Oppitunti filosofeille

Filosofia ei ole kuollut, vaikka sen ehkä pitäisi olla. Tätä todistavat lukuisat vaalipaneelit ja keskustelut, mutta viimeisimpänä kuitenkin Tom Lundbergin viikon kolumni.

Tämä oikeistolainen sosiaalidarwinismin manifesti tekee sen saman väitteen, jota lähes kaikki eduskuntapuolueet hymistelevät keskenään: ”Sellainen hyvinvointiyhteiskunta, jossa ihmisillä on ainoastaan oikeuksia, on saapumassa tiensä päähän.” Tekstistä löytää kaikki sunnuntaioikeistolaisen olkinuket, kuten idealistisen vasemmistoeliitin sekä yhteiskunnan vapaamatkustajat.

Voisin tietysti huomauttaa, kuinka kukaan ei oikeasti väitä, että yhteiskunnassa pitäisi olla vain oikeuksia. Voisin myös huomauttaa sen mitä olen aikaisemmissa kirjoituksissanikin huomauttanut, eli hyvinvointiyhteiskunnan väärinkäyttöä suurempi ongelma on hyvinvointiyhteiskunnan alikäyttö. En kuitenkaan lähde pidemmälle tähän leikkiin, sillä varsinainen pointtini on paljon yleisempi.

Nykypolitiikan keskustelussa ei enää muuhun törmääkään kuin Lundbergin artikkelin kaltaiseen filosofointiin. Ylen kuntavaalien aloituspaneelissa keskustelu pyöri saman aiheen ympärillä, eli siinä, kuinka teoriassa yhteiskunnassa pitäisi katsoa myös muualle kuin viranomaisten toimiin. Tätä selitellään ”vastuulla”, ”vapaamatkustajilla” ja Niinistön ”solidaarisuudella”, jossa kukaan ei jättäydy toisen hoivattavaksi. Siinä missä keskustelu olisi varmasti mielenkiintoinen, on se rajusti aiheen ohi.

Poliitikkojen tehtävä ei ole keksiä selityksiä sille, miksi muillakin on rooli asioiden korjaamisessa. Poliitikkojen tehtävä on luonnostella, ehdottaa ja lopuksi päättää niistä keinoista, joilla julkinen sektori voi asioihin auttaa. Nykyaikainen filosofia vastuusta, oli se sitten oikeassa tai ei, pyrkii vain peittelemään sitä tosiasiaa, että nykyajan Suomessa kukaan ei enää tee tarvittavia päätöksiä, teoista puhumattakaan. Suomen eduskunta ei enää ole päättävä elin joka toimii asioiden korjaamiseksi, vaan se on filosofinen väittelykerho äärikapitalismin puolustamiseksi.

Kaiken ”vastuu”-retoriikan ja ”vapaamatkustajien” vastustamisen takana valtapuolueet ovat systemaattisesti toimineet vain rikkaimman kansanosan olojen pönkittämiseksi köyhien ja keskiluokan kustannuksella. Esimerkiksi 90-luvun laman jälkeinen talouskasvu meni lähes kokonaan rikkaiden taskuun, siinä missä köyhimpien tulot suorastaan laskivat. Tuloerojen kasvu ei kuitenkaan ole pakollista. Silti rikkaat ovat rikastuneet ja köyhät köyhtyneet päähallituspuolueen väristä riippumatta. (Edellinen lähde.)

Kaikesta jalomielisestä filosofiasta huolimatta eduskunnan teot ovat johtaneet:
Suurimpaan ruuan hinnan nousuun Euroopassa
Teollisuuden alan konkursseihin ja alasajoon
Kasvaneeseen ekologiseen jalanjälkeen. (Teollisuuden alasajosta huolimatta.)
Köyhien määrän kasvuun.
Yksityisten kansalaisten velkaantumiseen.
Asumisen hinnan nousuun…
… Erityisesti vuokralaisten tapauksessa.
Rikkaiden verotuksen lepsuuntumiseen.
Julkisen liikenteen hintojen nousuun.
…jne…

Kutsukaa minua vaikka vastuuttomaksi, mutta jos ”yksilön vastuu” saa aikaan tällaista jälkeä, niin jätän suosiolla moisen filosofoinnin muille.

Minä en ainakaan tarvitse moralisoivaa selittelyä siitä, että kenen vastuulla mikäkin on, ja onko hyvinvointivaltio periaatteessa oikeudenmukainen idea. Minä haluaisin kuulla poliitikoilta oikeita ehdotuksia siitä, miten he aikovat omalta osaltaan korjata nämä asiat. Mikä vielä parempaa, jos näkisin heidän tekevän jotain ongelmien eteen, saattaisin ehkä jopa tukea heitä.

Mutta ei, nykyisellään poliitikot vain pyrkivät erilaisella retoriikalla peittelemään sitä, että heillä on puolueesta riippumatta tarjota vain yhtä asiaa. Sitä samaa vanhaa kurjistamispolitiikkaa, joka on jatkunut 90-luvun lamasta asti.

Miten olisi täysin uudenlaiset ratkaisut? Jos laitettaisiinkin rikkaat maksamaan oma kriisinsä esim. SKP:n ehdottamalla pääomaverouudistuksella. Yksinään sillä saataisiin talouteen noin 1,5 miljardia euroa pelivaraa. Oma arvovalintansa on myös hallituksen ratkaisu heittää 560 miljoonaa euroa aseisiin rauhan aikana, tai helpottaa energiaveroa 200 miljoonalla.

Jo pelkästään näillä luvuilla kustannettaisiin paljon ihan oikeaa toimintaa yhteiskunnan perustoimintojen hyväksi. Siinä olisikin ehdotus puolueille: jos olisi näyttää tällaisia toimia peruspalveluitten hyväksi, ei tarvitsisi tuhlata äänestäjien aikaa tyhjänpäiväisellä filosofialla.

Tästä on kyse, kun SKP lähti kuntavaaleihinsa motolla: ”tekoja lähipalveluiden puolesta!”

2 comments

  1. Heikki Ketoharju · syyskuu 28, 2012

    Tuo pointti sisältöjen katoamisesta ja korvautumisesta yleisfilosofisella löpinällä poliittisessa keskustelussa on ihan totta ja terävä huomio. Sen sijaan en ole kyllä samaa mieltä, että eduskunta olisi vain ”yleisfilosofinen keskustelukerho”.

    Kyllähän siellä ihan konkreettisia päätöksiä tehdään, mutta pulmana vain on, että perin harva näinä päivinä puhuu siellä asiaa. Suurin osa ”vasemmistolaisista” puheenvuoroistakin on vain merkillistä arvohöttöä, ja pieniä detaljitason korjausehdotuksia. (Laitoin vasemmistolaisen sitaatteihin, koska halusin sisällyttää demaritkin mukaan…)

  2. simosuominen · lokakuu 27, 2012

    Päätöksiä tehdään, mutta kun ne eivät ole edes kapitalistisen logiikan mukaisia. Nekin harvat konkreettiset päätökset joihin siellä päädytään, ovat auttamattoman tehottomia ja kaikkien asiantuntijalausuntojen vastaisia. Tämän takia kutsun eduskuntaa väittelykerhoksi, koska silloinkin kun siellä tehdään jotain, lähtökohtana ei ole edes kapitalismin puitteissa korjata mitään, vaan tarkoituksena tuntuu yhä useammin olevan vain yleinen moralistinen päteminen.

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s