Kuuden tunnin työpäivä, miksi ja miten?

Katsoin tänään (4.9.2012) Ajankohtaisen kakkosen, jossa muiden aiheiden lomassa käsiteltiin kuuden tunnin työpäivää. Ohjelma kävi lyhyesti läpi uudistuksen idean, mutta suurin osa ohjelmasta keskittyi kansanedustajien asenteisiin uudistusta kohtaan. Ohjelmassa haastateltiin myös työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan jäseniä erilaisista uudistusehdotuksista.

Kuuden tunnin työpäivä on yksinkertainen idea, joka on viimeaikoina kerännyt kannatusta työpolitiikkaa seuraavissa piireissä. Kun työpäivä lyhennetään kuuteen tuntiin, saadaan monenlaisia kansallisia hyötyjä, kuten parempaa mielenterveyttä, enemmän vapaa-aikaa, parantuvaa perhe-elämää ja pidempiä työuria. Näiden jo ohjelmassa mainittujen etujen lisäksi kuuden tunnin työpäivää on puolustettu (jostain syystä ohjelmasta pois jätetyin) argumentein. Kuuden tunnin työpäivä nimittäin parantaisi yhden työtunnin keskimääräistä työtehokkuutta, sillä työtunnit ovat tutkitusti tehottomampia pitkän työvuoron lopussa, ja ihmisen kyky keskittyä on muutenkin paljon kahdeksaa tuntia lyhyempi.

Myös kansantaloudellista hyötyä saataisiin, sillä mm. Saksassa on jo onnistuttu torjumaan työttömyyttä lyhentämällä työpäivää. Suomessakin Elintarviketeollisuuden työnantajat toivoivat lyhyempää työpäivää 2010. Tämän sanottiin vähentävän mm. osa-aikatöiden ja määräaikaisten työsuhteiden määrää. Epävarmuuden ja työttömyyden vähentyessä palkansaajien määrä ei ainoastaan kasva, vaan myös valtion menot vähenevät, kun työttömyystukea nostaa yhä harvempi.

Kuuden tunnin työpäivä on pidetty päätöksenteosta sivussa lähinnä poliittisista ja ideologisista syistä. Ajankohtaisessa kakkosessa kokoomuslainen valiokunnan edustaja sanoi, että kuuden tunnin työpäivä lisäisi byrokratiaa. Tämä lausunto tehtiin siitä huolimatta, että Saksassa malli on saatu toimimaan oikein hyvin. Puhuttaessa julkisen puolen kuuden tunnin työpäivistä, kokoomusedustaja (jonka nimeä en millään muista) totesi, että julkisella puolella pitäisi tehdä enemmän, ei vähemmän töitä. Tähän virheelliseen tulkintaan tulemme tuota pikaa.

Ammattiliitot ovat torjuneet kuuden tunnin työpäivän sillä perusteella, että lyhenevät työpäivät tarkoittavat pienempää palkkaa. Palkkojen nostaminen on tietenkin tarpeen, etenkin pienemmissä tuloluokissa, mutta tämä onkin jo eri puheenaihe. On surullista nähdä ammattiliitot tällaisina mafioina, jotka ovat valmiita suurempaan työttömyyteen, jos vain heidän jäsenensä nauttivat suurempaa palkkaa.

Kuuden tunnin työpäivän taloudellisuus voi olla intuition (tai lähinnä ideologian) vastaista nykymaailmassa, jossa ihannoidaan kovaa ja pitkää työntekoa. Moni luulee, kuten kokoomusedustaja totesi, että tarvitaan lisää työtä. Todellisuudessa työnteon määrä ei ole kansantaloudessa lainkaan niin tärkeää, kuin työnteon organisointi. Mottomme pitäisi olla: ”work smart, not hard”. Tämä logiikka kuitenkin ohittaa monet vanhoilliset poliitikot, joiden työnihannointi ajetaan eduskunnassa läpi, vaikka se sitten tarkoittaisi isompia jonoja työttömyyskassalla ja mielenterveysklinikoilla.

Tämä onkin ajankohtaisen kakkosen tuoma toinen puoli keskustelusta. Kansanedustajiemme päättäväisyys saada kuuden tunnin työpäivää oli vähintäänkin selkärangaton, myös niiden keskuudessa, jotka periaatteessa olivat idean kannalla. Vain neljä valiokunnan kansanedustajaa otti selvän kannan kuuden tunnin työpäivän puolesta, ja loput joko kieltäytyivät täysin, tai ehdottivat jonkinlaisia selvityksiä aiheesta.

Myös ehdotusten sisällöt olivat mitäänsanomattomia. Ohjelmassa puhuttiin paljon yksittäisten yritysten kannustamisesta kuuden tunnin työpäiviä sisältäviin säästöratkaisuihin, julkisen sektorin ottamisesta kokeiluun kuuden tunnin työpäivissä sekä muista puolivillaisista ehdotuksista. Yksityisen sektorin ”kannustaminen” ei tietenkään ole toiminut ennenkään, mutta kuvitelkaa, jos AY-liike olisi aloittanut kampanjansa kahdeksan tunnin työpäivästä samanlaisilla ehdotuksilla. ”Ehdotamme, että yrityksiä kannustetaan säästämään työaikaa lyhentämällä irtisanomisten sijaan. Tämä tehtäisiin verokevennyksin ja valtionavuin…” Siinä olisivat jääneet joko kahdeksan tunnin työpäivät saamatta, tai tuon ajan puolueilta tukijat tulematta. Yleisen työpäivän säätäminen kuuden tunnin pituiseksi ei ole liian radikaali pyyntö.

Entä miten me sitten lähdemme ajamaan kuuden tunnin työpäivää? Samalla lailla kuin saimme kahdeksan tunnin työpäivänkin. Päättäväistä ja ei-liian-kilttiä kansanliikettä vastaan eivät hallitukset tai puolueet uskalla keplotella. Siinä on jokaisen katsottava peiliin, että onko kukin itse tällainen päättäväinen ja ei-liian-kiltti kansalainen.

Ps. Itse en jaksanut tarkistaa nimiä tai muita yksityiskohtia katsomalla ohjelmaa uudelleen, mutta ajankohtaisen kakkosen pitäisi olla katsottavissa vielä pari päivää tästä linkistä.

2 comments

  1. Päivitysilmoitus: Arvovalintoja « Simo Suominen
  2. simosuominen · joulukuu 3, 2012

    Jos pidit tästä, kannattaa katsoa myös uudempi mielipidekirjoitukseni Saksan lyhyen työn mallista.

    https://simosuominen.wordpress.com/2012/11/27/lyhytta-tyota/

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s