Maltillisen oikeiston uhka

Kaikki ovat varmasti kuulleet Jyväskylässä sattuneesta puukotuksesta, jossa muutama äärioikeistolainen isänmaantoivo pyrki keskeyttämään keskustelutilaisuuden äärioikeistosta Suomessa. Äärioikeiston ilkeydestä ollaan luettu ja kirjoiteltu jo kyllästymiseen asti, joten en aio jatkaa siitä sen enempää. Minua kiinnostaa paljon enemmän poliittisen valtavirran reaktiot, tai pikemminkin reaktioiden puute, tapahtuneeseen.

Kun äärioikeistolaiset tekevät aseistetun hyökkäyksen nimenomaan rauhanomaiseen vasemmistolaiseen tapahtumaan, voisi kuvitella, että media ja poliitikot tuomitsisivat äärioikeistolaista väkivaltaa kilpaa toistensa kanssa. Kovinpa olen naiivisti ajatellut.

Ensimmäisissä lehtijutuissa tapahtunutta kutsuttiin vähättelevästi joukkotappeluksi. Tiedättehän, sellaiseksi tapahtumaksi, jota angstiset teinit nyt vähän väliä saavat aikaan. Toisaalta taas oma ministerimme Alexander Stubb on jotenkin onnistunut kääntämään äärioikeiston puukkohyökkäyksen keskusteluksi äärivasemmistosta. Myös Hommafoorumilla on kyhäilty oikeiston väkivallasta jonkinlainen fiktiivinen vastakkainasettelu ”maltillisten” ja ”ääriliikkeiden” välillä. Se, miten kaikista poliittisista toimitsijoista nimenomaan Hommaforum ja Alexander Stubb ovat profiloituneet ”maltillisina”, on jäänyt minulta pimentoon.

Kyseessä ei ole kuitenkaan kovin yllättävä taktiikka, sillä hyökkäys on erittäin kiusallinen koko oikeistolle. Ns. ”maltillisen” oikeiston ainoa keino pestä kätensä koko touhusta on kyhätä jonkinlainen maltillisten identiteetti, ja siten maalata myös vasemmisto jonkinlaiseen yleiseen ääri-ideologiaan. Tosiasia kun kuitenkin on se, että Jyväskylän hyökkäys on koko oikeistolaisen kentän vastuulla, ja nimenomaan oikeistolaisen kentän vastuulla. Yhä hyväksytymmät näkemykset ”heikommasta aineksesta” ja ihmisen ”instrumentaalisesta arvosta” ovat peräisin nimenomaan eduskuntamme kahdesta suuresta oikeistopuolueesta. Pitäisikö meidän oikeasti olla yllättyneitä siitä, että kokoomuksen ja perussuomalaisten salonkikelpoiseksi tekemä sosiaalidarwinismi voi saada tällaisiakin ilmenemismuotoja?

Minä en suinkaan ole yksin ajatusteni kanssa. Itä-Suomen yliopiston tutkija Vesa Puuronen kertoo, kuinka varsinaisia ääriliikkeitä vaarallisempi ilmiö on kansallismielisen ajattelun ja ”vähempiarvoisuuden” hivuttaminen politiikan valtavirtaan. Sitä työtä tekevät nimenomaan nämä ah-niin-rauhalliset keskitien oikeistolaiset.

Tässä onkin tärkeää ymmärtää, että äärioikeistolaista väkivaltaa ei voi vastustaa jotenkin kiltisti konsensuksella sen keskusta-oikeiston kanssa. Tämä väkivalta tulee yleisemmin oikeistolaisesta ideologiasta, jossa köyhät ja vähemmistöt ”ansaitsevat” kaikki vastoinkäymisensä. Äärioikeiston vastainen kamppailu on kamppailua koko oikeistoa vastaan, sillä suurin uhka tulee sieltä eduskunnan suuresta ja hyväksytystä tavallisten oikeistolaisten leiristä.

Radikalismin puolustus

Tämä teksti julkaistiin kommunistisen nuorisoliiton järjestölehdessä .Kom:issa 25.1.2012

Radikalismin puolustus

Kaikki me olemme tavanneet ihmisiä, jotka omien sanojensa mukaan eivät ole vasemmalla eivätkä oikealla. Kokonaiset puolueet julistavat ”puolueettomuuden” ilosanomaa, kuten vaikkapa vihreä liitto tai perussuomalaiset. Se, ovatko nämä ihmiset ja puolueet oikeasti vapaita ideologiasta tai oikeisto-vasemmisto akselista voidaan kyseenalaistaa, mutta se ei oikeastaan ole tärkeää. Tärkeintä on se, että jonkinlainen kuviteltu puolueettomuus on huono lähtökohta politiikalle.

Vaikka poliittisesti ”maltilliset” haluavatkin maalata kuvaa politiikasta, jossa ideologiset äärilaidat yrittävät horjuttaa konsensushaluisia ja rauhanomaisia keskitienkulkijoita, yllättävän monelle ääri-ideologiat kelpaavat. Mm. 8-tuntinen työpäivä, tasa-arvo, orjuuden lakkautus ja demokratia ovat kaikki olleet joskus äärivasemmiston oikkuja. Nykyään ne kuitenkin ovat kaikkien hyväksymiä totuuksia, emmekä me voi tietää mitkä laitavasemmiston oikut ovat tulevaisuudessa kaikkien myöntämiä tosiasioita.

Poliittinen puolueettomuus ei ole ainoastaan lyhytnäköistä, vaan se on myös suorastaan ilkeää. Yhteiskuntamme ei ole mikään tasa-arvoisten yksilöiden pelikenttä. Osalla on varaa ja yhteyksiä kieltäytyä tarjouksista, odotella parempia aikoja tai vaihtaa kokonaan elintapaa. Osa taas joutuu olosuhteiden pakosta hyväksymään kaikki tarjoukset jotka saa. Yhtiöille ja osakkeenomistajille tarjotaan kannustimia veronvähennysten ja bonusten muodossa, ja työntekijöille tarjotaan palkka-alea ja työturvan poistamista.

Puolueettomuus tällaisessa tilanteessa on ikäänkuin hakisi kaikkia tyydyttävää ratkaisua kiusaajan ja kiusatun välillä. Jos esimerkiksi työttömiä pyydetään pysymään työttöminä vielä muutaman vuoden vain, jotta saataisiin hallituksessa aikaan jonkinlainen kompromissi, niin asioiden tärkeysjärjestys on erittäin kieroutunut. Ainoa moraalinen vaihtoehto olisi ottaa selvä kanta työntekijöiden puolesta pääomaa vastaan.

Tässä vaiheessa moni vanhoillisempi tavanomaisesti älähtää. Heidän mukaansa myös rikkailla on oikeus tulla huomioonotetuksi, ja myös rikkaiden panosta tarvitaan yhteiskunnassa. Yleensä muistetaan vielä pelotella, että vallankumoustakin tällaiset radikaalit ajavat.

Toki, jos joku on sitä mieltä, että rikkaat ja vaikutusvaltaiset ökyt ovat puolustamisen tarpeessa, niin annettakoon siihen mahdollisuus. Omasta mielestäni kuitenkin reilu politiikka on mahdollista vasta sitten, kun kaikki osapuolet suostuvat pelaamaan reilua peliä. Käytännössä tämä tarkoittaisi sitä, että rikkaat maksaisivat aiheuttamansa talouskriisit, ympäristökatastrofit ja sosiaaliset haitat.

Mitä tulee vallankumouksiin, niin kyllä, radikaalit kannattavat vallankumousta. Usein vain unohdetaan, että niin kannattavat kaikki muutkin. Kovin harva uskaltaa enää olla avoimesti Ranskan vallankumousta, Amerikan vallankumousta tai vaikkapa itä-blokin kaatanutta vallankumousta vastaan. Arabimaiden vallankumouksia suorastaan puolustellaan. Yhä harvemmin kyse on siitä, että ihmiset vastustaisivat vallankumouksia noin yleensä. Paljon useammin on kyse siitä, että he vastustavat nimenomaan sosialistisia vallankumouksia.

Radikalismi on sanalla sanoen sitä, että tunnustetaan yhteiskunnan jakaantuvan omistaviin ja omistettuihin. Radikalismi on sen myöntämistä, että reilu politiikka on mahdollista vain reilussa yhteiskunnassa. Radikalismi on ennenkaikkea sitä, että ei leikitä filosofialla, vaan asetutaan rehellisesti pienen ihmisen puolelle vallankäyttäjiä vastaan.

Vihreääkin vihreämpää

Luin tässä joutessani vihreiden puolueohjelmaa, maailman tila kun on mitä on ja politiikka kiinnostaa. Kuten aikaisemminkin olen huomauttanut, vihreiden ohjelma jättää minut kylmäksi. Kyse ei olisi siitä, että minulla olisi jotain nimenomaan vihreitä vastaan. He kuitenkin edustavat eduskuntamme vihreintä siipeä, ja olisin odottanut hieman enemmän puolueelta, jonka nimi on ”vihreät”.

Antakaas kun kerron mitä tarkoitan.

Kesällä Tukholman kansainvälisen vesi-instituutin tutkijat aiheuttivat kohtauksia tosimiesten keskuudessa, kun he ennustivat, että koko maailma voi olla pakollisen kasvissyönnin edessä. Taustalla on tieto siitä, että lihatalous syö huomattavasti enemmän maata ja vettä kuin kasvisruoka. Maasta ja vedestä kun on kuitenkin kovaa pulaa suuressa osassa maailmaa.

Moni päättäjä on yrittänyt tähän mennessä purkaa ongelmaa tavanomaisin taloudellisin keinoin. On ehdotettu suojelutulleja kehitysmaille, erinäisiä veromuutoksia ja poliittisia ratkaisuja. Ongelma ei kuitenkaan ole missään yksityiskohdissa. Mm. maapallon yhteenlaskettu viljelypinta-ala on ollut laskussa vuoden 2004 jälkeen. Jos ruuan tuotannolle alkaa olemaan jo fyysisiä esteitä, voitte kuvitella, että muutamilla kannustimilla ei ole paljon merkitystä. Maailma on kovemman kautta oppimassa, että hyviä talouslukuja ei voi syödä.

Ongelma ei kuitenkaan rajoitu pelkkään ruuantuotantoon tai vesitilanteeseen. Koko yhteiskuntamme perustuu kulutukselle ja talouskasvulle.

Monen vihreänkään mielestä tämä ei ole ongelma, ja monesti kuulee termin ”vihreä kasvu”. Vihreä kasvu on kuitenkin silkkaa utopiaa. Tavanomainen käsitys taloustieteessä on se, että nykyisenkaltainen talousjärjestelmä tarvitsee n. 3% vuotuisen kasvun pitääkseen yllä työllisyyttä ja hyvinvointia. Luku ei ehkä vaikuta suurelta, mutta pienellä matematiikalla selviää, että 3% vuotuinen kasvu esim. sadan vuoden ajan tarkoittaa talouden 20-kertaistumista. (Laskekaa rauhassa, minä odotan.) Vaikka myöntäisimmekin, että talouden 20-kertaistaminen olisi matemaattisesti mahdollista, on meidän silti tunnustettava, että ainakaan aineellisesta hyvinvoinnista tuo kasvu ei tule syntymään.

Maailman resurssien rajallisuus ei kaikesta huolimatta ole uusi ongelma. Ns. Rooman klubi on miettinyt näihin ongelmiin ratkaisua jo 60-luvulta lähtien. Tämä luonnontieteilijöistä, taloustieteilijöistä, liikemiehistä, korkeista virkamiehistä sekä valtionpäämiehistä koostuva yhteisö julkaisi ”Bankrupting nature”-selvityksen, joka analysoi ihmiskunnan tulevia ongelmia ja niiden ratkaisuja.

Mielenkiintoista on huomata, että Rooman klubi tyrmää heti ajatukset vihreästä kasvusta, tai jopa kasvuttomasta taloudesta. Se sanoo, että vihreä kasvu on jo terminä ristiriidassa itsensä kanssa. Maapallon ongelma ei ole liian tuhlaileva kulutus tai tuhlaileva teknologia, vaan kulutus itsessään. Toisaalta taas selvityksessä huomautetaan, että talouskasvun pysäyttäminen sinänsä on nykyisessä talousjärjestelmässä katastrofaalista. (Rooman klubi ei selvästikään ole kuullut Serge Latouchen degrowth-mallista, joka on avoimesti anti-kapitalistinen.)

Mitä maailman huippu-päättäjät sitten ehdottavat? ”Bankrupting nature”-linkistä voitte lukea vastausvaihtoehtoja, joista on luettavissa radikaalejakin uudistuksia. Siellä ehdotetaan mm. kokonaan uusia tapoja pyörittää taloutta, uusia perusteita hintojen määrittelylle, globaalia ja keskitettyä ongelmanratkaisua ja yhdessä kohdassa jopa pitkän aikavälin taloussuunnittelun käyttöön ottoa.

Siinä missä ehdotuksia ei voi syyttää radikaalista marxilaisuudesta, niistä voi selvästi lukea pettymyksen koko kapitalistiseen järjestelmään. Minä en kuitenkaan näe kaikkia näitä muutoksia pelottavina asioina. Niin kasvissyönti, työn uusi arvottaminen kuin uudet organisaatiotkin voivat toki olla monelle kammottavia perinteiden lakkauttamisia, mutta ne voivat olla myös mahdollisuuksia. Erityisesti entistä positiivisempi suhtautuminen talouden suunnitteluun avaa mahdollisuudet entistä parempaan yhteiskuntaan. (En lähde tässä suunnitelmatalouskeskusteluun, mutta jos joku on siitä kiinnostunut, niin lukekoot Paul Cockshottin kirjan ”uusi sosialismi”, tai vaikkapa vain tämän tai tämän tekstin.)

Blogikirjoitukseni tarkoitus ei ollut pelotella lukijoita tai haukkua vihreitä. Tarkoituksena on pikemminkin huomauttaa, että suomalainen vihreä liike noin yleensä ei tunnu ottavan maapallon tilaa kovin vakavissaan. Toki moni varmasti haluaisi ratkaista ympäristöongelmat, mutta vielä enemmän täällä halutaan pitää nykyisenkaltainen yhteiskunta. Suomalainen vihreä nuori mieluummin käyttää polkupyörää ja halogeenilamppua kuin vaatii yhteiskuntajärjestelmän totaalista vaihtamista.

Ympäristön ongelmat ovat ratkaistavissa ilman luisumista orwellilaiseen dystopiaan, mutta se vaatisi tosiasioiden tunnustamista ja radikaaleja muutoksia omiin elämäntapoihimme ja ajattelutyyleihimme. Ennenkaikkea me tarvitsemme radikaalisti erilaista politiikkaa, joka ei pelkää murtaa tabuja talouden suunnittelun suhteen ja joka ei keskity pelkkään kansalliseen näpräämiseen.

Pienipalkkaisuus mullisti Hesarin toimituksen

Viime päivinä Suomen kansa on saanut todistaa, kuinka käsite ”piilomainonta” on viety uudelle tasolle. Ei, tällä kertaa kukaan ei ehdota suoraan palkka-alea, eikä mitään muitakaan sosiaaliturvan leikkauksia. Valtamediamme on vain ikäänkuin huomauttanut, että pienet palkat pelastivat Saksan talouden.

Helsingin-Sanomien syyttäminen tästä on toki epäreilua, sillä sama juttu on pyörinyt muussakin mediassa. Käsittelen kuitenkin aihetta Hesarin tekemän jutun kautta, jotta minulla olisi jokin selvä lähde tällekin tekstille.

Lukijoiden olisi kai tällä kertaa tarkoitus uskoa, että tässäkin jutussa olisi kyse vain jostain puolueettomasta huomautuksesta, ilman sen kummempia poliittisia piiloviestejä. Helsingin-Sanomat on toki aina ollut oikeistolainen lehti, mutta näin suora linjaveto maan ykköslehdeltä venyttelee jo journalistisen etiikan rajoja. Ei ainoastaan sen takia, että kyseessä on avointa poliittista propagandaa, vaan myös siksi, että uutinen on suora valhe. Pienipalkkaisuuden tiedetään yleisesti huonontavan taloutta.

Monet suomalaiset talouden asiantuntijat ovat jo varoittaneet palkkojen alentamisesta. Palkansaajien tutkimuslaitoksen Seija Ilmakunnas kertoo, että palkka-ale heikentäisi yleistä ostovoimaa, ja sitä kautta suorastaan pahentaisi työttömyystilannetta. Paljon yksityiskohtaisemman analyysin palkka-alesta saa, kun lukee tämän loistavan jutun Taloussanomista.

Sen lisäksi, että palkka-ale pienentäisi Suomen markkinoita ja ostovoimaa, se pienentää työnantajien kannustimia investointeihin. Kalifornian yliopiston Richard Sutch kirjoittaa, että korkeat minimipalkat kannustavat työnantajia koneistamaan taloutta, ja sitä kautta tehostamaan toimintaansa. Osakkeenomistajien näkökulmasta palkka-ale on siis laiskan miehen ratkaisu tilanteessa, jossa oikeasti pitäisi investoida ja kehittää teollisuutta.

Mutta tämä kaikki on vain teoreettista puhetta. Laajoista palkkojen alennuksista on esimerkkejä niin Suomesta kuin maailmaltakin.

Suomessa sai vuosina 1993-1995 maksaa nuorille (alle 26v.) palkkaa, joka oli 20% työehtosopimusten alapuolella. Palkka-ale ei kuitenkaan lisännyt nuorten työllistymistä.

Myös Irlannin muutaman vuoden takaiset toimet palkkojen alentamiseksi ovat olleet ”tuloksellisesti haasteellisia”.

Vaan entäpä Saksa? Tokihan Saksa pelastui palkkoja alentamalla, eivätkö uutisvälineet juuri uutisoineet tästä?

Noh, Saksa ei oikeastaan pelastunut palkkojen alennuksilla. Nobel-palkittu taloustieteilijä Paul Krugman laittaa Saksan vähäisen työttömyysluvun työajan lyhentämisen, ei suinkaan palkkojen alentamisen, piikkiin. Ja ei, ne eivät ole sama asia, sillä Saksan palkkojen alennukset ja sosiaaliturvan purkamiset sijoittuvat aikaan viisi vuotta ennen Kurzarbeit-ohjelmaa, ja Saksan Kurzarbeit-ohjelmassa valtio maksaa työntekijöille osan heidän menettämistään palkoista.

Loppujenlopuksi meille jää suomalaisen median palkka-alen hehkutuksesta käteen vain puhkiammuttuja taloustieteen teorioita, ja Saksan lisääntyvä köyhyys.

Kirje Internetin vihaisille oikeistolaisille

Hyvät Internetin vihaiset oikeistolaiset

Olen aina kokenut teidät jonkinlaiseksi tuttavaksi. Sain kunnolla tutustua teihin vasta kuluneella viikolla, kun piirititte ahkerasti blogiani. Tunsin teidät jo toki aikaisemminkin. Totisesti, Internet ei tunne niin triviaalia blogia, tai niin merkityksetöntä uutista, ettettekö te olisi täysin vallanneet sen kommenttipalstaa.

Ennen kuin menen pidemmälle kirjeeni kanssa, haluan korjata erään väärinkäsityksen. Tiedän kyllä, että teitä on monenlaisia. Teidät voisi helposti jakaa kategorioihin, kuten ”uusnationalistinen kaappirasisti”, tai ”kiihkokapitalistinen markkinauskovainen”. Tarkoitukseni ei ole kuitenkaan luennoida vihaisen oikeiston rakenteesta, vaan antaa teille yleisiä vinkkejä tulevaisuutta ajatellen. Antakaa siis anteeksi, jos nyt kerran puhun teistä homogeenisenä ihmisryhmänä.

Mielestäni meidän suhteemme on lähtenyt liikkeelle erittäin valitettavalla tavalla. Olette jo kauan levitelleet nimityksiä ja uhkakuvia, jotka loukkaavat minua syvästi. Esimerkiksi teidän taipumuksenne kutsua kulttuurimarxilaisiksi joka toista internetin käyttäjänimeä, on erittäin turhauttavaa kaltaiselleni ihmiselle, joka on ihan oikeasti marxilainen. Tuntuu ikävältä kun oikeat marxilaiset joutuvat pienessä vähemmistössä huomauttamaan kapitalismin virheitä, ja samaan aikaan te juoksentelette kaduilla antamassa arvonimiä ties mille viattomalle ohikulkijalle punaisen t-paidan pitämisestä. Myöskin, naapurin Ville ei ole kommunisti vain sen takia, että hän ei heti ole tyrmäämässä SDP:n puolueohjelmaa. Kommunismi ja marxilaisuus ovat oikeita poliittisia liikkeitä, joiden kannattajilta usein odotetaan ihan oikeaa kapitalismin vastustamista.

Kun te toisaalla yritätte loukata puolivillaisia kevytvasemmistolaisia, on mielestäni ikävää, että te jätätte oikeat kommunistit täysin huomiotta. Ottaen huomioon, että mm. Hommaforum on löytänyt haukuttavakseen sellaisiakin valtavia julkkiksia kuin Sippo Kähmi tai Heikki Ketoharju, on epäreilua, että jätätte heidän ystävänsä Simo Suomisen täysin huomiotta. Vähemmästäkin alkaa kaltaiseni paatunut punavihermädättäjä miettimään, että mitä on tehnyt väärin. Toivon, että viimeistään tämä kirjoitus korjaa tilanteen ainakin Hommafoorumin osalta.

Mutta tarpeeksi loukkauksista, nyt annetaan käytännön vinkkejä.

Ensinnäkin, lakatkaa opettamasta minulle peruskoulun taloustiedettä. Uskallan väittää, että suurin osa suomalaisista tietää varsin hyvin, mitkä ovat rajattoman markkinatalouden periaatteet ja argumentit. Kyllä, niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin, on täysin mahdollista sekä tuntea markkinataloutta ja samanaikaisesti olla sitä mieltä, että se on huono teoria.

Ylipäätänsäkin, suhteemme talouskeskusteluissa tuntuu olevan äärimmäisen yksipuolinen. Meillä vasemmistolaisilla tuntuu aina olevan jokin käsittämätön velvollisuus tuntea jonkun Hayekin tai Friedmanin koko tuotanto, mutta te ette jaksa tutustua kunnolla edes Keynesiin, Marxin arvoteorioista puhumattakaan. Yleensä kummatkin edellä mainituista kirjoittajista sivuutetaan lainaamalla yhtä lausetta heidän kirjoituksistaan, joka sekin on usein kontekstista poistettu tai pinnallisesti tulkittu.

Joskus kritiikkinne on suorastaan koomista. Esimerkiksi kirjoitukseni maksimipalkasta on saanut monessa tilanteessa vastaukseksi reaktioita tyyliin: ”Kai sinä ymmärrät, että tuollaisen jälkeen Suomeen ei jäisi enää ainuttakaan todella korkeatuloista.” Kyllä, minä ymmärrän sen oikein hyvin. Se on ikään kuin maksimipalkan pointti.

Joskus ajatusmaailmanne on myös sangen pelottavaa. Ainakin silloin kun puhutaan kannustimista, laittaa teidän arvomaailmanne miettimään. Aina kun puhutaan rikkaiden kannustamisesta, niin teillä tuntuu olevan yleinen konsensus siitä, että rikkaita kannustetaan parhaiten palkankorotuksilla, bonuksilla ja veronalennuksilla. Köyhät eivät kuitenkaan teidän mielestänne moisesta motivoidu, laiskottuvat vain. Köyhiä kannustetaan parhaiten palkanalennuksilla, sosiaaliturvan purkamisella ja piru vie turpaan antamalla!

Minun on myös mainittava, että teillä ”uusnationalistisilla kaappirasisteilla” on vakava ongelma salaliittoteorioiden kanssa. Se, että uutisissa puhuttiin eräästä somalista neutraaliin sävyyn, ei ole merkki ”punavihreän valtamedian” aivopesukampanjasta. Tai siis ihan oikeasti, hakekaa apua.

Minä toivon, ettei yksikään vihainen oikeistolainen suutu tästä aivan liikaa, ja esimerkiksi trollaa blogiani silmittömästi. Mitään ei kannata ottaa henkilökohtaisesti, kun kerta olen joutunut puhumaan teistä yleisenä joukkiona. Toisaalta taas, se koira ärähtää mihin kalikka kolahtaa.

Suomen rahat riittävät, herra Katainen

Pääministeri Jyrki Katainen tuli uudenvuoden tienoilla esille sanomalla, että Suomen rahat eivät riitä hyvinvointivaltion ylläpitämiseen. Yksi aiheen uutisotsikoista mm. tässä.

Kukaan ei voi tietenkään kieltää sitä, etteikö julkinen talous olisi ahdingossa. Kyse ei ole kuitenkaan siitä, että ”Suomen rahat eivät riitä”, kuten Katainen sanoi. Kyse ei ole myöskään mistään objektiivisesta talouden tilasta, vaan yksinomaan korvattavissa olevista poliittisista päätöksistä.

Esimerkkinä tästä Kataisen hallituksen omat arvovalinnat. Viime kesän budjettiriihessä Katainen itse neuvotteli yrityksille 200 miljoonan yhteisöverokevennyksen. Tämän lisäksi armeijalle tupsahti 560 miljoonan valtuudet asehankintoihin. Kaikki tämä vieläpä julkisen talouden kriisiytyessä ja sotilaallisten uhkien puuttuessa.

Suomessa on myös runsaasti potentiaalia uusiin julkisen sektorin uudistuksiin. Mm. veronkierrosta aiheutuu tutkimusten mukaan jopa 600 miljoonan euron tappiot vuosittain.

Tämän lisäksi SKP:n ehdotus pääomaverotuksen uudistamiseksi toisi arviolta 1,5 miljardia euroa valtion kassaan joka vuosi. Pääomaveron uudistus on jo moraalisellakin tasolla toivottava, sillä pääomatulojen verotus tekee nettoverotuksesta tunnetusti sattumanvaraista.


Rikkaiden verotuksen sattumanvaraisuus johtuu pääasiassa pääomatulojen lepsusta verotuksesta, ja erityisesti kunnallisen pääomaveron puutteesta.

Omalta osaltaan julkisen talouden ahdinkoa ovat ajaneet viimeisten vuosien ja vuosikymmenten ideologiset päätökset. Euroopan pankkeihin Suomi on heittänyt rahaa miljarditolkulla, ja pelkästään viimeisin Kreikan tukipaketti maksoi Suomelle 2,3 miljardia euroa. Se, saammeko me ikinä noita rahoja takaisin, on toistaiseksi auki.

Toisaalta porvarihallitusten yksityistämiset viimeisen kahdenkymmenen vuoden ajalta maksavat Suomelle miljardi euroa vuosittain, menetettyjen osinkotulojen muodossa.

Jos Katainen olisi täysin tosissaan julkisen talouden ahdingon kanssa, hän voisi myös harkita eräiden valtiontukien perumista. Fossiilisten polttoaineiden valtiontuet yksinään maksavat Suomelle 1,9 miljardia euroa vuodessa. Erityisesti tämä fossiilisten polttoaineiden tuki ihmetyttää, sillä se on 50-kertainen Suomen ilmastorahoitukseen nähden. Tämä vieläpä aikana, jolloin ilmastokriisin pitäisi kaikkein eniten painaa päättäjien sydäntä.

Jos olisimme täydellisesti korjanneet pelkästään tässä blogissa mainitut menoerät, olisi valtiomme saanut viime vuonna 8 miljardia euroa paremman budjetin. Vertailun vuoksi mainittakoon, että viime vuonna valtiomme budjetti oli 7,5 miljardia euroa alijäämäinen.

En väitä, että valtiontalous olisi korjattavissa vain julistamalla edellä mainitut menoerät kumotuiksi. Tämä kirjoitus osoittaa kuitenkin sen, että Kataisen julistuksessa on vähemmän kyse Suomen köyhyydestä, ja enemmän kyse Kataisen omista arvovalinnoista ja ideologiasta. Suomen taloudessa on miljarditolkulla hyödyntämätöntä potentiaalia. Me emme hyödynnä tätä potentiaalia, sillä meidän johtajillamme on päähänpinttymä rikkaiden hyysäämisestä ja suuryritysten tukemisesta.

Herra Katainen, meillä on varaa hyvinvointivaltioon, mutta meillä ei ole varaa kaltaisiisi johtajiin.