Tekeekö politiikka meitä, vai teemmekö me politiikkaa?

Itse politiikassa mukana olevat syyttävät usein nuoria apaattisuudesta. Tämä tehdään usein suuressa paremmuudentunnossa, enkä voi kieltää ettenkö olisi itsekin sortunut tähän aika ajoin. Tietyssä valossa apaattisia nuoria on kuitenkin hyvin helppo ymmärtää, sillä he tuntuvat olevan perillä lähes mystisestä nykypolitiikan ominaisuudesta.

Kaikki suomalainen politiikka tehdään alistumisen lähtökohdista. Mitä muuta neuroottisesti toisteltu ”vastuu” olisikaan, kuin ”välttämättömän” edessä nöyrtymistä. Leikkauspolitiikkaa ja säästöjä perustellaan tilanteen pakottamana ainoana vaihtoehtona, ja EU:n pankkitukien perusteluissa on tiettyä ”mitä muutakaan me voisimme tehdä”-äänensävyä. Kun vallalla on ajatus pelkästä luonnonvoimilta suojautumisesta, väite: ”politiikalla ei voi saada muutosta aikaan” tuntuu olevan suorastaan hyvin perusteltu.

Tämän asenteen olemassaololla pystytään selittämään paitsi poliittinen apaattisuus, myös perussuomalaisten suosio.

Perussuomalaiset ovat mediankin mukaan protestipuolue, mutta protesti mille? Totisesti eivät leikkauspolitiikalle tai valtoimenaan riehuvalle kapitalismille, sillä persujen kunta-aloitteita on odotettu kuin kuuta nousevaa jo useita vuosia lähes kaikissa kunnissa, missä heillä vain on valtuutettuja. Eduskunnassakin aloitetyö on heillä mitä nyt milloinkin. Kyseessä ei myöskään ole protesti sorrettujen puolesta eliittiä vastaan, sillä perussuomalaisten kannattajakunta tulee selvästi keskiverto kansalaista parempituloisista.

Perussuomalaisissa on kuitenkin sitä jotain, jota politiikassa kaivattaisiin. He lähtevät omista lähtökohdistaan, ja pyrkivät muovaamaan yhteiskuntaa haluamakseen. Väitänkin, että perussuomalaiset ovat protesti nimenomaan kaikkea parlamentaarista politiikkaa vaivaavalle ja apaattiselle tapahtumien edessä antautumiselle. Tämän takia myös jotkut vasemmistolaiset ovat kokeneet houkutusta perussuomalaisia kohti, ja tätä henkeä kaivattaisiin myös vasemmistossa.

Jos asia jätettäisiin yleiselle tasolle, niin tämän blogikirjoituksen näkemystä olisi helppo kritisoida. Kaikki puolueethan ainakin näennäisesti ovat sitä mieltä, että politiikalla voi vaikuttaa. Mutta eivätkö nämä samat poliitikot aina kysyttäessä leikkauksista ja pankkituesta toista niitä samoja mantroja? ”Leikkaukset ovat pakollisia”, ”pankkituelle ei ole vaihtoehtoja”, tai: ”kuntauudistus on väistämätön.” (”Resistance is futile”?)

Kerran muuan toimittaja kysyi Che Guevaralta, mitä tarvittaisiin, jotta vallankumous onnistuisi latinalaisessa amerikassa. Che huudahti yksinkertaisesti: ”Munaa!” Silläkin riskillä, että suututan tätä lukevat feministit (ilmeisesti Chen mielestä naiset eivät tee vallankumouksia latinalaisessa amerikassa…), sanon, että juuri tätä paljon puhuttua munaa on puuttunut koko Euroopan poliittiselta kentältä. Kukaan ei enää uskalla tehdä mitään tavallisesta poikkeavaa, sillä ”luonnonvoimien” vastustaminen saattaisi vaikka päättyä epäonnistumiseen ja vaalitappioon. Synkässä apatiassa vain seurataan Yhdysvaltoja, ja puhutaan sitten jälkeenpäin ”vastuusta” ja ”välttämättömyydestä”.

Poliittisen apatian purkamiseksi ja yleisen moraalin kohottamiseksi, on välttämätöntä huutaa kaikista mahdollisista medioista, että muutos on mahdollista. Meidän ei todellakaan ole mikään pakko jättäytyä historian räsynukeiksi, vaan poliittisia vaihtoehtoja on kaikelle aina leikkauspolitiikasta tuloerojen kasvuun. Kommunistien tehtävänä on paljastaa, että ”vastuu” ei ole mitään muuta kuin pelkuruutta, ja että ”säästäminen” on vain leikkauksia ja yhteiskunnan purkamista. Me voimme tehdä yhteiskunnastamme juuri sellaisen kuin haluamme.

Johan Palefacekin laulaa, että ”…me voidaan tehdä ihan mitä halutaan…”

Poliittisesti apaattiset nuoret ovat siis tajunneet puolet jutun juonesta. Nykyään politiikka tosiaankin tekee meitä. Seuraavaksi heidät pitäisi saada huomaamaan, että me voimme tehdä politiikkaa.

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s