaikka myöntäisimmekin, että talouden 20-kertaistaminen olisi matemaattisesti mahdollista, on meidän silti tunnustettava, että ainakaan aineellisesta hyvinvoinnista tuo kasvu ei tule syntymään.

Maailman resurssien rajallisuus ei kaikesta huolimatta ole uusi ongelma. Ns. Rooman klubi on miettinyt näihin ongelmiin ratkaisua jo 60-luvulta lähtien. Tämä luonnontieteilijöistä, taloustieteilijöistä, liikemiehistä, korkeista virkamiehistä sekä valtionpäämiehistä koostuva yhteisö julkaisi ”Bankrupting nature”-selvityksen, joka analysoi ihmiskunnan tulevia ongelmia ja niiden ratkaisuja.

Mielenkiintoista on huomata, että Rooman klubi tyrmää heti ajatukset vihreästä kasvusta, tai jopa kasvuttomasta taloudesta. Se sanoo, että vihreä kasvu on jo terminä ristiriidassa itsensä kanssa. Maapallon ongelma ei ole liian tuhlaileva kulutus tai tuhlaileva teknologia, vaan kulutus itsessään. Toisaalta taas selvityksessä huomautetaan, että talouskasvun pysäyttäminen sinänsä on nykyisessä talousjärjestelmässä katastrofaalista. (Rooman klubi ei selvästikään ole kuullut Serge Latouchen degrowth-mallista, joka on avoimesti anti-kapitalistinen.)

Mitä maailman huippu-päättäjät sitten ehdottavat? ”Bankrupting nature”-linkistä voitte lukea vastausvaihtoehtoja, joista on luettavissa radikaalejakin uudistuksia. Siellä ehdotetaan mm. kokonaan uusia tapoja pyörittää taloutta, uusia perusteita hintojen määrittelylle, globaalia ja keskitettyä ongelmanratkaisua ja yhdessä kohdassa jopa pitkän aikavälin taloussuunnittelun käyttöön ottoa.

Siinä missä ehdotuksia ei voi syyttää radikaalista marxilaisuudesta, niistä voi selvästi lukea pettymyksen koko kapitalistiseen järjestelmään. Minä en kuitenkaan näe kaikkia näitä muutoksia pelottavina asioina. Niin kasvissyönti, työn uusi arvottaminen kuin uudet organisaatiotkin voivat toki olla monelle kammottavia perinteiden lakkauttamisia, mutta ne voivat olla myös mahdollisuuksia. Erityisesti entistä positiivisempi suhtautuminen talouden suunnitteluun avaa mahdollisuudet entistä parempaan yhteiskuntaan. (En lähde tässä suunnitelmatalouskeskusteluun, mutta jos joku on siitä kiinnostunut, niin lukekoot Paul Cockshottin kirjan ”uusi sosialismi”, tai vaikkapa vain tämän tai tämän tekstin.)

Blogikirjoitukseni tarkoitus ei ollut pelotella lukijoita tai haukkua vihreitä. Tarkoituksena on pikemminkin huomauttaa, että suomalainen vihreä liike noin yleensä ei tunnu ottavan maapallon tilaa kovin vakavissaan. Toki moni varmasti haluaisi ratkaista ympäristöongelmat, mutta vielä enemmän täällä halutaan pitää nykyisenkaltainen yhteiskunta. Suomalainen vihreä nuori mieluummin käyttää polkupyörää ja halogeenilamppua kuin vaatii yhteiskuntajärjestelmän totaalista vaihtamista.

Ympäristön ongelmat ovat ratkaistavissa ilman luisumista orwellilaiseen dystopiaan, mutta se vaatisi tosiasioiden tunnustamista ja radikaaleja muutoksia omiin elämäntapoihimme ja ajattelutyyleihimme. Ennenkaikkea me tarvitsemme radikaalisti erilaista politiikkaa, joka ei pelkää murtaa tabuja talouden suunnittelun suhteen ja joka ei keskity pelkkään kansalliseen näpräämiseen.

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s