Jakaantunut sukupolvi (varoitus: hieman pidempi teksti!)

Tämä teksti julkaistiin alunperin ”Toisenlainen kuntakartta”-kirjasessa.

Toisenlainen kuntakartta

Eduskuntapuolueita kuuntelemalla voi helposti luulla, ettei Suomessa ole juurikaan kiireellisiä toimenpiteitä vaativia ongelmia. Kuntia rutistetaan kokoon ”kannustimin”. Ikään kuin kuntien talous olisi vain huonosta motivaatiosta kiinni. Palveluja kritisoidaan epätehokkaiksi ja tappiollisiksi sen sijaan, että olisi koettu tarpeelliseksi lisätä kuntien valtionosuuksia tai verotusoikeuksia. Melkein kuulostaa siltä, että ongelmat olisivat täysin pinnallisia.

Tosiasiassa politiikkaa tulisi tehdä täysin päinvastaisista lähtökohdista. Kuntalaisten etuja ei voida ajaa puhtaasti menoja karsimalla, vaan erilaiset ongelmat voidaan ratkaista ainoastaan suoraan kyseisiin ongelmiin puuttumalla. Nyt ei ole aika syyttää kuntien toimintoja milloin mistäkin synneistä, vaan nyt pitää luoda lisää työpaikkoja, rakentaa asuntoja ja julkista liikennettä sekä varmistaa, että kaikissa kunnissa on tarpeeksi palveluja monipuolisen elämisen ylläpitoon. Erityisesti meidän nuorten kohdalla tulee varmistaa, että emme joudu muuttamaan maan halki koulutuspaikan perässä, asumaan ylihinnoitelluissa asunnoissa tai pelkäämään yleistä syrjäytymistä. Nämä ovat todellisia ongelmia, joita nykyinen politiikka ei kykene ratkaisemaan. Rajojen siirtäminen ei tuo lisää rahaa sinne missä sitä tarvitaan, eikä palvelujen yksityistäminen tee toiminnasta taloudellisempaa.

Yleisestikin koko kuntien kriisin esittäminen taloudellisena ilmiönä on kyseenalaistettava. Kuntatalouden kriisiytymisessä ei ole ollut kyse menojen kasvamisesta tai edes yksittäisen kunnan koosta. Kunnat ovat joutuneet vaikeuksiin, koska tulot ja menot eivät ole kehittyneet samaa tahtia, ja tämä on ollut täysin politiikan ansiota. Todellisuudessa koko kunnallisen leikkauspolitiikan tarve on syntynyt vain kummallisesta päähänpinttymistä, joiden mukaan yrityksille tulisi maksaa palvelujen huonontumisesta (palvelujen kilpailuttaminen ja ulkoistaminen) ja että rikkaita ja pääomaa ei muka voi verottaa.

Koska kuntien alasajo ja taloudelliset säästöt ovat iskeneet erityisesti pienituloisiin ja tätä kautta valtaosaan nuorista, ovat monet vanhemman sukupolven poliitikot alkaneet puhua nuorten oikeuksista. Tämä on kuitenkin harhaan johtavaa, sillä nuoret eivät nykyään aja nimenomaan nuorten oikeuksia. Nuorisojärjestöjen aika kuluu entistä enemmän perusoikeuksien ajamiseen, jotka ovat muille väestönosille itsestäänselvyys. Asunto, työ, demokratia ja elintason takaavat tulot eivät ole mitään nuorten erityisoikeuksia. Nyt keskustellaan ihan vain ihmisoikeuksista ja kansalaisoikeuksista.

Nuorella on oikeus koulutukseen

Kun nuoret hakevat kotona istumisen sijasta koulutukseen, on tämä yhteiskunnallista oma-aloitteisuutta, joka tulee palkita, eikä suinkaan elämäntapavalinta, joka pitää kyetä maksamaan. Koulujen ja niissä olevien aloituspaikkojen alasajoa väitetään palvelukseksi nuorille, jotka yhä useammin ”valmistuvat työttömiksi”. Tosiasiassa nämä toimet vievät nuorilta viimeisen yhteiskunnallisen osallistumisen keinon tilanteessa, jossa toinen vaihtoehto on kaikella todennäköisyydellä työttömyys.

Koulut ja aloituspaikat eivät ole mikä tahansa poliittinen pelinappula, vaan tärkeä yhteiskunnallinen laitos ja monen pienemmän kunnan elinehto. Tämän takia kuntalaisten on puolustettava koulujansa ja opiskelijoitansa, vaikka tämä tarkoittaisi törmäyskurssia opetusministeriön kanssa ja liittymistä kuntakapinaan. Opiskelijoille on taattava täysin ilmainen terveydenhuolto, ja erityisesti mielenterveyspalvelut ovat tärkeässä asemassa, yhä kovenevassa yhteiskunnassa. Meidän on käytettävä kaikki valta kouluissamme, jotta kouluja ei yksityistettäisi tai tehtäisi maksullisiksi. Vain tämä takaa sen, että nuoren tulot ja perheen vauraus eivät sanele nuoren mahdollisuuksia ja yhteiskunnallista asemaa.

Nuorella on myös oikeus koulutukseen omalla asuinpaikallaan. Koulutuksen keskittäminen kasvukeskuksiin johtaa tilanteeseen, jossa nuoret joutuvat matkustamaan satoja kilometrejä läheistensä luota vain saadakseen koulutuksen. Samalla liikkeellä maaseudut tyhjenevät nuorista, jotka harvoin jaksavat nähdä vaivaa palatakseen takaisin. Kuntien tuleekin yhteistuumin pitää kiinni siitä, että jokaisella maakunnalla on monipuolista koulutusta laajalle levinneenä, sillä nuorten syrjäytyminen ja maakuntien tyhjeneminen on todellinen uhka.

Koulutuspaikkojen keskittäminen kasvukeskuksiin ei ole uhka vain opiskelijoille. Me opiskelijat tuomme kulttuuria, poliittista elämää sekä monipuolisuutta monen pienemmän kunnan arkeen. Pienemmät kunnat ovatkin vaarassa näivettyä ilman opiskelijoiden tuomaa piristysruisketta sosiaaliseen elämään.

Nuorella on oikeus palkalliseen työhön

Suomessa pitää lopettaa ajattelutapa, jonka mukaan nuoret ovat pääasiallinen tekijä omassa työllistymisessään. On helppoa olettaa, että nuoren työttömyys johtuisi lähinnä motivaation tai ”kannattavuuden” puutteesta. Etenkin kunnanvaltuustoissa tämä ajattelutapa voi kerätä suosiota, sillä niissä tämä vapauttaisi julkisen hallinnon vastuusta. Nuorten yhtäkkistä massalaiskottelua todennäköisempi syy työttömyyteen on kuitenkin epäonnistunut työllisyyspolitiikka.

Nuorten syyllistäminen heidän omasta työttömyydestään on loogisessa ristiriidassa sen vallan kanssa, jota julkinen hallinto pitää talous- ja työllisyyskysymyksissä. Jokainen puolue tunnustaa ohjelmissaan, että julkisella hallinnolla on valtaa vaikuttaa työllisyyteen. Silti oikeistovaltaiset kunnanvaltuustot ovat sivuuttamassa kaiken sen vastuun, jota tällainen valta tuo. Kunnan laitokset ovat jopa yrityksiä enemmän syyllisiä ilmaistyövoiman, kuten työmarkkinatuen sekä työharjoittelijoiden hyväksikäyttöön, eivätkä palvelujen ulkoistamiset ole ainakaan auttaneet.

Jos valtapuolueet olisivat tavallisen kansalaisen asialla, pyrkisivät ne takaamaan sen, että yritykset ja kunnan laitokset maksaisivat työntekijöilleen oikeaa palkkaa erilaisten tukien sijasta. Tämä puolestaan edistäisi nuorten työllisyyttä, kun työmarkkinoita ei enää vääristettäisi, ja nuorten ei tarvitsisi kilpailla ilmaisen työvoiman kanssa. Kun tähän lisätään muun muassa yritysten jo uutisoitu työmarkkinatuen hyväksikäyttö, pitää ihmetellä miksi yksikään kunta jättäisi aktiivisen työllisyyspolitiikan muille julkisille laitoksille.

Työllisyys tulee taata ottamalla ulkoistetut palvelut suoraan kuntalaisten omaan alaisuuteen. Tämän lisäksi pitää perustaa uusia kunnan laitoksia, kuten rakennuslaitoksia. Nämä toimet takaavat, että kunnan toimintaan menevä rahoitus ei valu sijoittajien taskuun yksityisissä yrityksissä, vaan menevät tehokkaasti kunnan ja sen toiminnan kehittämiseen. Tähän sisältyy tietenkin myös uusien työpaikkojen luominen.

Sen lisäksi, että nuorilla aikuisilla on oikeus kohtuullisiin työsuhteisiin, myös kesätyöntekijöillä tulee olla oikeus positiiviseen työkokemukseen työuransa alkutaipaleella. Yhtenä suurimmista ”kesätyöllistäjistä” on kunnilla tässä tärkeä rooli. Nuoria ei saa käyttää jonkinlaisena halpatyövoimana, vaan heidän työstänsä on maksettava kohtuullista palkkaa. On myös pidettävä huolta siitä, että kesätyöntekijät ja harjoittelijat saavat muun työn lomassa myös haluttuja työtehtäviä, sillä tämä pitää yllä nuoren työmotivaatiota ja tasa-arvoa. Me kuntalaiset emme ole voimattomia omien laitostemme toiminnan suhteen, ja tätä laitoksiin kohdistuvaa valtaa on hyödynnettävä nuorten elämänlaatua parannettaessa.

Nuorella on oikeus asuntoon

Opiskelijan elämää dominoi monella opiskelijapaikkakunnalla tyypillinen halpojen asuntojen niukkuus. Korkeakoulukunnat kaavoittavat hehtaari toisensa jälkeen kalliita pientalolähiöitä rikkaat veronmaksajat mielessään ja euronkuvat silmissään. Kunnanvaltuustot eivät ole erityisemmin kunnostautuneet kerrostalourakoiden ehdottamisessa, joten varsinainen rakentaminenkin jää tätä kautta vähemmälle. Köyhälle nuorelle löytyviä vuokra-asuntoja on jo valmiiksi niin niukasti, että jonot ovat pahimmissa tapauksissa vuosien pituisia, hinnat törkeän kohtuuttomia, jatkuvasti kasvavia ja asuntojen laatukin vaihtelee villisti.

Halpojen asuntojen puute ei Suomessa johdu tilan eikä resurssien puutteesta. Halpojen asuntojen puute syntyy, kun yksityisten yrittäjien edut jyräävät kunnanvaltuustoissa asukkaiden perustarpeiden yli. Kaavoituksen kannattavuus yritykselle, tai taloudellinen kannattavuus kuntaorganisaatiolle, ei ole verrattavissa kuntalaisten todelliseen tarpeeseen. Kunnan toiminnan ensimmäineen prioriteetti tulee olla meidän kuntalaisten tarpeet, ja tämän tulee näkyä koko kunnan toiminnassa.

Asukkaiden tulee vaatia kunnilta entistä tiukempaa kuria vuokrien tasossa, eikä ole liikaa vaadittu, että kunnat varmistavat tontti- ja kaavoitusratkaisuilla kohtuuhintaisten vuokra-asuntojen riittävän osuuden. Asunto-ongelmaa ei ratkaista pelkällä valtuuston kokoustamisella, vaan tarvitaan konkreettisia toimia. Sen lisäksi, että kunnat kaavoittavat ja varaavat enemmän tontteja vuokrataloille, tulee niiden rakentaa kunnan omia asuntoja. Tämä parantaisi nuorten asemaa niin, että halukkaat nuoret saisivat oman asuntonsa. Samalla se auttaisi pitämään vuokrat kurissa. Kunnat voivat vaikuttaa asumiskustannuksiin myös sillä, että pitävät tonttimaata omistuksessaan ja määrittelevät tonttivuokrat kohtuullisiksi.

Nuorten Suomi on jakaantunut

Nuorten Suomi jakaantuu yhä useammalla tavalla vastakkaisiin leirihin. Kaikilla nuorilla ei ole yllä mainittuja ongelmia. Osalla nuorista on rahaa tai suhteita, joiden avulla he pystyvät henkilökohtaisesti sivuuttamaan kaikkein kriittisimmät yhteiskuntamme epäkohdat. Oikeistolainen talouspolitiikka ei olekaan tehnyt nuorista sitä yhtenäistä kurjistuvaa joukkiota, josta monet poliittiset nuorisojärjestöt tuntuvat kertovan, vaan se on luonut nuorten keskuuteen valtavia eroja. Nuoret eivät ole mikään yhtenäinen ryhmä, vaan kurjistavan politiikan tuloksena nuoriso on jakautunut niihin, joilla on rahaa tai suhteita sivuuttaa ongelmat, ja toisaalta nuoriin, joilla ei ole rahaa opiskelijaelämään, asuntoon, terveydenhuoltoon tai muuhun elämiseen.

Vuonna 2006 hyväksytyn nuorisolain mukaan kuntien pitää osaltaan huolehtia nuorten kasvu- ja elinolojen parantamisesta. Tämän lain mukaan nuorille tulee järjestää mahdollisuus paikallisten asioiden käsittelyyn ja nuoria on kuultava heitä koskevissa asioissa. Tämä koskee paitsi paikallista nuorisotyötä ja nuorisopolitiikkaa myös nuorten mahdollisuuksia vaikuttaa muihin heitä koskeviin asioihin, kuten peruspalveluihin, koulutukseen, työllisyyteen ja asumiseen. Nuorisolain jättäminen teoreettiseksi lausunnoksi uhkaa syrjäyttää kokonaisen sukupolven poliittisesta päätöksenteosta, joten nämä läkipykälät eivät saa jäädä vain kirjaimiksi.

Nuorten syrjäytyminen ja jakautuminen ovat ongelmia, joille tarvitaan nopeaa ratkaisua. Siinä ei auta loputon neuvottelu ja kokoustaminen, saati kuntien pakkoliitokset. Nyt tarvitaan kuntia, jotka ovat valmiita oikeisiin toimiin loputtoman politikoinnin sijasta.

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s